Venealan tunnusluvut ennustavat vilkasta kesää
23.4.2019 15:02:38 EEST | Finnboat | Uutinen
Suomalainen veneala kiihdyttää kohti kevättä leppeissä tuulissa. Uusien veneiden rekisteröinnit ovat viime vuoteen verrattuna yli 40 prosentin kasvussa ja myös Uivaan venenäyttelyyn on ilmoittauduttu ennätystahtiin.
”Kevät on lähtenyt mahtavaan vireeseen”, Venealan Keskusliitto Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo myhäilee. ”Taustalla vaikuttavat varhainen kevät ja viime kesän hieno veneilykausi. Vaikka kuluttajien luottamus onkin heikentynyt vuoden 2018 huipputasosta, niin se on edelleen korkealla ja myös pitkään jatkunut talouskasvu on vahvistanut venealan näkymiä Suomessa”, Pajusalo jatkaa.
Venealan myönteisestä vireestä kertoo veneilykauden vuosittain huipentavan Uivan venenäyttelyn suosio. Uivaan venenäyttelyyn on pääsiäiseen mennessä ilmoittautunut yli sata yritystä, kun viime vuonna samaan aikaan ilmoittautuneita oli 47. Helsingin Uiva venenäyttely järjestetään Lauttasaaressa 15.–18. elokuuta.
”Odotamme, että Uivassa on yleisön tutustuttavana lähes 300 veneen valikoima ja paikalla on yli 150 näytteilleasettajaa. Mukana on entistä enemmän soutuveneitä, mutta myös yhä näyttävämpiä ja suurempia veneitä”, Pajusalo kertoo.
Uusia veneitä rekisteröity 43 % viime vuotta enemmän
Myönteisistä näkymistä kertoo myös liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ylläpitämä venerekisteri. Uusien veneiden myyntihuippu osuu yleensä touko–kesäkuulle, mutta jo alkuvuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana uusien vesikulkuneuvojen rekisteröinti on lisääntynyt 43 prosenttia vuoteen 2018 verrattuna.
Vuoden 2019 alussa uusia veneitä on rekisteröity 233 kappaletta, joista valtaosa on erilaisia moottoriveneitä. Rekisteröintitilaston kärjessä ovat tammi–maaliskuussa Yamarin, Buster ja Faster-alumiiniveneet sekä Sea Doo -vesijetit.
Erityisen vilkkaasti venekauppa on käynnistynyt Helsingissä, jossa veneitä on rekisteröity jo kaksi kertaa enemmän kuin viime vuoden alkukuukausina. Venekauppa on ollut vilkasta myös muualla pääkaupunkiseudulla ja Varsinais-Suomessa, Järvi-Suomessa veneilijöiden odotetaan aktivoituvan lähiviikkojen kuluessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarkko Pajusalotoimitusjohtaja, Finnboat
Puh:040 673 4032jarkko.pajusalo@finnboat.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Finnboat on maamme venealan teollisuuden ja kaupan toimialajärjestö. Finnboatin jäsenkunta vastaa lähes sataprosenttisesti alan kotimaan liikevaihdosta ja Suomen veneviennistä. Sivulta www.suomiveneilee.fi löydät nopeasti ajan tasalla olevat tiedot jäsenyritysten uusista ja käytetyistä veneistä ja moottoreista sekä tarvikkeista ja muista palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnboat
Flytande väckte köplust bland båtintresserade20.8.2026 12:51:51 EEST | Pressmeddelande
Handeln med båtar och båttillbehör var livlig på den flytande båtutställningen i Helsingfors. Båtsäsongens stora final lockade drygt 10 000 besökare till Drumsö under de fyra mässdagarna.
Vene- ja tarvikekauppa kävi vilkkaasti Helsingin Uivassa venenäyttelyssä20.8.2026 12:51:51 EEST | Tiedote
Veneiden ja veneilytarvikkeiden kauppa kävi vilkkaasti Helsingin Uivassa venenäyttelyssä. Veneilykauden huipentuma houkutteli Lauttasaareen neljän päivän aikana reilusti yli 10 000 vierasta.
Boat and equipment sales pick up at Uiva Flytande, Finland’s in-water boat show20.8.2026 12:51:51 EEST | Press release
Sales of boats and boating equipment were brisk at the Uiva Flytande in-water boat show in Helsinki. The traditional highlight of the Finnish boating season, held in mid-August at the marina of Helsingfors Segelklubb (Sailing club HSK) in Lauttasaari, an island district in western Helsinki, attracted well over 10,000 visitors over four days.
Båtsäkerhet: roddbåtar bör omfattas av lagstiftningen för sjötrafiken13.8.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
För att förbättra säkerheten på sjön måste man fokusera på mänskliga faktorer, eftersom de flesta drunkningsolyckorna beror på att båtförarens funktionsförmåga är nedsatt. Det behövs förändringar både i kulturen och lagstiftningen, särskilt när det gäller användningen av roddbåtar vid sommarstugor, säger Jarkko Pajusalo, vd för Båtbranschens Centralförbund Finnboat.
Veneilyn turvallisuus: soutuveneet saatava vesiliikenteen lainsäädännön piiriin13.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös lainsäädännön muutosta tarvitaan erityisesti kesämökkien soutuveneiden käyttöön, sanoo Venealan Keskusliitto Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
