Finnboat

Veneiden koeajopäivät oli jälleen menestys

Jaa
Helsingin Lauttasaaressa viikonvaihteessa toista kertaa järjestetyt Suomiveneilee.fi – veneiden koeajopäivät olivat jälleen menestys. Veneilyn tämän kevään aikana kasvanut suosio näkyi selvästi ja kävijöiden joukossa oli sekä veneilyyn ensi kertaa tutustuvia että erityisen paljon juuri nyt veneen hankintaa suunnittelevia.

Perjantain ja lauantain aikana noin kolmellakymmenellä veneellä ajettiin lähes 300 koeajoa ja koeajajia oli yhteensä yli 700 henkilöä. Aamupäivien sateinen sää karsi jonkin verran uteliaita veneilyyn tutustuvia, mutta veneen hankinnasta tosissaan kiinnostuneita ei pieni sadekaan haitannut. Iltapäivien auringossa laiturilla jouduttiin jonkin verran jopa jonottamaan koeajovuoroja.

”Tällaiselle tapahtumalle oli selkeästi tilaus tänä poikkeuksellisena aikana: veneily kiinnostaa ja koeajotapahtuma on erinomainen tilaisuus nähdä ja testata yhdellä kertaa erilaisia veneitä”, kertoo tapahtuman järjestäneen Venealan keskusliitto Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo.

”Tosiostajat olivat liikkeellä heti tapahtuman alkaessa, eikä pieni vesisade heitä haitannut. Iltapäivällä oli vielä selvästi vilkkaampaa, kun keli parani ja ihmiset ehtivät työpäivän jälkeen veneilemään. Kävijät olivat tyytyväisiä laajaan venevalikoimaan, meillä erityisesti 6,5–8 metriset daycruiser-veneet kiinnostivat”, kertoo Bike & Boat Worldin toimitusjohtaja Erkan Fere.

Venealan toimijoiden yhteistyössä järjestämässä tapahtumassa oli koeajettavissa laaja kattaus eri kokoisia ja tyyppisiä veneitä pienistä perämoottoriveneistä luksusluokan sähköveneeseen ja katamaraanipurjeveneeseen.

Mökkeilyn ja veneilyn suosion kasvu näkyy

Kesämökkeilyn ja veneilyn kasvanut suosio näkyi koeajajien määrässä ja veneitä tultiin koeajamaan kaveriporukoilla ja etenkin lauantaina koko perheen voimin. Osa kävijöistä oli vain tutustumassa veneilyyn, mutta suurimmalla osalla oli veneen hankinta jo mielessä. Myös kimppaveneen hankinta oli useammalla porukalla mielessä.

”Yllättävän suuri osa, ehkä 75 % koeajajista oli juuri nyt hankkimassa veneitä. Mukana oli myös uunituoreita veneilijöitä, jotka olivat hankkineet tänä keväänä kesämökin ja nyt sinne suunniteltiin venettä. Etenkin lauantaina veneitä tultiin katsomaan ja testaamaan koko perheen voimin”, kertoi AMT-Veneet Oy:n toimitusjohtaja Mikael Winqvist.

”Oli selkeästi havaittavissa, että kun tänä kesänä ei tehdä ulkomaanmatkoja, niin se investointi ollaan valmiita siirtämään veneeseen. Erityisesti pienet ja keskikokoiset mökkiveneet kiinnostavat nyt kovasti. Isompien, yli 9-metristen veneiden hankintaa on keväällä vähän viivytelty, mutta viikonloppuna tehtiin ostopäätöksiä niidenkin osalta”, Fere lisää.

Moni kävijä kiitteli mahdollisuutta kokeilla erilaisia veneitä ja kysyä veneilyyn liittyvistä asioista.

”Osa tapahtumakävijöistä oli ensimmäistä kertaa veneilemässä ja heidän kanssaan käytiin läpi perusasioita veneen liikkeellelähdöstä, vaihteista ja kaasun käytöstä alkaen. Veneitä ei pääse monessa paikassa kokeilemaan ja monelle uudelle veneilijälle tämä oli hieno tilaisuus sekä kokeilla veneilyä että vertailla eri veneitä ja miettiä, mikä vene sopisi omiin käyttötarkoituksiin”, Winqvist jatkaa.

Ulkoilmatapahtuma sopii poikkeusoloihinkin

Ulkoilmassa laajalla alueella järjestetyssä tapahtumassa oli helppo pitää turvavälit ja halukkaille oli tarjolla myös kertakäyttöhanskoja ja maskeja. Veneisiin mentiin oman perheen tai seurueen kesken ja veneiden kipparit ohjeistettiin puhdistamaan veneiden kaiteet, ohjauspyörät ja kahvat koeajojen välissä. Hyttiveneiden hytit desinfioitiin koeajopäivien välillä vetyperoksidikäsittelyllä.

”Alue on suuri, eikä ruuhkia päässyt syntymään. Lauantaina koejaoille muodostui pieniä jonoja, koska ei haluttu laittaa useampia porukoita samaan koeajoveneeseen, vaikka se veneen koon puolesta olisi ollutkin mahdollista. Turvallisuus on kuitenkin tärkeämpää – etäisyydet pidettiin ja niiden pitämistä valvottiin”, Pajusalo jatkaa.

Toimialajärjestö Finnboatin ja Venealan Kauppiaat ry:n lisäksi tapahtumaa olivat järjestämässä Helsingin Venemessut sekä lukuisat suomalaiset venevalmistajat ja -maahantuojat.

Tärkeässä roolissa olivat myös Suomessa merkittävän veneilyalan keskittymän muodostavat Lauttasaaren Veneentekijäntien yritykset, jotka järjestivät samaan aikaan perinteisiä kesäkauden avajaistilaisuuksiansa.

Uiva venenäyttely elokuussa

Seuraava veneilyn suurtapahtuma on aktiivisen veneilykauden jälkeen elokuun puolivälissä, kun Helsingin Uiva venenäyttely järjestetään Lauttasaaressa, HSK:n kerhosatamassa. Tapahtumaan on jo ilmoittautunut yli sata näytteilleasettajaa ja siellä tullaan jo perinteisesti näkemään monia tulevan mallivuoden veneiden ensiesittelyitä. Uiva venenäyttely järjestetään 13.–16.8.2020, mikäli poikkeusolosuhteiden henkilömäärä- ja muut rajoitukset sen mahdollistavat.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Finnboat
Finnboat
Käenkuja 8 A 47
00500 Helsinki

http://www.finnboat.fi/

Finnboat on maamme venealan teollisuuden ja kaupan toimialajärjestö. Finnboatin jäsenkunta vastaa lähes sataprosenttisesti alan kotimaan liikevaihdosta ja Suomen veneviennistä. Sivulta www.suomiveneilee.fi löydät nopeasti ajan tasalla olevat tiedot jäsenyritysten uusista ja käytetyistä veneistä ja moottoreista sekä tarvikkeista ja muista palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnboat

Utmanande år för Finlands båtsektor, trots ökning i exportvärdet9.2.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Konsumenternas försvagade köpkraft och den osäkra situationen återspeglades i båtsektorns försäljningssiffror. Enligt statistik över registrering och leveranser i grossistledet minskade antalet sålda nya båtar med nästan trettio procent jämfört med föregående år, och omsättningen för båtbranschens företag sjönk med 7 procent. Båtbranschen sysselsätter cirka 3 500 personer i Finland. Medlemsföretagen i Finnboat genererade en omsättning på över 800 miljoner euro.

Challenging year for Finnish boating industry, but value of exports rise9.2.2024 06:00:00 EET | Press release

The weakened purchasing power of consumers and the uncertain economic situation were reflected in the sales of the Finnish boating industry in 2023. According to statistics for registrations and wholesale deliveries, the number of new boats sold decreased by almost thirty percent from the previous year, while the net sales of boating industry companies decreased by 7 percent. The boating industry employs approximately 3500 people in Finland, and according to preliminary estimates, the net sales of Finnboat’s member companies exceeded EUR 800 million in 2023.

Suomen venealalla haastava vuosi, vaikka viennin arvo kasvoi9.2.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Kuluttajien heikentynyt ostovoima ja epävarma tilanne heijastui venealan vuoden 2023 myyntiin. Myytyjen uusien veneiden määrä väheni rekisteröinti- ja tukkutoimitustilastojen mukaan lähes kolmekymmentä prosenttia edellisestä vuodesta ja venealan yritysten liikevaihto laski 7 prosenttia. Veneala työllistää Suomessa noin 3500 henkeä ja Finnboatin jäsenyritysten liikevaihto ylitti alustavan arvion mukaan 800 miljoonaa euroa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye