Vedenkorkeudet ovat vuodenaikaan nähden tyypillisellä tasolla koko Hämeessä

Kanta-Hämeen puolella Kokemäenjoen vesistöalueella lähes kaikki järvet ovat suunnilleen vuodenaikaan nähden keskimääräisissä korkeuksissa. Lähes tarkalleen vuodenajan keskikorkeuksissa on Vanajavesi sekä sen yläpuoliset järvet Kernaalanjärvi ja Ojajärvi. Tammelan Pyhäjärvessä, Kärkölän Valkjärvessä, Mommilanjärvessä ja Pääjärvessä vedenkorkeus on noin 5 senttimetriä keskimääräistä alempana.
Kymijoen vesistöalueen järvistä Vesijärvi ja Ruotsalainen ovat noin 5 senttimetriä vuodenajan keskiarvoa korkeammalla. Päijänteen vedenkorkeus on keskimääräiseen nähden noin 10 senttimetriä korkeammalla, mutta kääntyy ennusteen mukaan laskuun kesäkuun alkupuoliskolla tyypillisessä vuoden huippukorkeudessa.
Kesän aikana vedenkorkeudet laskevat
Kesän aikana korkeat lämpötilat lisäävät veden haihduntaa ja samaan aikaan kasvukaudella kasvit luonnossa sekä maa- ja metsätalousmailla sitovat suuria määriä vettä. Tätä vastaamaan ei tyypillisenä kesänä saada riittävästi sateita, mikä johtaa vedenkorkeuksien laskemiseen. Vedenkorkeuksien lasku kesällä on osa luonnollista vaihtelua.
Ajankohtaista vesitilannetta voi seurata alla olevien linkkien kautta:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Jukka Sainio, vesitalousasiantuntija, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 064
Tiedotus:
Minna Huovinen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 076
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Jätekuljetukset jälleen viranomaisten tehotarkkailussa Hämeessä9.6.2023 15:15:12 EEST | Tiedote
Hämeen ELY-keskus ja Hämeen poliisilaitos järjestivät yhteisratsian jätekuljetusten valvomiseksi Päijät- ja Kanta-Hämeessä kesäkuun alussa. Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Riihimäellä tarkastukseen sisältyi kuljetuskaluston asianmukaisuuden, kuljetettavina olleiden jätteiden ja kuljetuksiin liittyvien asiapapereiden tarkastus. Jätekuljetusten valvontaa tehtiin nyt toisen kerran ELY-keskuksen ympäristövalvonnan ja poliisin yhteistyönä. Tulosten perusteella yhteistyötä ja tämän kaltaisia valvontaiskuja ja -teemoja tullaan jatkamaan.
Reparationsarbetet av Makara underfart genomförs under år 2023 i Lahtis9.6.2023 10:10:00 EEST | Tiedote
Makara underfart går under regionväg 140 (Savontie). Brons säkerhet förbättras och livslängden förlängs genom att brons konstruktioner förnyas.
Makaran alikulkukäytävän korjaustyöt toteutetaan vuoden 2023 aikana Lahdessa9.6.2023 10:10:00 EEST | Tiedote
Makaran alikulkukäytävä alittaa seututie 140 (Savontie). Sillan turvallisuutta parannetaan ja käyttöikää pidennetään uusimalla sillan rakenteita.
Pohjavesialueiden geologista rakennetta on selvitetty Hollolan Kirkonseudulla ja Hälvälänkankaalla8.6.2023 14:33:15 EEST | Tiedote
Hollolan Hälvälänkankaalta Kirkonseudulle ulottuvalle alueelle tehty geologinen rakenneselvitys on valmistunut. Selvityksen avulla saatiin uutta tietoa pohjaveden päävirtaussuunnista ja virtausta ohjaavista kalliokynnyksistä, pohjaveden pinnankorkeudesta sekä maaperän ominaisuuksista.
Herajoki viadukt i Riihimäki repareras under sommaren 20235.6.2023 12:10:00 EEST | Tiedote
Arbetet på platsen inleds 12.6.2023 och slutförs under hösten 2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme