Finnboat

Veneiden koeajoja koronaturvallisesti

Jaa
Helsingin Lauttasaaressa viime viikonvaihteessa kolmatta kertaa järjestetyt Suomiveneilee.fi- veneiden koeajopäivät tarjosivat turvallisia koeajoja kokeneille ja aloitteleville veneilijöille. Veneilyn suosio on ennätyslukemissa ja aurinko paistoi veneilijöille Lauttasaaren vesillä.

Viime perjantain ja lauantain aikana yli kahdellakymmenellä veneellä ajettiin lähes 300 koeajoa ja koeajajia oli yhteensä yli 500 henkilöä. Aurinkoinen sää ja mahdollisuus koeajaa erilaisia veneitä toi tapahtuma-alueelle väkeä, mutta ruuhkilta vältyttiin.

”Tällaiselle tapahtumalle on selkeä tilaus. Haluamme tarjota ihmisille mahdollisuuden vertailla ja testailla hyvin erityyppisiä veneitä yhdellä kertaa, jotta se omaan käyttöön sopivin vene varmasti löytyy. Vene on pitkäikäinen hankinta, joten vaihtoehtojen vertailu myös ihan koeajamalla kannattaa”, kertoo tapahtuman järjestäneen Venealan Keskusliitto Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo.

”Sää suosi, ihmiset olivat hyvällä tuulella ja selvästi venettä etsimässä. Osallistujien joukossa oli myös veneilystä kiinnostuneita, joilla ei aikaisempaa kokemusta ollut ja uskon että heidänkin mielenkiintonsa vahvistui entisestään koeajojen jälkeen. Oli mukava havaita, että veneilystä kiinnostuneita löytyi yksinpurjehtijoista perheisiin ja että ikäjakauma oli myös kaiken kattava”, kertoo Bike & Boat Worldin toimitusjohtaja Erkan Fere.

”Candelan täyssähkömoottoriveneelle tapahtuma oli menestys. Teimme 2 päivän aikana 42 koeajoa ja 100 eri henkilöä sai nauttia hiljaisesta, aallottomasta hauskasta koeajosta”, kertoo Telva Oy:n Sabina Hollmén.

Venealan toimijoiden yhteistyössä järjestämässä tapahtumassa oli koeajettavissa laaja kattaus erikokoisia ja -tyyppisiä veneitä pienistä perämoottoriveneistä luksusluokan sähköveneeseen ja purjeveneisiin.

Mökkeilyn ja veneilyn suosion kasvu huipussaan – venerekisteröinnit yli 30 % kasvussa

Veneilyn vahva suosio jatkuu ja nousukäyrä jopa kiihtyy jo toista vuotta peräkkäin. Viime vuoden kasvu vesikulkuneuvojen ensirekisteröinneissä oli 20 % ja vuoden ensimmäisen viiden kuukauden kasvu on peräti 31 %. Suosituimpien venemallien toimitusajat menevät jo kesälle 2022 lähes kaikissa kokoluokissa, mikä on hyvin poikkeuksellista.

Kesämökkeilyn ja veneilyn kasvanut suosio näkyi koeajajien määrässä ja veneitä tultiin koeajamaan kaveriporukoilla ja etenkin lauantaina koko perheen voimin. Osa kävijöistä halusi tutustua veneilyyn, mutta suurimmalla osalla oli veneen hankinta jo mielessä. Veneiden toimitusajat ovat venyneet, joten osa koeajajista oli jo vertailemassa vaihtoehtoja ensi kesää silmällä pitäen.

Ulkoilmatapahtuma sopii poikkeusoloihinkin

Ulkoilmassa laajalla alueella järjestetyssä tapahtumassa oli helppo pitää turvavälit ja halukkaille oli tarjolla myös kertakäyttöhanskoja ja maskeja. Veneisiin mentiin oman perheen tai seurueen kesken ja veneiden kipparit ohjeistettiin puhdistamaan veneiden kaiteet, ohjauspyörät ja kahvat koeajojen välissä.

”Lähes hehtaarin alueella oli helppo pitää turvavälejä. Suosituimpien veneiden koeajoja joutui lauantaina hieman odottelemaan, mutta kauniina kesäpäivänä laiturilla istuskelu ja merellä lipuvien veneiden ihailu käy jo itsessään ajanvietteestä. Ja alueen suuren koon ansiosta ei odottelusta aiheutunut edes ruuhkia”, kertoo Pajusalo.

”Tapahtuma oli onnistunut. Paikalle saapuneet huomioivat turvallisuusmääräykset ja asiakaskohtaamiset toteutettiin Covid-19-määräykset huomioiden”, toteaa Fere.

Toimialajärjestö Finnboatin lisäksi tapahtumaa olivat järjestämässä Helsingin Venemessut sekä lukuisat suomalaiset venevalmistajat ja -maahantuojat.

Helsingin Uiva venenäyttely elokuussa

Kesän ehdoton veneilyn päätapahtuma on elokuun puolivälissä järjestettävä Helsingin Uiva venenäyttely. Tapahtumaan on jo ilmoittautunut yli 130 näytteilleasettajaa ja siellä tullaan näkemään monia uutuusmalleja, sekä myös venemerkkejä, joita ei ole aikaisemmin nähty Suomessa. Helsingin Uiva venenäyttely järjestetään 19.–22.8.2021 turvallisesti ulkoilmassa HSK:n kerhosataman yli kahden hehtaarin ranta-alueella ja tapahtumassa on erinomaiset mahdollisuudet myös koeajoihin.

”Nyt on oikea aika lähteä vesille ja mökille. Vaihdetaan veneilykesän kuulumiset elokuussa UIVA:ssa”, toteaa Pajusalo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finnboat
Finnboat
Käenkuja 8 A 47
00500 Helsinki

http://www.finnboat.fi/

Finnboat on maamme venealan teollisuuden ja kaupan toimialajärjestö. Finnboatin jäsenkunta vastaa lähes sataprosenttisesti alan kotimaan liikevaihdosta ja Suomen veneviennistä. Sivulta www.suomiveneilee.fi löydät nopeasti ajan tasalla olevat tiedot jäsenyritysten uusista ja käytetyistä veneistä ja moottoreista sekä tarvikkeista ja muista palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnboat

Utmanande år för Finlands båtsektor, trots ökning i exportvärdet9.2.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Konsumenternas försvagade köpkraft och den osäkra situationen återspeglades i båtsektorns försäljningssiffror. Enligt statistik över registrering och leveranser i grossistledet minskade antalet sålda nya båtar med nästan trettio procent jämfört med föregående år, och omsättningen för båtbranschens företag sjönk med 7 procent. Båtbranschen sysselsätter cirka 3 500 personer i Finland. Medlemsföretagen i Finnboat genererade en omsättning på över 800 miljoner euro.

Challenging year for Finnish boating industry, but value of exports rise9.2.2024 06:00:00 EET | Press release

The weakened purchasing power of consumers and the uncertain economic situation were reflected in the sales of the Finnish boating industry in 2023. According to statistics for registrations and wholesale deliveries, the number of new boats sold decreased by almost thirty percent from the previous year, while the net sales of boating industry companies decreased by 7 percent. The boating industry employs approximately 3500 people in Finland, and according to preliminary estimates, the net sales of Finnboat’s member companies exceeded EUR 800 million in 2023.

Suomen venealalla haastava vuosi, vaikka viennin arvo kasvoi9.2.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Kuluttajien heikentynyt ostovoima ja epävarma tilanne heijastui venealan vuoden 2023 myyntiin. Myytyjen uusien veneiden määrä väheni rekisteröinti- ja tukkutoimitustilastojen mukaan lähes kolmekymmentä prosenttia edellisestä vuodesta ja venealan yritysten liikevaihto laski 7 prosenttia. Veneala työllistää Suomessa noin 3500 henkeä ja Finnboatin jäsenyritysten liikevaihto ylitti alustavan arvion mukaan 800 miljoonaa euroa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye