FVR - Suomen rokotetutkimus

Vauvojen RSV-vasta-ainevalmiste sai Euroopan lääkeviraston suosituksen

Jaa
Euroopan lääkevirasto on suositellut myyntiluvan myöntämistä Euroopan Unionissa Beyfortus®-nimiselle AstraZenecan ja Sanofin kehittämälle vasta-aineelle (nirsevimabi) RSV-infektioiden ehkäisemiseksi lapsilla. RS-virus on merkittävin pienten lasten vakavien hengitystieinfektioiden aiheuttaja. Näitä ovat erityisesti pienten keuhkoputkien tulehdus ja keuhkokuume, jotka voivat johtaa sairaalahoitoon tai jopa kuolemaan vastasyntyneillä vauvoilla ja pikkulapsilla.

Lääkeviraston tiedotteen mukaan esimerkiksi vuonna 2015 RSV aiheutti maailmanlaajuisesti arviolta 33 miljoonaa alempien hengitysteiden infektiota alle viisivuotiailla lapsilla; Heistä 3,2 miljoonaa joutui sairaalahoitoon. Noin 59 600 lasta kuoli, suurin osa (43 600) alhaisen ja keskitulotason maissa. Huolimatta RSV-tartuntojen määrän vähenemisestä COVID-19 -pandemian aikana vuosina 2020 ja 2021, infektioiden odotetaan lisääntyvän rajoitusten lieventymisen myötä. EU:ssa virus on yleisempi talvella. Yksi Beyfortus-annos suojaa vauvoja RSV-taudilta koko kauden ajan.

Kiitos kaikille tutkimuksiin osallistuneille!

Euroopan lääkeviraston myyntilupasuositus perustuu tietoihin tutkimuksista, joissa tutkittiin lääkkeen tehoa ja turvallisuutta terveillä keskosilla ja täysiaikaisilla vauvoilla. Lisäksi lääkkeen turvallisuutta arvioitiin myös pikkulapsilla, jotka syntyivät vähintään viisi viikkoa ennenaikaisesti (alle 35 raskausviikkoa), joilla oli suurempi vakavan RSV-taudin riski ja vauvoilla, joilla on krooninen keuhkosairaus.

”FVR – Suomen rokotetutkimus on ollut mukana laajamittaisesti RSV-infektioiden ehkäisyn tutkimuksissa, myös lasten osalta. Tällä hetkellä tutkimme RSV-rokotteita yli 60-vuotiailla. Lämmin kiitos kaikille tutkimuksiin osallistuneille. Näiden vapaaehtoisten ansiosta olemme merkittävästi lähempänä yhä parempaa terveysturvallisuutta vakavien hengitystieinfektioiden osalta”, sanoo alueen johtava lääkäri Ilkka Seppä FVR:stä.

Seuraavaksi lääkeviraston lausunto lähetetään Euroopan komissiolle EU:n laajuista myyntilupaa koskevaa päätöksentekoa varten.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa:


Ilkka Seppä
alueen johtava lääkäri, FVR – Suomen rokotetutkimus
ilkka.seppa@fvr.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

FVR - Suomen rokotetutkimus
FVR - Suomen rokotetutkimus
Peltokatu 26
33100 Tampere

https://rokotetutkimus.fi/

FVR – Suomen rokotetutkimus (Finnish Vaccine Research) on rokotetutkimukseen erikoistunut valtion erityistehtäväyhtiö. Sen tausta on vahvassa Tampereen korkeakoulusäätiöltä ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta siirtyneessä rokotetutkimusosaamisessa. Suomen valtio omistaa yhtiöstä 51 % ja Tampereen korkeakoulusäätiö 49 %. Yhtiön omistajaohjauksesta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö. FVR:n palveluksessa toimii noin 100 ammattilaista kymmenellä klinikalla ja muissa toimipisteissä eri puolilla Suomea. rokotetutkimus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta FVR - Suomen rokotetutkimus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye