Veritaksen vuosi 2021: Vastuullisuustyötä ja vahvaa kasvua
20.4.2022 14:55:00 EEST | Eläkevakuutusyhtiö Veritas | Tiedote

”Vastuullisuustyötä Veritaksessa kehitettiin entisestään vuoden 2021 aikana”, kertoo lakiasioista ja yritysvastuusta vastaava johtaja Piia Vuoti. ”Toteutimme syksyllä kyselyn keskeisille sidosryhmillemme ja kartoitimme sidosryhmien odotuksia Veritaksen vastuullisuudesta. Vastuullisuustyömme arvioitiin hyväksi, ja siitä aiomme pitää kiinni jatkossakin.”
Veritaksen vastuullisuuspäällikkö Eveliina Leino kertoo, että yksi vastuullisuuden painopisteistä vuonna 2021 on ollut yhteistyön ja vastuullisuusverkostojen kehittäminen.
”Osallistuimme sijoittajana useisiin yhteistyöaloitteisiin ja laajensimme vastuullisuusverkostojamme myös muilla rintamilla”, Leino sanoo.
Kohti hiilineutraalia sijoitussalkkua
Veritas haluaa sijoituskohteiden valinnan ja niihin vaikuttamisen kautta hillitä ilmastonmuutosta. Yritysvastuuraportissa on mukana analyysi ilmastoriskeistä ja mahdollisuuksista sijoituksissa (TCFD).
”Pienensimme hiilijalanjälkeämme ilmastotiekartan tavoitteita nopeammin viime vuonna. Veritaksen osakesijoitusten hiili-intensiteetti laski peräti 28 prosenttia”, kertoo Veritaksen sijoitusjohtaja Kari Vatanen.
Veritas on onnistunut vähentämään myös kiinteistöjensä päästöjä tavoitteitaan nopeammin. Kiinteistösijoituksissa Veritaksen tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalius jo vuonna 2030.
”Kiinteistöissä päästöjä on vähennetty vuoden 2020 lähtötasosta peräti 73 prosenttia. Sama kehitys näkyy myös jätteiden määrässä, jossa vähennys oli 48 prosenttia.”
Alan kovinta kasvuvauhtia
Vuosi 2021 oli Veritakselle menestyksellinen myynnin ja asiakaspysyvyyden suhteen, vaikka koronapandemia heijastuikin toimintaan monin tavoin. YEL-vakuutuksissa Veritaksen kasvuvauhti oli alan nopeinta.
”Myynnin osalta löimme aiemmat ennätykset sekä vakuutusmaksutulon että uusien vakuutusten määrässä. Samanaikaisesti asiakaspysyvyys parani huomattavasti edeltäviin vuosiin verrattuna”, kertoo Veritaksen vt. toimitusjohtaja Tommy Sandås.
Sandås pitää tärkeänä, että Veritas on vastuullisuustavoitteissaan sitoutunut panostamaan asiakaspalveluun.
”Eläkevakuutusasiat voivat tuntua monimutkaisilta, mutta meidän tehtävämme on kertoa niistä ymmärrettävästi. Meillä vakuutuksen mukana saa aina oman vakuutusneuvojan ja apua saa silloin, kun sitä tarvitsee. Viime vuonna vastasimme puhelimeen keskimäärin 11 sekunnissa”, Sandås sanoo.
Liitteet:
Kuva Veritaksen pääkonttorista: Wellu Hämäläinen
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Eläkevakuutusyhtiö Veritas
Veritas resultat 2025: Arbetspensionsbolaget Veritas placeringar avkastade 8,7 procent12.2.2026 08:50:00 EET | Pressmeddelande
Arbetspensionsbolaget Veritas fortsatte växa kraftigt under 2025. Inom försäljningen nåddes ett nytt rekord för femte året i rad. Veritas placeringar avkastade 8,7 procent under året.
Veritaksen tulos 2025: Työeläkeyhtiö Veritaksen sijoitukset tuottivat 8,7 prosenttia12.2.2026 08:50:00 EET | Tiedote
Työeläkeyhtiö Veritaksen vahva kasvu jatkui vuonna 2025. Myynnissä yllettiin uuteen ennätykseen jo viidettä vuotta peräkkäin. Veritaksen sijoitukset tuottivat 8,7 prosenttia vuoden aikana.
Elina Fogelholm har inlett sitt arbete i Veritas9.12.2025 10:30:00 EET | Pressmeddelande
Arbetspensionsbolaget Veritas blivande verkställande direktör Elina Fogelholm har inlett sitt arbete i Veritas den 9 december 2025.
Elina Fogelholm on aloittanut työt Veritaksessa9.12.2025 10:30:00 EET | Tiedote
Työeläkeyhtiö Veritaksen tuleva toimitusjohtaja Elina Fogelholm on aloittanut työt Veritaksessa 9.12.2025.
Veritas delårsöversikt 1.1–30.9.2025: Tillväxten fortsatte och placeringarna avkastade 5,2 procent23.10.2025 08:20:00 EEST | Pressmeddelande
I januari–september var avkastningen på arbetspensionsbolaget Veritas placeringar 5,2 procent och under årets tredje kvartal 3,2 procent. Veritas har uppvisat en kraftig tillväxt under året och premieinkomsten uppskattas i år öka med nästan 12 procent.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

