SPR Veripalvelu

Verenluovutuksessa kattavat koronavarotoimenpiteet - muutoksia luovutussoveltuvuuteen 4.1. alkaen

Jaa
Katso tiedotteesta viikon 1 verenluovutustilaisuudet alueellanne. Meddelanden på svenska: www.blodtjänst.fi.

Verenluovutukseen voi tulla turvallisin mielin myös koronapandemian aikaan. Käytössä ovat pandemian aikaiset varotoimet, joista tärkeimmät ovat hyvä käsihygienia, riittävät turvavälit sekä maskin käyttö aina kun mahdollista. 4.1. alkaen varoaika kotioloissa sairastetun COVID-19-taudin jälkeen lyhenee 14 päivään.

Verenluovuttajien turvallisuudesta pidetään huolta myös poikkeusaikana. Verenluovutukset tapahtuvat ajanvarauksella, ja luovutustilaan pääsevät vain verenluovuttajat. Luovutukseen ei siis toistaiseksi voi tulla esimerkiksi lapsen tai saattajan kanssa.

Tulijoilta varmistetaan heti saapuessa, ettei heillä ole flunssaoireita, minkä jälkeen jokainen luovuttaja ohjataan käsienpesuun tai käsien desinfiointiin. Kasvomaskia suositellaan vahvasti käytettävän osan ajasta – luovuttajan tunnistamiseksi se on otettava hetkeksi pois, samoin syömisen ja juomisen ajaksi. Tilassa oleviin muihin luovuttajiin ohjeistetaan pitämään vähintään 1-2 metrin turvaväli.

Tilojen puhdistusta on tehostettu, ja henkilökunta pysyy kotona jos heillä on pienimpiäkään flunssaoireita.

Muutoksia verenluovutusedellytyksiin 4.1. alkaen

Varoaika kotona sairastetun koronavirusinfektion jälkeen lyhenee 4.1. alkaen 28 vuorokaudesta 14 vuorokauteen paranemisesta. Vaikean, sairaalahoitoa vaatineen koronavirusinfektion jälkeinen luovutuseste pysyy ennallaan 3 kuukaudessa.

Koronaviruspositiiviselle henkilölle altistuminen estää luovutuksen 14 vuorokaudeksi, kun kyseessä on perheenjäsenen koronavirustartunta. Jos sen sijaan on altistunut kodin ulkopuolisen henkilön koronavirustartunnalle, esim. työkollegalle, luovutuseste on jatkossa 10 vuorokautta. Koronapotilaita hoitava henkilökunta voi luovuttaa verta vain, jos edellisestä kontaktista koronapotilaaseen on vähintään 10 vuorokautta.

Samalla EU-/EFTA-maissa sekä Britanniassa matkustamisen jälkeinen varoaika lyhenee 14 vuorokaudesta 10 vuorokauteen noudattaen THL:n yleistä varoaikaa matkustamisesta aktiivisissa pandemiamaissa.

Lue lisää koronasta ja verenluovutuksesta
Luovutuspaikat, ajankohtaiset tiedotteet ja ajanvaraus

Alueellanne järjestetään verenluovutustilaisuus viikolla 1 (4.–8.1.):

Huom! Loppiaisena 6.1. verta ei voi luovuttaa.

Varaa aika etukäteen: veripalvelu.fi/ajanvaraus

maanantai 4.1.

klo 12.30-17.30    PORI, seurakuntasali, Itäpuisto 14
klo 13.30-17.30    KRUUNUPYY, seurakuntakoti, Kirkkotie 30
klo 14.00-19.00    LEPPÄVAARA, Sellosali, Soittoniekanaukio 1 A
klo 14.00-18.00    JÄMSÄ, seurakuntakeskus, Koskentie 30 C
klo 14.00-18.00    MUHOS, seurakuntatalo, Kirkkotie 32

tiistai 5.1.

klo 12.15-16.15    HAAPAJÄRVI, seurakuntakoti, Ronkaalankuja 3
klo 12.30-17.00    KARJAA, Katarinaskolan, Naapurinkatu 18,
klo 13.00-17.00    KORSO, seurakuntakeskus, kulku p-paikan puolelta, Merikotkantie 4
klo 14.00-18.00    SASTAMALA, seurakuntatalo, Asemakatu 6
klo 14.00-18.00    KOSKI, seurakuntatalo, Maijankuja 5

torstai 7.1.

klo 12.00-17.00    JOENSUU, Seutukirjasto, Muikkusali, Koskikatu 25
klo 13.00-17.30    KAUSTINEN, seurakuntakeskus, Siltatie 3
klo 13.00-18.00    KUUSANKOSKI, seurakuntakeskus, Maunukselantie 3
klo 14.00-18.00    URJALA, seurakuntatalo, Urjalantie 8
klo 14.00-18.00    ITÄKESKUS, Eastonin Hansakäytävän 2. krs (entisen huonekalukaupan tila), Visbynkuja 1

perjantai 8.1.

klo 11.30-17.00    RAUMA, Poselli, Nortamonkatu 12
klo 12.00-17.00    VAASA, Kulttuuritalo Fanny, Kirkkopuistikko 34
klo 13.00-18.00    HYVINKÄÄ, Järjestötalo, Munckinkatu 49
klo 13.00-18.00    JÄRVENPÄÄ, Järvenpää-talo, Hallintokatu 4

Veripalvelutoimistot: Espoo Iso Omena, Suomenlahdentie 1, p. 029 300 1040 • Helsinki Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, p. 029 300 1030 • Helsinki Kivihaka, Kivihaantie 7, p. 029 300 1020 • Jyväskylä Kalevankatu 8, p. 029 300 1220 • Kuopio Sektori, Puijonkatu 23, p. 029 300 1170 • Lahti Trio, Kauppakatu 10, p. 029 300 1240 • Oulu Isokatu 32 C, p. 029 300 1110 • Seinäjoki Kauppakatu 26, p. 029 300 1190 • Tampere Koskikeskus, Hatanpään valtatie 1, p. 029 300 1130 • Turku Yliopistonkatu 29 B, 3. krs. p. 029 300 1140

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sanna Kettunen, viestintäsuunnittelija, Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu, p. 029 300 1916, sanna.kettunen(at)veripalvelu.fi (8.1.2021 asti)


Iira Hartikainen, tiedottaja, Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu, p. 029 300 1042, iira.hartikainen(at)veripalvelu.fi (11.1.2021 alkaen)

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SPR Veripalvelu
SPR Veripalvelu
Härkälenkki 13
01730 VANTAA

029 300 1010https://www.veripalvelu.fi

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60,5 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye