Finnboat

Veneiden koeajotapahtumasta menestys

Jaa
Ensimmäistä kertaa järjestetty veneiden suuri koeajopäivä osoittautui menestykseksi. Suomiveneilee.fi Lauttasaaressa -tapahtumassa Helsingissä oli koeajettavana peräti 43 erilaista venettä, kahden päivän aikana koeajoja tehtiin yli 500 ja niissä oli mukana lähes 1200 henkeä.
Ensimmäistä kertaa järjestetty veneiden suuri koeajopäivä osoittautui menestykseksi.
Ensimmäistä kertaa järjestetty veneiden suuri koeajopäivä osoittautui menestykseksi.

”Liikkeellä oli monenlaisia ihmisiä: sekä veneen hankkijoita että sekä mahdollisia uusia veneilijöitä, jotka hakivat varmuutta siihen onko veneily heidän harrastuksensa.”, kuopiolaisen Bella-Veneet Oy:n myynti- ja kehityspäällikkö Janne Mäkelä kertoo.

Mäkelän mukaan tilaisuudella oli myös selvä kaupallinen vaikutus: venemyyjät eri puolilta Suomea saivat uusia, koeajolla käyneitä asiakkaita jo seuraavina päivinä.

Koeajotapahtumalle on kysyntää

”Koeajotapahtumalle on potentiaalia. Vaikka yleisötapahtumien suosio tuntuu vähenevän jatkuvasti, niin veneilystä kiinnostuneita riitti koko kahden päivän koeajotapahtuman ajan”, vahvistaa AMT-veneiden toimitusjohtaja Mikael Winqvist.

Winqvistin mukaan noin puolet koeajolla käyneistä haki hyvin täsmällisesti tietoa ja ajokokemusta koeajamastaan venemallista. Toinen puoli halusi tutustua veneilyyn ja päästä nauttimaan saaristoluonnosta Helsingin edustalla.

”Se oli tapahtuman tarkoituskin: edistää veneilyä ja saada uudet ihmiset syttymään harrastukselle”, Winqvist toteaa.

Beneteau Oceanis 38.1 -purjevenettä tilaisuudessa kipparoinut Ajola Yachtsin Antti Saarisalo kertoo, että myös urheilullinen suuri matkapurjevene oli kahden päivän ajan jatkuvasti miehitettynä.

”Keli oli lähes täydellinen ja kaikki purjehtimassa käyneet olivat tyytyväisiä. Purjehtijan mielestä tuulta olisi saanut tietysti olla enemmän, mutta vain yksi legi oli sellainen että tuulta ei ollut lainkaan ja jouduimme ajamaan moottorilla. Purjehtimassa kävi useampi miehistö, jotka suunnittelivat purjeveneen hankkimista”, Saaarisalo kertoo.

Kolme veneilyn suurtapahtumaa

Veneilyn harrastajien ja ammattilaisten suurimmat tapahtumat ovat Helsingin Uiva venenäyttely elokuussa ja Vene Båt -messut helmikuussa. Koeajotilaisuus, jossa pääsee kerralla kokeilemaan 23 eri valmistajan veneitä oli Suomessa aivan uudenlainen mahdollisuus.

”Koeajotilaisuus osoittautui oikeanlaiseksi tapahtumaksi oikeaan aikaan. Paikalle tuli sekä veneilystä kiinnostuneita ja haaveilevia että aktiivisia veneilijöitä, sillä missään muualla ei pysty koeajamaan lyhyen ajan kuluessa tällaista venevalikoimaa”, Venealan keskusliitto Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo toteaa.

Toimialajärjestö Finnboatin ja Venealan Kauppiaat ry:n lisäksi 16.–17.5.2019 järjestettyä tapahtumaa olivat mahdollistamassa veneilyn harrastajien keskusjärjestö Suomen Purjehdus ja Veneily ry, Vene Båt -messut, Mercury Marine, Pidä Saaristo Siistinä ry, veneilytarvikeliikkeet Maritim ja Vetus sekä yli 20 suomalaista venevalmistajaa, -kauppiasta ja -maahantuojaa.

Tärkeässä roolissa olivat myös Lauttasaaren Veneentekijäntien yritykset, jotka järjestävät samaan aikaan perinteisen yhteisen veneilykauden avajaistilaisuutensa. Lauttasaaren Veneentekijäntie on Suomen suurin venealan keskittymä, josta löytyy laaja valikoima alan palveluita korjaustelakasta venetarvikemyymälöihin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Ensimmäistä kertaa järjestetty veneiden suuri koeajopäivä osoittautui menestykseksi.
Ensimmäistä kertaa järjestetty veneiden suuri koeajopäivä osoittautui menestykseksi.
Lataa
Lataa
Suomiveneilee.fi Lauttasaaressa -tapahtumassa Helsingissä oli koeajettavana peräti 43 erilaista venettä, kahden päivän aikana koeajoja tehtiin yli 500 ja niissä oli mukana lähes 1200 henkeä.
Suomiveneilee.fi Lauttasaaressa -tapahtumassa Helsingissä oli koeajettavana peräti 43 erilaista venettä, kahden päivän aikana koeajoja tehtiin yli 500 ja niissä oli mukana lähes 1200 henkeä.
Lataa
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Finnboat
Finnboat
Käenkuja 8 A 47
00500 Helsinki

http://www.finnboat.fi/

Finnboat on maamme venealan teollisuuden ja kaupan toimialajärjestö. Finnboatin jäsenkunta vastaa lähes sataprosenttisesti alan kotimaan liikevaihdosta ja Suomen veneviennistä. Sivulta www.suomiveneilee.fi löydät nopeasti ajan tasalla olevat tiedot jäsenyritysten uusista ja käytetyistä veneistä ja moottoreista sekä tarvikkeista ja muista palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnboat

Finnboat tog den internationella båtpressen till Skärgårdshavet19.6.2025 15:29:16 EEST | Pressmeddelande

I juni fick internationella båtjournalister möjlighet att bekanta sig med den finländska skärgården och de senaste nyheterna från inhemska båttillverkare. Pressevenemanget, som Båtbranschens Centralförbund Finnboat ordnade för 27:e gången, samlade 30 journalister från 11 länder. Nästan 20 finländska båtar fanns tillgängliga för provkörning. Framöver planeras exportfrämjandet inom båtbranschen i allt högre grad att kombineras med ett tydligare turismfokus.

Venemessuilla päästiin sateisen perjantain jälkeen nauttimaan Naantalin auringosta28.5.2025 14:44:50 EEST | Tiedote

Perinteikkäät Naantalin Venemessut järjestettiin viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa Venealan Keskusliitto Finnboatin luotsaamana. Messuille varatut laiturit olivat täynnä ja esillä oli yli sata uutta venettä sekä parikymmentä käytettyä. Aloituspäivä perjantai oli kolea, mutta sää koheni jo lauantaina ja vierasvenesatamassa päästiin nauttimaan Naantalin auringosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye