Miapetra Kumpula-Natri

Verkkojen Eurooppa -rahoitusväline hyväksyttiin parlamentissa - Suomessa myös päärata ja energiaverkostoja tukikelpoiseksi

Jaa
Euroopan parlamentti hyväksyi tiistai-iltana Verkkojen Eurooppa -rahoitusvälineen. Verkkojen Eurooppa -välineellä rahoitetaan Euroopan laajuisia liikenne-, energia- ja digiverkkoja. Suomellakin on mahdollisuus saada rahoitusta esimerkiksi tärkeille raideliikennehankkeille ja esimerkiksi satamien kestäviin ratkaisuihin

- Uuden asetuksen hyväksymisen myötä Suomen päärata nostetaan EU:n ydinverkkokäytävien joukkoon. Pääradan kehittäminen on äärimmäisen tärkeää niin yrityksille, kansalaisille kuin myös koko Suomen ja alueiden kilpailukyvylle. Lisäksi Suomen liikenneyhteyksille kiinnostava Rail Baltica -rautatie saa EU-rahoitusta. Pidän siten neuvoteltua asetusta Suomen näkökulmasta erittäin hyvänä, toteaa S&D-ryhmän neuvottelijana toiminut meppi Miapetra Kumpula-Natri.

Liikennehankkeiden lisäksi Suomi voi saada rahoitusta myös energia- ja digihankkeisiin. Välineestä voidaan rahoittaa esimerkiksi nopeita 5G-verkkoja satamiin tai muihin keskittymiin ja tukea sähkönsiirtoyhteyksiä.

 - Olen erityisen tyytyväinen, että saimme vahvistettua ilmastonäkökulmaa asetuksessa. Koko 33 miljardin euron ohjelmasta 60 prosentin tulee edesauttaa ilmastotavoitteiden saavuttamista. Lisäksi saimme vahvistettua uusiutuvan energian rajat ylittävien yhteishankkeiden rahoitusta tulevalla rahoituskaudella, sanoo Kumpula-Natri.

 - CEF-rahoitusvälineellä vuosina 2021-27 on tärkeä asema EU:n Green Deal -ilmasto- ja kasvustrategiassa sekä digitaalisessa siirtymässä. Erityisesti raideliikenteellä on tärkeä merkitys liikenteen päästöjen vähentämisessä ja uusiutuvat energiamuodot sekä sähköistyminen näyttelevät suurta roolia päästötalkoissa. Koronapandemia osoitti nopeiden digiyhteyksien merkityksen kansalaisille ja elinkeinoelämälle. Siksi onkin tärkeää saada rahoitusväline jäsenvaltioiden käyttöön välittömästi, painottaa Kumpula-Natri.

- CEF-rahoitusvälineessä isoimmat rahapotit jaetaan yleensä heti rahoituskauden alkuvuosina. Tämä kannattaakin huomioida nyt kansallinen liikenne12 -suunnitelman investointiohjelmassa. Suunnitelmia on lisäksi jo oltava toteuttamista varten valmiina seuraavan rahoituskauden alkuun: jos pääradan hankkeet venyvät seuraavan kauden alkuvuosien jälkeen 30-luvulle, voi se olla iso riksi rahoitukselle, jatkaa Kumpula-Natri. 

Lue MEP Miapetra Kumpula-Natrin kommentit aiheeseen myös S&D-ryhmän tiedotteesta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Miapetra Kumpula-Natri
Europarlamentaarikko, S&D
+3585051213004

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Miapetra Kumpula-Natri
Miapetra Kumpula-Natri



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Miapetra Kumpula-Natri

Kumpula-Natri Ranskan talousfoorumin Aix-en Provenceen3.7.2024 11:14:50 EEST | Tiedote

Europarlamentaarikko ja tuleva kansanedustaja Miapetra Kumpula Natri (sd.) osallistuu viikonloppuna ”Les Recontres Economicues”- talousfoorumiin, joka järjestetään Aix-en Provencessa Etelä-Ranskassa. Talousfoorumia on järjestetty jo vuodesta 2001 asti. Se kerää yhteen taloustieteilijöitä, talousjohtajia ja poliittista johtoa ympäri maailman. Tämän vuoden keskustelun pääteemana on löytää ratkaisuja 2020-luvun maailmanlaajuisista haasteista toipumiseen ja talouden vahvistamiseen. Kaksipäiväisessä foorumissa järjestetään yli 50 keskustelua ja mukana ovat muun muassa Euroopan Keskuspankin johtaja Christine Lagarde ja entinen EU:n kauppakomissaari Peter Mandelson.

Kumpula-Natri: Unohtiko Orpon hallitus vedyn?27.6.2024 14:40:20 EEST | Tiedote

-Eurooppa on tekemässä suurta vetysiirtymää, joka kiihtyi toimenpiteiden valmistumiseen päättyvällä kaudella. Nyt on toiminnan aika. Pelkään, että Suomi jää kelkasta samalla tavalla kuin kävi tuulivoiman kanssa. Emme ehtineet mukaan kokonaiseen ekosysteemiin, esimerkiksi valmistamaan myös tuotteita tai mukaan EU-tukien kotouttamiseen. Jos Suomi olisi tällä kertaa ajoissa, voisimme vielä ehtiä vetymurrokseen mukaan”, europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri sanoi SuomiAreenan Suomen vetyklusterin paneelikeskustelussa.

Kumpula–Natri: EU:n voimannäyttö puree Venäjä-pakotteiden kiertämiseen ja laittaa Venäjän maksamaan tuhoistaan25.6.2024 19:09:17 EEST | Tiedote

EU–maiden ulkoministerit hyväksyivät maanantaina EU:n 14. pakotepaketin Venäjää vastaan. Lisäksi päätettiin vihdoin jäädytettyjen Venäjän keskuspankin korkotuottojen käyttämisestä Ukrainan avuksi Venäjän hyökkäykseltä suojautumiseen. Euroopan parlamentin kansainvälisen kauppavaliokunnan pakotteisiin keskittyneen Venäjä -seurantaryhmän puheenjohtajana toiminut Miapetra Kumpula-Natri (sd.) on tyytyväinen, että EU kykenee kiristämään ruuvia Venäjän pääsyä sotateknologiaan, sen energiatuloihin ja ennen kaikkea rahoittamaan Ukrainaa Venäjän rahoilla. - Vain vahvana ja yhdessä päättäen EU voi voittaa väännön Venäjää vastaan ja sen laajentumispyrkimyksiä vastaan, toteaa Kumpula-Natri.

Kumpula-Natri: Pakkausjäteasetus vähentää muovijätettä ja vahvistaa biotaloutta24.4.2024 16:45:38 EEST | Tiedote

Euroopan parlamentti äänesti tänään pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen (niin sanottu PPWR-asetus) neuvottelusovusta. Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (SDP) teki kovasti töitä sen eteen, että asetusehdotuksessa esitetyt kertakäyttöpakkauksissa kielletyt uusiutuvat materiaalit, kartonki-, kuitu- ja komposiittituotteet sallitaan jatkossakin sekä mahdollistetaan niiden kierrättäminen materiaaliksi ja keskitytään kertäkäyttömuovin kieltämiseen.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye