Velkojayhtiöllä oli oikeus viivästyskorkoihin ja korvauksiin perintäkuluista

Kirjakauppa oli hankkinut kantajana olleelta velkojayhtiöltä kirjoja ja muuta kirjakauppatoimintaan liittyvää aineistoa. Velkojayhtiö oli laskuttanut kirjakauppaa kulloinkin erikseen lähettämällään laskulla. Osapuolten välillä oli vuodesta 2009 alkaen noudatettu käytäntöä, jonka mukaan kirjakauppa oli voinut maksaa velkojayhtiön laskut eräpäivän jälkeen viimeistään kuukauden kuluessa ilman viivästysseuraamuksia.

Velkojayhtiö vaati toukokuussa 2018 kanteessaan, että kirjakauppa ja sen vastuunalainen yhtiömies velvoitetaan suorittamaan sille viivästyskorkoa ja perintäkuluja huhtikuun 2015 ja helmikuun 2018 välisenä ajanjaksona erääntyneiden ja myöhässä maksettujen laskujen osalta. Kirjakauppa ja yhtiömies vetosivat siihen, että osapuolten välille oli vuosia jatkuneen ja vakiintuneen käytännön perusteella syntynyt vähintään ns. hiljainen sopimus siitä, että kirjakauppa oli voinut maksaa suoritukset kohtuullisessa ajassa eräpäivän jälkeen ilman viivästysseuraamuksia. Osapuolten välille oli siten syntynyt sopimus myös siitä, ettei velkojayhtiöllä ollut oikeutta saatavien perinnästä annetun lain mukaiseen vakiokorvaukseen perintäkuluista.

Korkein oikeus pyysi Euroopan unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua maksuviivästysdirektiivin tulkinnasta. Saatuaan ennakkoratkaisun KKO totesi, että vakiintunut käytäntö oli tullut osapuolia sitovaksi jo ennen kanteen kohteena olevien yksittäisten tilausten tekemistä. Asiassa ei siten voitu katsoa, että velkojayhtiöllä olisi ollut enää yksittäiseen tilaukseen perustuvan laskun maksamisen viivästyessä vapaus valita, ryhtyykö se vaatimaan viivästysseuraamuksia heti maksun myöhästyttyä vai luopuuko se niiden vaatimisesta. Sen vuoksi viivästysseuraamuksista luopumista ei voitu pitää unionin tuomioistuimen antamassa ennakkoratkaisussa edellytetyllä tavalla vapaaehtoisena.

Korkein oikeus katsoi, että osapuolten viivästysseuraamuksia koskeva käytäntö rinnastui sellaiseen sopimusehtoon, jonka perusteella velkojalla ei ole oikeutta viivästyskorkoon eikä vakiokorvaukseen perintäkuluista. Näin ollen osapuolten noudattama sopimuskäytäntö oli kaupallisten sopimusten maksuehdoista annetun lain pakottavien säännösten nojalla tehoton. Velkojayhtiöllä oli siten oikeus kanteessa vaatimiinsa viivästyskorkoihin sekä vakiokorvauksiin perintäkuluista.