Veronmaksajain Keskusliitto

Veroilmoituksen määräpäivät lähestyvät - Veronmaksajat kehottaa olemaan tarkkana tulotietojen ja vähennysten kanssa

Jaa

Muista tarkistaa verotiedot ja vaatia ajoissa sinulle kuuluvat vähennykset, Veronmaksajain Keskusliiton johtava verojuristi Päivi Kaari muistuttaa.

- Monia vähennyksiä pitää muistaa itse vaatia. Ja jos on vaikka myynyt omaisuutta, oikean luovutusvoiton tai tappion määrä pitää tarkistaa, Kaari korostaa.

Veroilmoituksella on suurin osa tiedoista valmiina. Työnantajat ja muut maksajat ilmoittavat tulotiedot valmiiksi esitäytettyyn veroilmoitukseen, mutta virheitä sattuu silti. Puuttuvat tiedot tulee itse lisätä ja korjata virheet.

Esimerkiksi Helsingin kaupungin palkkasotkun myötä sen työntekijöiden tulojen määrä voi olla verotiedoissa väärin. Kaupunki korjaa tulotietoja, mutta kaikki korjaukset eivät ole ehtineet esitäytettyihin veroilmoituksiin. Jos palkan määrä kaupungilta näkyy liian suurena, eikä oikeaa määrää ole tiedossa, ei veroilmoitusta kuitenkaan tarvitse korjata. Silloin voi odottaa, että työnantaja korjaa tiedot Verohallinnolle.

On myös joukko tuloja, jotka eivät välttämättä näy veroilmoituksella lainkaan tai oikein, vaikka Verohallinto saakin niistä tietoja. Tällaisia ovat muun muassa tulot virtuaalivaluutoista, verkkoalustoilta tai ulkomailta saadut tulot. Myöskään vuokratulot eivät välttämättä ole esitäytetyissä tiedoissa lainkaan tai niissä on yleensä puutteita.

- Kaikki korjaukset ja lisäykset tehdään joko sähköisesti Omavero-palvelussa tai paperilla omilla lomakkeillaan. Jos korjattavaa tai lisättävää ei ole, mitään ei tarvitse palauttaa.

Jos paperinen lomake tarvitaan, esitäytetystä veroilmoituksesta näet tarvittavan lomakkeen numeron. Lomakkeita saa tulostamalla Verohallinnon verkkosivuilta, verotoimistoista sekä tilaamalla ne puhelimitse. Älä liitä mukaan kuitteja tai tositteita. Paperista lomaketta tarvitaan usein esimerkiksi kuolinpesän veroilmoituksessa.

Työhuonevähennykseen on kaksi tapaa

Etätöitä tekevä voi vähentää verotuksessa työhuonevähennyksen ja tietoliikennekuluja. Jos palkansaaja on ollut etätöissä yli puolet viime vuoden työpäivistä, hän saa 920 euron työhuonevähennyksen. Vähennys on 460 euroa, jos on ollut etätöissä enintään puolet työajasta ja 230 euroa satunnaisesta etätyöstä.

Tämä kaavamainen työhuonevähennys ei edellytä omaa työhuonetta. Jos maksat itse nettiyhteydet, voit vaatia kustannukset kokonaan vähennettäväksi, jos pääasiallinen käyttö on työkäyttöä.

Jos taas palkansaajalla on työntekoa varten käytössä erillinen työtila tai kalustehankintoja, hän voi vähentää näiden todelliset kustannukset työhuonevähennyksen sijasta. Automaattisesti tuleva 750 euron tulonhankkimisvähennys syö kuitenkin vähennysten verohyötyä.

- Saat veroilmoitukseen lisäämistäsi tulonhankkimiskuluista, kuten työhuonevähennyksestä, lisävähennystä vain siltä osin, kun kulusi yhteensä ylittävät 750 euron rajan, Kaari muistuttaa.

Matkakuluja ei lasketa tähän, vaan ne vähennetään erikseen, jos kyse on kodin ja työpaikan välisistä tavallisista matkoista.

Matkakuluvähennys on aikaisempaa suurempi

Asunnon ja työpaikan välisten matkojen kustannuksia voi vähentää enintään 8 400 euroa ja omavastuu on 750 euroa. Vähennyksen maksimi oli aikaisemmin 7 000 euroa.

Vähennys lasketaan julkisen liikenteen mukaan, jos sellaista on käytettävissä.
Matkakuluja ovat myös maskikulut, joita voi vielä vähentää kaksi euroa päivältä ajalta 1.1.-14.4.2022. Jos matkat voi vähentää oman auton käytön mukaan, vähennys on nyt 30 senttiä kilometriltä.

- Jos olet ollut osan vuotta työttömänä, omavastuu on alle 750 euroa, eli siinä tapauksessa alle 750 euron matkakulutkin kannattaa ilmoittaa.

Kun ilmoitat matkakuluja, älä vähennä itse omavastuuosuutta, vaan merkitse matkakulut kokonaan Omaveroon tai lomakkeelle. Matkakulut näkyvät valmiina, jos olet ilmoittanut ne verokorttia varten. Tarkista ja korjaa summat tarvittaessa.

Kotitalousvähennystä on korotettu

Muista myös kotitalousvähennys. Nyt voi vaatia veroilmoituksella kotitalousvähennystä vuoden 2022 aikana maksettujen laskujen perusteella.

Vuonna 2022 vähennyksen saa korotettuna, jos kyse on kotitalous-, hoiva- ja hoitotyöstä tai öljylämmityksestä luopumisesta. Maksimi on silloin 3 500 euroa ja vähennys on 60 prosenttia työn osuudesta, jos olet ostanut työn yritykseltä.

Muista töistä kuten remontoinneista vähennyksen maksimi on edelleen 2 250 euroa ja vähennys on 40 prosenttia työn osuudesta.

Vuotuinen omavastuu on sata euroa. Puolisoiden kannattaa keskittää vähennys toiselle, niin voi säästää yhden omavastuun. Kotitalousvähennyksen saa vähentää suoraan veroista.

Korkeiden sähkölaskujen perusteella myönnettävä sähkövähennys ei koske vielä vuotta 2022 vaan vasta vuotta 2023. Vähennyksen saa kuitenkin halutessaan jo huomioitua verotuksessa tekemällä verokorttimuutoksen.

Oikein ilmoittamalla vältät veronkorotuksen!

Jos et korjaa ja täydennä tietojasi, sinun katsotaan antaneen esitäytetyn veroilmoituksen mukaisen veroilmoituksen.

Mikäli myöhemmin havaitaan, että olet vaatinut aiheettoman vähennyksen tai veronalaisia tuloja ei ole ilmoitettu, voit joutua maksamaan veronkorotuksia varsinaisten verojen lisäksi.

Veroilmoituksen viimeiset jättöpäivät ovat toukokuussa (9.5., 16.5 tai 23.5.). Kunkin ilmoittajan päivämäärä on merkitty Omaveroon sekä kotiin postitetun esitäytetyn veroilmoituksen ensimmäiselle sivulle. Puolisoilla palautuspäivä on aina sama.

Veroilmoituksen pitää olla perillä Verohallinnossa viimeistään määräpäivänä. Tämä kannattaa huomata erityisesti, jos lähetät veroilmoituksen postissa. Veroilmoitusta ei tarvitse palauttaa, jos korjattavaa tai lisättävää ei ole.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

johtava verojuristi Päivi Kaari, p. 040 581 3430
lakiasiainjohtaja Kati Malinen, p. 040 716 1292

Tietoja julkaisijasta

Veronmaksajain Keskusliitto
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4
00100 HELSINKI

09 618 871http://www.veronmaksajat.fi

Veronmaksajain Keskusliitto on kansalaisten ja yhteisöjen riippumaton järjestö, jolla on noin 230 000 jäsentä. Järjestön tavoitteena on kohtuullinen ja oikeudenmukainen verotus, ja se neuvoo suomalaisia kaikissa verotukseen liittyvissä asioissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veronmaksajain Keskusliitto

Lehtinen kehysriihestä: Veronkiristysten osuus on aivan liian suuri – eläkeläisten tuplaraippavero perusteeton16.4.2024 17:12:16 EEST | Tiedote

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää veronkiristysten osuutta hallituksen kehysriihen sopeutuksissa yllättävän ja tarpeettoman suurena. Myös arvonlisäverotuksen pääverokannan korotus peräti 1,5 prosenttiyksiköllä 25,5 prosenttiin on turhan mittava. - Sopeutus painottuu nyt vahvasti veronkiristyksiin, vaikka muuta aiemmin vakuuteltiin. - Verotusta kiristämällä Suomi ei nouse, joten toimenpiteiden valinta ja painotus on hallitukselta vähemmän onnistunut. Alvin korotus leikkaa esimerkiksi keskituloisen 4000 euroa kuukaudessa tienaavan palkansaajan nettoansioiden ostovoimaa arviolta 210 eurolla vuodessa. Hyväpalkkaisen 7000 euroa kuussa ansaitsevan ostovoima leikkautuu 320 euroa ja alle keskipalkkaa saavan 2500 euroa tienaavan 150 euroa vuodessa. - Miljardin euron alv-kiristys tuntuu tässä tilanteessa raskaasti kaikkien suomalaisten lompakossa. Pysähtyminen viimeistään yleisen pohjoismaisen tason eli 25 prosentin kohdalla olisi ollut järkevää, Lehtinen katsoo. -

Järjestöt: Veronkannon uudistus on toteutettava säästövaateista huolimatta26.3.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Verojen maksujen ja palautusten käyttösäännöt ovat epäselviä, epäyhtenäisiä ja aiheuttavat täysin turhaa työtä ja maksuliikennettä niin yrityksissä kuin Verohallinnossa. Muutostarve on ollut selvillä jo pitkään, ja sitä kannattavat sekä elinkeinoelämän järjestöt että Verohallinto. Muutos on tehtävä nyt, eikä se saa jäädä valtionhallinnon säästötoimenpiteiden jalkoihin. Muutoksen arvioitu hintalappu on alle miljoona euroa, kun taas vuosittain arvioitu säästö on jopa 15 miljoonaa euroa. Veronkantolain tavoitteena on, että eri verojen maksusuoritukset ja palautukset kuittaantuisivat ilman tarpeettomia edestakaisia suorituksia ja että yritykset voisivat optimoida verojen maksuliikenteen. Järjestelmä on kuitenkin niin monimutkainen ja käyttösäännöt sekavia, että tavoite ei toteudu. Yritysten on vaikea hahmottaa, miten maksuja ja palautuksia käytetään – ja missä on mahdollisuus edestakaisten maksujen vähentämiseen. Yrityksen maksusuorituksia saatetaan esimerkiksi käyttää vasta puolen vuoden

Vero2024: valtiovarainministeri Riikka Purra linjaa talous- ja veropolitiikkaa28.2.2024 10:50:51 EET | Kutsu

KUTSU Veronmaksajain Keskusliitolla on ilo kutsua toimituksenne edustaja Vero2024-tapahtumaan, joka järjestetään Pikku-Finlandiassa keskiviikkona, 13.3. klo 10-16. Ohjelman alussa valtiovarainministeri Riikka Purra linjaa hallituksen talous- ja veropolitiikkaa kehysriihen alla. Myös Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen kommentoi verotuksen näkymiä tapahtuman avauspuheessa. Sijoituspaneelissa herkästä markkinatilanteesta keskustelevat Elon sijoitusjohtaja Jonna Ryhänen, sijoittaja Eeva Ahdekivi, päästrategi Lippo Suominen ja ekonomisti Juha Itkonen. Tutustu koko ohjelmaan osoitteessa veronmaksajat.fi/vero2024/ Toimittajat pääsevät Pikku-Finlandiaan sisään lehdistökortilla ilman ennakkoilmoittautumista. Tapahtumaa voi seurata myös verkkolähetyksenä, joka edellyttää ilmoittautumista ma 11.3. mennessä täällä. Mahdolliset puhujien haastattelupyynnöt on lähetettävä etukäteen Veronmaksajien viestintään. Lämpimästi tervetuloa! #vero2024

Veronmaksajien kuntaverovertailu: Jopa 5 600 euron ero palkansaajapariskunnan maksamissa tuloveroissa22.2.2024 01:00:00 EET | Tiedote

Vuonna 2024 Manner-Suomen kireimmin tuloja verottava kunta on Halsua ja keveimmin verottaa Kauniainen. Halsualla keskituloiset palkansaajapuolisot maksavat tuloistaan veroja ja veronluonteisia maksuja noin 29 800 euroa*. Ero on vajaat 5 600 euroa Kauniaisiin nähden. Tämä selviää Veronmaksajain Keskusliiton uudesta kuntaverovertailusta. Halsuan ohella muita kireän ansiotuloverotuksen kuntia vuonna 2024 ovat Kaskinen, Ylivieska ja Urjala. Keveimpiin verottajiin kuuluvat Kauniaisten lisäksi Espoo, Helsinki, Kustavi ja Eurajoki. Manner-Suomen maakunnissa verotus on keskimäärin keveintä Uudellamaalla, kireintä Etelä-Savossa. Kaikkien Manner-Suomen kuntien piti muuttaa tuloveroprosenttejaan vuodelle 2024, sillä vuoden 2023 prosenteista piti pyöristää pois prosentin sadasosat lähimpään kymmenykseen. Jos pyöristäjät jättää pois laskuista, veroprosenttiaan päätti korottaa 85 Manner-Suomen kuntaa. Keventäjiä oli vain 39. Keskimääräinen kunnallisveroprosentti nousi noin prosentin kymmenyksen vuod

Veronmaksajat laski: Palkansaajan ostovoima kääntyy 2,3 prosentin kasvuun vuonna 2024 – veronkevennys tulee nyt oivaan aikaan21.12.2023 07:00:00 EET | Tiedote

Palkansaajan nettoansioiden ostovoima kääntyy vuonna 2024 reippaaseen 2,3 prosentin kasvuun. Keskituloisen 3821 euroa kuukaudessa ansaitsevan palkansaajan ostovoima kohenee 750 euroa. Ostovoiman kohenemisesta kolmasosa tulee palkkaverotuksen kevenemisestä ja kaksi kolmasosaa reaalipalkan noususta. Muutos on huomattava, sillä edellisinä kolmena vuonna ostovoima on jatkuvasti alentunut. Keskituloisen palkansaajan nettopalkan ostovoima on vuonna 2023 yli kuusi prosenttia matalampi kuin vuonna 2020. Palkan ostovoima oli edellisen kerran matalampi 15 vuotta sitten vuonna 2008. Tämä ilmenee Veronmaksajain Keskusliiton tuoreista laskelmista, joissa on huomioitu palkankorotusten, verojen ja inflaation vaikutukset keskituloisen palkansaajan nettoansioiden ostovoimaan 2000-luvulla. Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää ensi vuonna toteutuvaa käännettä kohenevan ostovoiman tielle erityisen tärkeänä ajankohtaisessa tilanteessa. Palkansaajan ostovoiman tuntuva kasvu on harvinainen val

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye