Veritaksella hyvä alkuvuosi – sijoitukset tuottivat 3,3 prosenttia
27.4.2021 09:30:00 EEST | Eläkevakuutusyhtiö Veritas | Tiedote

Paras tuotto saatiin osakesijoituksista, jotka tuottivat 7,6 prosenttia. Korkosijoitusten tuotto jäi lievästi negatiiviseksi ja oli -0,3 prosenttia. Kiinteistösijoitukset tuottivat 1,0 prosenttia ja muut sijoitukset 3,6 prosenttia.
”Sijoitusmarkkinoilla eletään jo koronan jälkeisessä ajassa. Osakemarkkinat ovat jatkaneet viime vuoden puolella alkanutta nousuaan”, Veritaksen sijoitusjohtaja Kari Vatanen kertoo. ”Mittava raha- ja finanssipoliittinen elvytys tukee osakemarkkinoita, mutta niitä vauhdittaa myös rokotusten eteneminen ja toivo pandemiarajoitusten purkamisesta.”
Erityisesti Yhdysvalloissa talous on elpynyt nopean rokotustahdin ja mittavan elvytyksen ansiosta.
”Kasvaneet inflaatio-odotukset ovat vetäneet korkoja ylöspäin, ja se on näkynyt myös Veritaksen sijoitussalkussa korkosijoitusten negatiivisina tuottoina.”
Veritas panostaa työkyvyttömyyden torjuntaan
Maailmantalouden kasvun odotetaan palautuvan nopeasti koronapandemian aiheuttamasta kuopasta. Myös Suomessa bruttokansantuote palautunee tänä vuonna kriisiä edeltäville tasoille.
”Valmistavan teollisuuden näkymät ovat tulikuumia ja paikoitellen tuotantoketjuissa kärsitään komponenttien tarjonnan niukkuudesta”, Vatanen sanoo.
Palvelusektori on kärsinyt pandemian aiheuttamista suluista, mutta näkymät ovat sielläkin parantumassa kesää kohti.
”Esimerkiksi matkailu-, ravintola- ja kulttuurialalla tilanne on vaikea”, kertoo vt. toimitusjohtaja Tommy Sandås.
Myös monen yrittäjän jaksaminen on nyt koetuksella. Veritas onkin panostanut kevään aikana erityisesti työkyvyttömyyden torjuntaan ja aloittanut muun muassa yhteistyön Työterveyslaitoksen kanssa. Kevään aikana järjestetään myös webinaareja, joissa käsitellään jaksamista ja mielen kuormittumista.
”Viestini Veritaksen asiakkaille on, että me olemme täällä teitä varten. Ongelmien kanssa ei kannata jäädä yksin, vaan omalle yhteyshenkilölle voi aina soittaa.”
Hiilineutraali sijoitussalkku vuoteen 2035 mennessä
Veritas julkaisi huhtikuussa uuden yritysvastuuraporttinsa, jossa raportoidaan muun muassa sijoitusten ilmastoriskeistä kansainvälisen TCFD-kehikon mukaisesti.
”Meidän tavoitteenamme on kehittää sijoitussalkkua kohti hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Suorissa kiinteistösijoituksissa tavoitteeseen on tarkoitus päästä jo aikaisemmin”, Vatanen kertoo.
Veritaksen pörssinoteeratuista osakkeista ja yrityslainoista laskettu hiili-intensiteetti alittaa 26 prosentilla vastaavista markkinaindekseistä lasketun tason.
”Suorien kiinteistösijoitusten puolella päästöjä on vähennetty merkittävästi muun muassa päivittämällä kaikki kiinteistöissä käytettävä sähköenergia uusiutuvaksi ja hyödyntämällä uusiutuvaa lämmitysenergiaa.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kari VatanenSijoitusjohtaja
Puh:010 550 1882kari.vatanen@veritas.fiTommy SandåsTalousjohtaja
Puh:010 5501 786tommy.sandas@veritas.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Veritas on yrittäjän arvoinen eläkevakuuttaja, ihmisläheisellä otteella. Veritas tukee asiakkaitaan uran eri vaiheissa ja huolehtii yli 110 000 henkilön työeläketurvasta. Sijoitamme tulevia eläkkeitä varten kerätyt varat tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Eläkevakuutusyhtiö Veritas
Veritas delårsöversikt 1.1–31.3.2026: Turbulensen på aktiemarknaden ledde till svagt negativ avkastning23.4.2026 09:02:02 EEST | Pressmeddelande
ArPL-lönesummorna i de företag som arbetspensionsbolaget Veritas försäkrar växte under januari–mars med över 6 procent jämfört med året innan. Den geopolitiska osäkerheten gjorde att placeringsintäkterna blev negativa i slutet av kvartalet.
Veritaksen osavuosikatsaus 1.1.–31.3.2026: Osakemarkkinoiden heilunta painoi sijoitustuotot lievästi negatiivisiksi23.4.2026 09:01:28 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Veritaksessa vakuutettujen yritysten ilmoittamat TyEL-palkkasummat kasvoivat tammi-maaliskuussa yli 6 prosenttia edellisvuodesta. Geopoliittinen epävarmuus painoi sijoitustuotot negatiivisiksi vuosineljänneksen lopussa.
Veritas årsberättelse och hållbarhetsrapport för 2025 har publicerats16.4.2026 13:00:35 EEST | Pressmeddelande
Arbetspensionsbolaget Veritas årsberättelse och hållbarhetsrapport för 2025 har publicerats.
Veritaksen vuosikertomus ja kestävyysraportti 2025 on julkaistu16.4.2026 13:00:25 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Veritaksen vuosikertomus ja kestävyysraportti vuodelta 2025 on julkaistu.
Elina Fogelholm blir verkställande direktör för arbetspensionsbolaget Veritas30.3.2026 07:45:00 EEST | Pressmeddelande
Elina Fogelholm tillträder uppgiften som arbetspensionsbolaget Veritas verkställande direktör den 1 april 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

