MessukeskusMessukeskus

Venemessuilla kalastetaan, sukelletaan ja suppaillaan

Jaa

Kalastus ja vesiharrasteet esitellään Vene 20 Båt -messuilla Uusi Aalto -alueella. Kalastus on ottanut entistä suuremman osuuden ohjelma-ajasta. Vesiharrasteista nousee esille erityisesti sukellus. Uutta alueella on Käsityöläisten tori ja venemessuja varten rakennettu akvaariomainen SSD-allas, jossa on sukellusesityksiä ja merenneitokoulu. Vene 20 Båt -messut järjestetään 7. – 16.2.2020 Messukeskuksessa Helsingissä.

VENEMESSUILLA KALASTETAAN, SUKELLETAAN JA SUPPAILLAAN

Elämyksellinen Uusi Aalto tuo Vene 20 Båt -messuille aktiviteettejä, joita yleisö voi kokeilla. Uusi Aalto -altaan lisäksi alueella on SUP-testiallas, kalastuksen Lowrance Live Stage  ja kaksi sukellusallasta – uusi akvaariomainen SSD-allas ja aikaisemminkin messuilla ollut pyöreä yleisösukellusallas. Ohjelmaa on tarjolla joka päivä kaikissa ohjelmapisteissä. Uusi Aalto -altaan juontaja on Alex Haley. Kalastus entistä vahvempana messuilla

Kalastus on vallannut yhä vain isomman osan Uusi Aalto -alueesta. Varusteltuja kalastusveneitä Uusi Aalto -altaan reunalla edustavat muun muassa Buster M, ensiesittelyssä oleva Buster XL, Buster Cabin sekä Garminin Tracker Pro Guide V-175 Combo. Kalastusoppaat kertovat kalastuksen nikseistä päivittäin Uuden Aallon estradeilla. Messuilla on tavattavissa suuri joukko kalastusoppaita ja -persoonia kuten Jani Ollikainen, Kristian KeskitaloVille-Matti Blomqvist, Mika ”Haukikoira” Vornanen, Tomi Tikkanen, Antti Heinonen, Saku Laaksonen, Mika Vallius, Tapani Levula, Jari Kostamo, Toni Pohjalainen, Ari Paataja ja Niklaus Bauer. Kaikki messuilla olevat kalastusoppaat ja -persoonat julkaistaan alkuvuodesta.  Messuilla esitellään laajasti kalastuksen uusimpia trendejä sekä väline- ja varusteuutuuksia. Kalastuselektroniikka ja sen hyödyntäminen eri kalastusmuodoissa on tuttuun tapaan vahvasti esillä. Esittelyssä on kasvavaa suosiota nauttivia kalastus-, metsästys- ja yleiskäyttöön soveltuvia pienveneitä, kuten esimerkiksi Ruthless Fishingin edustama Alumacraft Jon Boat. Messuilla pureudutaan myös ympäristöasioihin ja kerrotaan muun muassa hienosta Haukitehtaat-hankkeesta. Lauantaina 15.2. ohjelma-altaalla on luvassa Mika ”Haukikoira” Vornasen isännöimä Ursuit Challenge, jossa tunnetut ja vähän tuntemattomammatkin vapataiturit kisaavat tarkkuusheiton jalossa lajissa. Kalastus-alueen isäntänä venemessuilla nähdään tuttu Mikko ”Peltsi” Peltola.

Uudella Käsityöläisten torilla myydään muun muassa uniikkeja haukijerkkejä, vaappuja, vapoja ja meritaimenuistimia. Kalastajan Kanavan osastolla on myös tavattavissa messujen aikana useita käsityöläisiä, jotka esittelevät ja myyvät taidonnäytteitään. Kalastajan Kanava on muutenkin vahvasti mukana messuilla järjestäen ohjelmaa. Luvassa on "rigi- ja perukebaari", jossa yleisö voi käydä harjoittelemassa perukkeen tekoa omatoimisesti ja ohjatusti. Lisäksi pureudutaan muun muassa vavanrakennuksen saloihin, veneen pintakäsittelyn hyötyihin ja käynnistetään kevään 2020 Hauenkalastajat Open -kisan ilmoittautuminen.     

Kotimaisen PikeMasters -hauenkalastuskisan toinen kausi pyörähtää käyntiin kuuden jakson ja kuuden joukkueen voimin lauantaina 4.1.2020. PikeMasters-kisan palkinnot jaetaan ja finaalijakso näytetään venemessuilla lauantaina 8.2. Paikalla ovat kaikki PikeMasters -kisan joukkueet: Abu, Garmin, Gator, Daiwa, Rapala ja CWC. Lisäksi luvassa on PikeMasters Liiga 2019 sekä JigiCup 2019 -palkintojenjakoseremoniat. 

Merenneitokoulu, vapaasukellusta, sukellus- ja snorklauskokeiluja 

Venemessuille tuodaan ensimmäistä kertaa SSD (Sea Safety Diving) -allas, joka on rakennettu tätä tapahtumaa varten. Uudessa näyttävässä SSD-altaassa esitellään sukellusharrastusta. Yleisö pääsee seuraamaan vedenalaisia näytöksiä ja laitesukelluksen kurssiesittelyjä altaan suurista ikkunoista. Altaassa järjestetään myös lajiesittelyjä snorklauksesta. Nuoret snorklaajat ampuvat ilmakuplapyssyllä veden alla ja ajavat scootterilla. Messuilla esitellään myös suosittujen kokokasvomaskien käyttöä. Yli 2m syvässä SSD-altaassa on myös merenneitokoulu. Merenneitouinti on uusi Suomeen rantautunut vesiliikuntaharrastus. Merenneito Riia ja pienet merenneidot esittelevät harrastusta. Messuilla pääsee tutustumaan myös vapaasukellukseen Johanna Nordbladin lajiesittelyssä. Messuilla on myös tuttu pyöreä sukellusallas, jossa järjestetään yleisölle veloituksettomia sukelluskokeiluja Sea Safetyn sukelluskoulun opettajien ohjauksessa. Alaikäraja kokeiluun on 12 vuotta. Altaalla yleisö voi kokeilla myös kokokasvomaskeja ja snorklausta. Sukeltamisen makuun pääsee myös interaktiivisen sukelluskokeilun kautta VR4 lasien avulla. Vesitiiviit VR-lasit tuovat upeat koralliriutat venemessujen sukellusaltaaseen. Messuilla Sea Safetyn osastolla kerrotaan myös sukellusmatkailusta. Messujen yhteydessä järjestetään lauantaina 8.2. Hylkysukellusseminaari, johon pitää ilmoittautua etukäteen.  

Suppailemaan venemessuille

Erimover järjestää päivittäin monipuolista SUP -ohjelmaa, kuten SUP -liikuntatunteja, joihin yleisö voi osallistua. Lisäksi Vesiurheilu.fi tarjoaa yleisölle mahdollisuuden testata kaikkia SUP -lautoja matalavetisessä 30 m pitkässä testialtaassa. 

Hyväntekeväisyyslipulla venemessuille!

Venemessujen kumppani on tänä vuonna #MEIDÄNMERI-kampanja. Messuille voi ostaa verkosta ennakkoon #MEIDÄNMERI-lipun, josta menee kolme euroa Itämeren suojeltuun John Nurmisen Säätiön kautta. Kampanjan takana on John Nurmisen Säätiön lisäksi Moomin Characters. Hyväntekeväisyyslippu maksaa etukäteen ostettuna 17 euroa ja tapahtuman aikana 20 euroa. Sitä myydään ainoastaan verkkokaupassa http://shop.messukeskus.com

Vene 20 Båt -messut on Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma. Vene 20 Båt -messut järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 7. – 16.2.2020. Tapahtuma on avoinna arkisin klo 11-19 ja viikonloppuisin klo 10-18. Pääsylippuja voi ostaa messuille ennakkoon http://shop.messukeskus.com  Ryhmäliput (min 10 hlöä) maksavat ennakkoon ostettuna 6.2. asti 10 e/hlö (12 e/hlö tapahtuman aikana). Aikuisten lippu ennakkoon edullisimmillaan 16 e (tapahtuman aikana 19 e).  Muut lippujen hinnat ja lisätiedot www.venemessut.fi  Messukeskus järjestää Vene 20 Båt -messut Finnboat ry:n toimeksiannosta. Tapahtuman yhteistyökumppaneita ovat Mercedes-Benz ja #MEIDÄNMERI-kampanja. Lisätietoja: Messukeskus, tiedottaja Teija Armanto, Messukeskus, puh. 050 376 0809

www.venemessut.fi #venemessut Kuvia tapahtumasta: http://mediabank.messukeskus.com 

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Messukeskus edistää suomalaista elinkeinoelämää tekemällä kasvua kohtaamisista. Tarjoamme messuille, kokouksiin, kongresseihin ja muihin tapahtumiin 7 muuntautuvaa hallia, 40 erilaista kokoustilaa, 21 ravintolaa, uudistuneen tapahtumahotellin ja täydelliset tapahtumapalvelut. Messukeskus järjestää vuosittain 65 messutapahtumaa ja 1500 kokousta ja kongressia, joihin osallistuu yli miljoona vierasta. | Messukeskus – sata vuotta tapahtumien keskipisteessä 

Messukeskus Helsinki, Expo and Convention Centre, promotes Finnish welfare by enabling effective face to face encounters at exhibitions, meetings, conferences and other events. We host 65 exhibitions and 1,500 meetings and congresses each year providing a perfect venue with 7 adaptable halls, 40 conference spaces, the 4,400-seater Amfi Hall auditorium, 21 restaurants, a fully renewed event hotel, and all event services. Over one million visitors take part in the events. | Messukeskus – A century in the centre of events 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Kansainvälinen kokonaisuus ja laadukas sisältö houkuttelivat Educa-messuille jälleen ennätysmäärän kävijöitä25.1.2020 17:26:06 EETTiedote

Kasvatus- ja opetusalan ammattitapahtuma Educa päättyi tänään Messukeskuksessa. Tapahtuman uusi kansainvälinen kokonaisuus sekä ajankohtainen ja laadukas sisältö houkuttelivat paikalle alustavien tietojen mukaan ennätysyleisön, 19 300 alan ammattilaista. Educa-messut järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä seuraavan kerran 29.–30.1.2021.

Sairaanhoitajapäivät tuo näkyville hoitotyön arjen uudet haasteet22.1.2020 13:48:01 EETTiedote

Sairaanhoitajapäivät on Suomen suurin hoitotyön koulutus- ja näyttelytapahtuma. Näyttely ja tietoiskuohjelma tuovat esiin työn haasteita ja tarjoavat uutta tietoa ja teknologisia ratkaisuja. Klinikka-lavalla puhutaan muun muassa pelkopotilaiden virtuaalilääkkeestä, terveyshuuhaasta ja uudesta 2020-luvun kansansairaudesta. Sairaanhoitajapäivillä on luvassa myös ajankohtainen katsaus työmarkkinaneuvotteluista. Tapahtuma järjestetään 25.–26.3.2020 Messukeskuksessa Helsingissä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme