Erityisesti tropiikin eläinkunnassa on lajeja, joiden elämä alkaa tosielämän nälkäpelillä – vain vahvimmat voittavat, muut joutuvat omiensa syömiksi.

Värjärinuolimyrkkysammakkoisä (Dendrobates tinctorius) kuljettaa nuijapäitään pieniin vesialtaisiin, jossa ne pysyvät muodonmuutokseen asti – jos säilyvät hengissä. Lajin nuijapäät ovat nimittäin aggressiivisia kannibaaleja, ja vesialtaiden resurssit rajallisia. Yksilöt joutuvat käymään kovan kamppailun selviytyäkseen aikuiseksi sammakoksi. Joissain tapauksissa nälkäpelistä selviää kuitenkin useampi kuin yksi, eli joskus kannibaalit antavat toistensa elää. Miksi näin on ja millä perusteella päätöksiä syntyy? Bio- ja ympäristötieteiden laitoksen tutkimusryhmä selvitti vastausta tähän kysymykseen.

Sukulaisuuden, kokoeron, tai näiden tekijöiden yhdistelmän arveltiin vaikuttavan siihen, kuinka voimakasta aggressio nuijapäiden kesken on. Aiemmissa tutkimuksissa on ennakkotapauksia, jossa sisarukset suvaitsevat toisiaan paremmin. Tämä tarkoittaisi sitä, että nuijapäillä on jokin tapa erottaa sukulaiset ei-sukulaisista. Lisäksi sukulaisuudella pitäisi olla merkitystä nuijapääyksilöille.

Vaihtoehtoisesti aggression aste voisi perustua fyysiseen arviointiin, jossa kokoero kertoo nuijapäälle toisen kilpailukyvystä. Teoriassa kokoerojen ollessa suuria aggressio vähenee, koska pienemmät joutuvat helpommin isompien syömiksi.

Sukulaisuus suojelee ateriaksi joutumiselta

Tutkijoiden yllätykseksi selvisi, että kannibaalisammakot todellakin välittivät taistelukumppaneistaan, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. He havaitsivat, että suurikokoiset nuijapäät olivat puolta vähemmän aggressiivisia pienempikokoisia sisaruksiaan kohtaan verrattuna ei-sisaruksiin. Toisin sanoen kannibaalit pystyivät tunnistamaan sisaruksen ja muuttamaan käyttäytymistään sen mukaisesti.

Tutkimus lisää ymmärrystä siitä, millä perusteilla viidakon vanhemmat tekevät oudoilta tuntuvia päätöksiä sijoittaessaan jälkikasvuaan vesialtaisiin, joissa jo on kannibaaleja. ”Tropiikissa on epäilemättä kysyntää laadukkaille päivähoitopaikoille, jossa lapset eivät joudu ateriaksi. Siksi myrkkysammakkovanhemmat saattavat mieluummin sijoittaa lapsensa samaan altaaseen isompien sisarusten luo ja toivoa, että sukulaisuussuhde riittää siihen, ettei pienemmästä tule helppoa suupalaa”, tutkijat pohtivat.

Artikkeli ”Size-dependent aggression towards kin in a cannibalistic species” julkaistiin Behavioral Ecology -lehdessä 25.3.2022. https://doi.org/10.1093/beheco/arac020

Tutkimusryhmään kuuluvat väitöskirjatutkija Chloe Fouilloux, tohtori Lutz Fromhage ja tohtori Janne Valkonen bio- ja ympäristötieteiden laitoksesta sekä projektinvetäjänä tohtori Bibiana Rojas Konrad Lorenzin etologian instituutista Itävallasta.