Veikkaus-vaunussa mahdollisuus hankkia Veikkaus-kortti – vaunu ensi viikolla Kemiössä ja Hangossa

Veikkauksen kuponkipelien kuten Loton, Eurojackpotin, Vikingloton ja Toton pelaaminen edellyttää tunnistautumista 15.5. alkaen. Kaikkien, jotka haluavat jatkossa pelata kuponkipelejä eivätkä ole vielä Veikkauksen asiakkaita, tulee rekisteröityä Veikkauksen asiakkaiksi eli hankkia Veikkaus-kortti. Veikkaus järjestää 24.4.–12.5. rekisteröitymispäivät, jonka myötä Veikkauksen asiakaspalvelijat tulevat tekemään rekisteröitymisiä 25:lle paikkakunnalle, joilla ei ole Veikkauksen pelisaleja.
Veikkauksen asiakkaaksi voi rekisteröityä joko verkkopankkitunnuksilla osoitteessa veikkaus.fi/liity tai jossakin Veikkauksen pelisalissa tai kasinolla. Rekisteröintipäivät toteutetaan asiakkailta tulleiden palautteiden vuoksi.
- Olemme pyrkineet lisäämään ihmisten tietoisuutta kuponkipeleihin tulevasta tunnistautumisvaatimuksesta muun muassa mainoskampanjoiden avulla, ja kyselyjen mukaan asia onkin ihmisillä jo hyvin tiedossa. Osalla Veikkaus-kortin hankinta on kuitenkin jäänyt, koska netin käyttö ei syystä tai toisesta onnistu ja lähimpään Veikkauksen pelisaliin on pitkä matka. Siksi lähdemme kiertämään Suomea kahden Veikkaus-vaunun kanssa, joissa asiakkaaksi rekisteröinti onnistuu Veikkauksen henkilökunnan avustamana, Veikkauksen asiakkuus- ja markkinointijohtaja Anu Kytö sanoo.
Rekisteröintipäivät-kiertueen paikkakunniksi valikoitui sellaisia paikkakuntia, joista on pitkä matka Veikkauksen pelisaleihin ja joissa rekisteröitymispalvelulle tunnistettiin tarvetta. Vedettäviä Veikkaus-vaunuja on kaksi kappaletta ja ne lähtevät liikkeelle maanantaina 24.4. Vaunut lähtevät liikkeelle Sysmästä ja Kittilästä ja etenevät läntistä ja itäistä reittiä kohti etelää. Jokaisella reitille valitulla paikkakunnalla ollaan yhden päivän ajan noin klo 12–18.
Veikkaus-vaunulle tarvitsee ottaa mukaan rekisteröitymistä varten kuvallinen henkilöllisyystodistus (passi, henkilökortti tai kotimainen muovinen ajokortti) sekä henkilökohtainen pankkitilinumero ja puhelinnumero.
- Kuponkipelien tunnistautumisedellytys saattaa tuntua asiakkaille isolta muutokselta. Teemme kuitenkin kaikkemme, että lottoaminen ja muu kuponkipelaaminen olisi jatkossakin asiakkaille mahdollisimman sujuvaa. Toivottavasti mahdollisimman moni Veikkaus-vaunujen reitin lähistöllä asuva käyttää tilaisuuden hyväkseen ja tulee piipahtamaan Veikkaus-vaunulla hankkimassa Veikkaus-kortin, Kytö sanoo.
Veikkauksen asiakkaaksi rekisteröitymisen jälkeen pelaaja voi tunnistautua pelatessaan joko Veikkaus-kortilla, ajo- henkilö, Kela-kortilla tai Veikkauksen sovelluksesta löytyvällä mobiilikortilla. Varsinaista muovista Veikkaus-korttia ei siis tarvitse kuljettaa mukana.
15.5. voimaan tuleva tunnistautumisedellytys perustuu arpajaislakiin. Tunnistautumisen avulla ehkäistään pelihaittoja, vahvistetaan ikärajavalvontaa sekä rakennetaan turvallisempaa peliympäristöä. Tunnistautuminen takaa asiakkaalle myös sen, että voitot kotiutuvat turvallisesti talteen.
Tunnistautumisen myötä peliestojen valikoima monipuolistuu. Jatkossa kuponkipelien pelaamisen voi estää peleittäin tai peliryhmittäin koskien kaikkia myyntikanavia. Muutoksen myötä mahdollistuu myös kaikkien Veikkauksen pelien pelaamisen estäminen. Poikkeuksena tähän ovat raaputusarvat, jotka siirtyvät tunnistautumisen ja estojen piiriin viimeistään 1.1.2024.
Rekisteröitymispäivät lyhyesti
- Rekisteröintipäivät järjestetään 24.4.-12.5. Veikkaus-vaunut pysähtyvät 25 paikkakunnalla, jolla ei ole Veikkauksen pelisalia. Lisäksi vaunut palvelevat Finlandia-ajoissa Vermossa 7.5.
- Asiakas tarvitsee rekisteröityäkseen kuvallisen henkilöllisyysasiakirjan, henkilökohtaisen tilinumeron voitonmaksua varten sekä puhelinnumeronsa.
- Veikkauksen henkilökunta hoitaa rekisteröitymisen Veikkauksen asiakkaaksi.
- Veikkaus-kortti toimitetaan asiakkaalle postitse. Asiakas voi käyttää kuponkipelien pelaamiseen ajokorttia, henkilökorttia tai Kela-korttia heti rekisteröidyttyään.
- Asiakkaan tulee olla henkilökohtaisesti paikalla rekisteröityessään. Avustajan käyttäminen on sallittua, mutta rekisteröitymistä ei voi hoitaa toisen puolesta edes valtakirjalla.
Länsireitti
ma 24.4. R-Kioski Sysmä
ti 25.4. R-Kioski Jämsä
ke 26.4. R-Kioski Äänekoski
to 27.4. R-Kioski Saarijärvi
pe 28.4. R-Kioski Viitasaari
ti 2.5. R-Kioski Raahe Laivurinkatu
ke 3.5. R-Kioski Ylivieska Asemakatu
to 4.5. R-Kioski Kannus
pe 5.5. R-Kioski Kristiina
su 7.5. Finlandia-ajot Vermossa
ma 8.5. R-Kioski Kemiö
ti 9.5. R-Kioski Hanko Silta City
Itäreitti
ma 24.4. R-Kioski Kittilä
ti 25.4. R-Kioski Ivalo
ke 26.4. R-Kioski Sodankylä
to 27.4. ABC Kemijärvi
pe 28.4. R-Kioski Kuusamo
ti 2.5. R-Kioski Suomussalmi
ke 3.5. R-Kioski Sotkamo
to 4.5. R-Kioski Kajaani
pe 5.5. R-Kioski Pielavesi
ma 8.5. R-Kioski Iisalmi
ti 9.5. R-Kioski Nurmes
ke 10.5. R-Kioski Savonlinna
to 11.5. R-Kioski Parikkala
pe 12.5 R-Kioski Virolahti
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma-to: klo 8-21
pe: klo 8-24
la: klo 9-12 ja klo 20-22
su: klo 10-15
www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.
Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.
Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.
Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.
VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Loton potti nousee neljään miljoonaan euroon – tänne osuivat kierroksen isoimmat voitot3.6.2023 22:43:50 EEST | Tiedote
Lotossa ei löytynyt kierroksella 22/2023 yhtään täysosumaa. Ensi viikolla potissa on tarjolla neljä miljoonaa euroa.
Eurojackpotin täysosuman arvo nousee 73 miljoonaan euroon – Suomeen yli 400 000 euron voitto2.6.2023 22:06:55 EEST | Tiedote
Eurojackpotista ei löytynyt kierroksen 23/2023 perjantaiarvonnasta yhtään täysosumaa. Ensi viikon tiistaina potissa on tarjolla noin 73 miljoonaa euroa.
Eurojackpotissa tarjolla 65 miljoonaa – Suomeen muhkea voitto kahden kimpalle30.5.2023 22:13:15 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistaiarvonnasta ei löytynyt kierroksella 22/2023 yhtään täysosumaa. Tämän viikon perjantaina potissa on 65 miljoonaa euroa.
Kaikki tai ei mitään -pelistä täysosuma Rautalammille30.5.2023 08:25:59 EEST | Tiedote
Rautalampelainen pelaaja onnistui saamaan Kaikki tai ei mitään -pelin sunnuntain arvonnassa kaikki 12 arvottua numeroa väärin ja voitti 125 000 euroa.
Loton potti kohoaa kolmeen miljoonaan euroon27.5.2023 22:40:33 EEST | Tiedote
Kierroksella 21/2023 ei löytynyt seitsemää oikeaa pelatuista riveistä, joten ensi viikolla Lotossa on tarjolla kolmen miljoonan euron päävoitto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme