SPR Veripalvelu

Verenluovuttajia riitti myös koronavuonna 2020

Jaa
Katso tiedotteesta viikon 6 verenluovutustilaisuudet alueellanne. Meddelanden på svenska: www.blodtjänst.fi.
Kuva: Jari Härkönen
Kuva: Jari Härkönen

Poikkeusoloista huolimatta Suomessa luovutettiin verta viime vuonna potilaiden tarvetta vastaava määrä. Punasoluvalmisteiden käyttö sairaaloissa väheni edellisvuodesta noin 6 prosenttia ja verihiutalevalmisteiden alle prosentin. Veripalvelun pandemiavarotoimia noudattaen verta kävi luovuttamassa viime vuonna yli 118 000 henkilöä, yhteensä lähes 190 000 kertaa.

Punasolujen käyttö sairaaloissa on laskenut tasaisesti 2000-luvulla, ja myös verta on vastaavasti kerätty useimpina vuosina hieman edellisvuotta vähemmän. Viime vuosi oli kuitenkin koronaviruspandemian vuoksi poikkeuksellinen sekä sairaaloiden verentarpeen nopean vaihtelun että pandemian vaatimien toiminnan muutosten vuoksi.

Pandemian rantauduttua Suomeen alkukeväästä 2020 sairaalat lykkäsivät kiireettömiä hoitoja ja leikkauksia, mikä johti muutamaksi kuukaudeksi jonkin verran tavanomaista pienempään verentarpeeseen. Jo kesällä kiireettömiä sairaalatoimintoja kuitenkin ajettiin taas ylös, ja sen jälkeen verenluovuttajia on tarvittu jälleen tavanomainen määrä – noin 800 joka arkipäivä.

Verenluovutuksia pystyttiin vuonna 2020 toteuttamaan joka viikko tarvittava määrä, vaikka se onkin vaatinut paljon ylimääräistä koordinointia.

- Haasteita on tuonut muun muassa työpaikka- ja oppilaitosluovutusten poisjääminen, kun työnteko ja opetus tapahtuu pääosin etänä. Tilalle on kuitenkin saatu onneksi korvaavia verenluovutustilaisuuksia, tai sitten olemme pidentäneet veripalvelutoimistojemme aukioloaikoja. Onneksi luovutustilaisuuksia eri varuskunnissa pystyttiin edelleen järjestämään tiukentuneista pandemiatoimista huolimatta, kertoo Veripalvelun asiakaspäällikkö Liisa Romo.

Hieman alle puolet luovuttajista käy liikkuvan veripalvelun tilaisuuksissa ja reilu puolet veripalvelutoimistoissa.

Ilahduttavasti uusia luovuttajia

Myös ensikertalaisia kävi luovuttamassa vuoden aikana lähes 19 000, mikä on 15 prosenttia kaikista kävijöistä.

- Onnistumisessa keskeistä oli selkeä ja yhtenäinen viesti verenluovutuksen tärkeydestä ja turvallisuudesta myös poikkeusaikana, Romo sanoo.

Verenluovutustilaisuudet eivät ole laissa tarkoitettuja yleisötilaisuuksia, joita koskisivat koronaepidemian aiheuttamat kokoontumisrajoitukset. Verenluovuttajien turvallisuudesta on pidetty huolta ylimääräisillä varotoimilla kuten ajanvarauksen pakollisuudella, turvavälien varmistamisella sisätiloissa, suu-nenäsuojuksen käytöllä ja pintojen tehostetulla puhdistuksella.

Kokoverta luovutettiin viime vuonna 188 294 kertaa, mikä on noin 10 000 luovutusta vähemmän kuin edellisenä vuonna. Koneellisia verihiutalekeräyksiä toteutui yhteensä 2272, noin 200 vähemmän kuin edellisvuonna.

Alueellanne järjestetään verenluovutustilaisuus viikolla 6 (8.–12.2.):

Varaa aika etukäteen: veripalvelu.fi/ajanvaraus

maanantai 8.2.

klo 13.00-18.00 EURA, Seurakuntakeskus, Sorkkistentie 3
klo 13.30-18.00 KOTKA, seurakuntakeskus, Mariankatu 14
klo 14.00-18.00 JÄMSÄ, Srk-keskus, Koskentie 30 C
klo 14.30-18.30 HAKUNILA, kirkko, Hakunilantie 48

tiistai 9.2.

klo 12.15-16.15 KAJAANI, Linnantauksen seurakuntakeskus, Kaplastie 2
klo 13.00-18.00 UUSIKAUPUNKI, Työväentalo, Ylinenkatu 12
klo 14.00-19.00 KIRKKONUMMI, Ljungheda, Vanha Heikkiläntie 64

keskiviikko 10.2.

klo 12.00-17.00 LAPPEENRANTA, Tirilän työväentalo, Onninkatu 6 (Huom! Myös to 11.2. klo 12-17)
klo 13.00-17.00 SAARIJÄRVI / Seurakuntakeskus, Urheilutie 5
klo 13.00-18.00 SALO, VPK:n talo, Asemakatu 3
klo 14.00-18.00 VIRRAT, Seurakuntatalo, Rantatie 9

torstai 11.2.

klo 11.00-16.00 OTANIEMI, Dipoli, Palaver-sali, Otakaari 24
klo 12.00-17.00 LAPPEENRANTA, Tirilän työväentalo, Onninkatu 6 (Huom! Myös ke 10.2. klo 12-17)
klo 12.30-17.30 MIKKELI / Konsertti- ja kongressitalo Mikaeli, Sointukatu 1
klo 13.00-18.00 KOKEMÄKI, Seuratalo, Seuratalonrinne 7
klo 13.00-18.00 HÄMEENLINNA, Hämeen Suoja, Palokunnankatu 12
klo 14.00-18.00 JALASJÄRVI, Seurakuntakeskus, Keskustie 14

perjantai 12.2.

klo 13.00-17.30 KRISTIINANKAUPUNKI, Kristiinankaupungin suomenkielinen seurakunta, Parmaninkatu 4
klo 13.00-18.00 LOHJA, Työväentalo, Kalevankatu 1
klo 14.00-18.00 KERAVA, seurakuntakeskus, Papintie 2-6
klo 14.00-18.00 KANGASALA, uimahalli Kuohu, Kuohunsali, Kirkkojärventie 4

Veripalvelutoimistot: Espoo Iso Omena, Suomenlahdentie 1, p. 029 300 1040 • Helsinki Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, p. 029 300 1030 • Helsinki Kivihaka, Kivihaantie 7, p. 029 300 1020 • Jyväskylä Kalevankatu 8, p. 029 300 1220 • Kuopio Sektori, Puijonkatu 23, p. 029 300 1170 • Lahti Trio, Kauppakatu 10, p. 029 300 1240 • Oulu Isokatu 32 C, p. 029 300 1110 • Seinäjoki Kauppakatu 26, p. 029 300 1190 • Tampere Koskikeskus, Hatanpään valtatie 1, p. 029 300 1130 • Turku Yliopistonkatu 29 B, 3. krs. p. 029 300 1140

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liisa Romo, asiakaspäällikkö, Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu, p. 029 300 1779, liisa.romo(at)veripalvelu.fi

Kuvat

Kuva: Jari Härkönen
Kuva: Jari Härkönen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SPR Veripalvelu
SPR Veripalvelu
Härkälenkki 13
01730 VANTAA

029 300 1010https://www.veripalvelu.fi

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60,5 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye