Yliopiston Apteekki

Verkkotilausten pikanoudot tunnissa lähes nelinkertaistuivat vuoden aikana

Jaa
Verkkoapteekissa ya.fi asiointi kasvoi voimakkaasti vuonna 2020. Toimitustavoista eniten suosiota kasvatti pikanouto, jonka valitessaan asiakas voi noutaa tuotteet tunnissa tilauksesta. Yliopiston Apteekki kaksinkertaistaa noutolokerikkojen määrän apteekeissa huhtikuussa.

Yliopiston Apteekin verkkoapteekin ya.fi myynti kasvoi lähes 150 prosenttia ja oli 23 miljoonaa euroa vuonna 2020. Toimitustavoista eniten kasvoi pikanouto, josta tuli toimitustavoista toiseksi suosituin Postin pakettiautomaattien jälkeen. Muita toimitustapoja ovat nouto Postista tai Schenkerin noutopisteestä, kotiinkuljetus tai pikakuljetus.

- Verkkotilausten pikanoutojen määrä lähes nelinkertaistui vuodessa. Vastataksemme kasvavaan kysyntään kaksinkertaistamme huhtikuussa noutolokerikkojen määrän Yliopiston Apteekeissa, verkkoliiketoiminnan johtaja Joni Kataja Yliopiston Apteekista kertoo.

Verkkotilauksen nouto on asiakkaalle erittäin helppoa. Hän noutaa tilauksensa apteekin sisäänkäynnin lähellä sijaitsevasta noutoautomaatin lokerosta koodilla, jonka hän saa verkkotilauksen jälkeen tekstiviestinä. Noutoautomaattien käyttö alkoi Yliopiston Apteekissa vuonna 2016.

- Haluamme palvella asiakkaita valtakunnallisesti ja kehittää palkittua asiakaspalveluamme myös verkossa. Yliopiston Apteekin verkkoapteekissa ya.fi työskentelee noin 90 farmaseuttia, jotka neuvovat asiakkaita resepti- ja itsehoitolääkkeiden sekä muiden tuotteiden valinnassa chatin välityksellä klo 7–24, tietopalvelupäällikkö Katariina Lehtinen kertoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Yliopiston Apteekki
Yliopiston Apteekki
Valimotie 7
00380 HELSINKI

09 542 046http://www.yliopistonapteekki.fi

Yliopiston Apteekki on huolehtinut suomalaisten hyvinvoinnista jo yli kaksi ja puoli vuosisataa. Palvelemme asiakkaita apteekeissa ja verkkoapteekissa ya.fi kaikkialla Suomessa. Tarjoamme myös terveydenhuollon toimijoille laajan valikoiman palveluita aina lääkkeiden valmistuksesta annosjakeluun. Olemme Helsingin yliopiston omistama yritys, jonka tuotto käytetään koulutukseen ja tutkimukseen. Asioidessasi Yliopiston Apteekissa olet mukana huolehtimassa huomisen yhteiskunnasta kanssamme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Yliopiston Apteekki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye