Veronmaksajat selvitti ehdokkaiden verokannat: Menosäästöjä ennen veronkiristyksiä
Eduskuntavaalien ehdokkaat tasapainottaisivat julkista taloutta mieluummin säästämällä menoja kuin kiristämällä veroja. Veronmaksajain Keskusliiton ehdokkaille suuntaamassa kyselytutkimuksessa 63 prosenttia vastaajista hillitsisi velkaantumista ensisijaisesti julkisen talouden menosäästöillä. Sen sijaan vain 30 prosenttia turvautuisi tasapainotuksessa ensisijaisesti verotuksen kiristyksiin.
Verotuksen yleistä tasoa ehdokkaat alentaisivat tai pitäisivät nykyisenä. Verotuksen tasoa laskisi 42 prosenttia vastaajista ja 45 prosenttia pitäisi tason ennallaan. Verotuksen yleisen tason korottamisen kannalla on vain 13 prosenttia.
Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää ehdokkaiden näkemyksiä vahvana viestinä talouspolitiikan tärkeysjärjestyksestä.
- Verotuksen yleinen ankaruus Suomessa mielletään ilmeisen hyvin, sillä ehdokkaiden valtaosa on varsin haluton kiristämään yleisesti verotuksen tasoa, Lehtinen toteaa.
- Tätä taustaa vasten on myös ymmärrettävää, että selkeä enemmistö ehdokkaista hillitsisi velkaantumista ensisijaisesti menosäästöillä.
Ehdokkaista 69 prosenttia pitää yhtenä tärkeimpänä syynä verotuksen keventämiselle kotimaisen kysynnän ja kansalaisten ostovoiman edistämistä. Yli puolet eli 59 prosenttia pitää yhtenä tärkeimpänä perusteena myös kannustamista työntekoon ja yrittäjyyteen.
Ansiotulojen verotuksessa progressiota ei haluta ainakaan enää kiristää nykyisestä. Vain 22 prosenttia lisäisi entisestään progressiota, 41 prosenttia pitäisi progression ennallaan ja 35 prosenttia vähentäisi sitä. Määräaikaista solidaarisuusveroa jatkaisi kuitenkin myös ensi vaalikaudella enemmistö eli 58 prosenttia vastaajista.
Verotuksen rakenteellinen uudistaminen saa ehdokkailta vahvaa tukea. Peräti 75 prosenttia vastaajista siirtäisi verotuksen painopistettä seuraavalla vaalikaudella työn verotuksesta kulutuksen ja haittojen verotukseen. Ansiotulojen verotusta keventäisi kautta linjan kaikissa tuloluokissa niukka enemmistö, 51 prosenttia.
Kulutusverotuksessa pääosa vastaajista pitäisi arvonlisäverotuksen ennallaan sekä yleisen alv-kannan (24%) että alennettujen alv-kantojen (14% ja 10%) osalta. Enemmistö vastaajista kiristäisi sen sijaan valmisteveroja. Tupakkaveroa korottaisi 68 prosenttia ja alkoholiveroa 54 prosenttia vastaajista. Energia- ja ympäristöverotus jakaa enemmän mielipiteitä, mutta niitäkin olisi valmis korottamaan 32 prosenttia ehdokkaista.
Kotitalousvähennyksen tällä vaalikaudella toteutettu parantaminen saa ehdokkailta vankkaa tukea. Peräti 76 prosenttia ehdokkaista jatkaisi koko seuraavan vaalikauden ajan kokeilua, jossa muiden kuin remonttien osalta vähennysprosenttia nostettiin 40 prosentista 60 prosenttiin ja vähennyksen enimmäismäärää 2250 eurosta 3500 euroon.
Asuntolainojen korkovähennyksen osittaista palauttamista kannattaa 61 prosenttia ehdokkaista, mikäli korot ja asumismenot pysyvät edelleen korkealla tasolla.
Ehdokaskyselyn kohderyhmänä olivat kevään 2023 eduskuntavaaliehdokkaat kaikista eduskuntapuolueista. Aula Research Oy toteutti tutkimuksen Veronmaksajien toimeksiannosta. Otos kerättiin aikavälillä 5.1.-30.1.2023 monikanavaisesti internet-kyselyllä ja puhelinhaastatteluin. Kyselyyn vastasi yhteensä 266 ehdokasta.
Graafit ja taulukot ehdokaskyselyn tuloksista ja vastausten jakautumisesta puolueittain ovat saatavissa osoitteessa veronmaksajat.fi
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Teemu Lehtinen, p. 0400 414 652
viestintäjohtaja Antti Oksanen, p. 0458 578 178
Tietoja julkaisijasta
Veronmaksajain Keskusliitto on kansalaisten ja yhteisöjen riippumaton järjestö, jolla on noin 230 000 jäsentä. Järjestön tavoitteena on kohtuullinen ja oikeudenmukainen verotus, ja se neuvoo suomalaisia kaikissa verotukseen liittyvissä asioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veronmaksajain Keskusliitto
Lehtinen kehysriihestä: Onnistunut veropaketti vauhdittaa kasvua ja korjaa verotuksen pahimpia vinoumia23.4.2025 23:11:25 EEST | Tiedote
Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää hallituksen kehysriihen veroratkaisuja pääosin onnistuneena kokonaisuutena. - Ansiotulojen verotuksen ja yhteisöveron muutokset tukevat talouden kääntymistä kasvuun. Samalla ratkotaan joitakin verojärjestelmän pitkäaikaisia rakenteellisia vinoumia, Lehtinen toteaa. Tärkein muutos on ansiotulojen tuntuva yleinen keventäminen, jonka yhteydessä myös alennetaan selvästi korkeimpia marginaaliveroja. Suomessa toteutetaan siis viimein marginaaliverojen uudistus, jonka naapurimaamme Ruotsi käynnisti jo vuonna 2020 poistamalla tuloveroasteikosta ylimmän asteikkoluokan. - Kehysriihessä linjattujen muutosten jälkeen ylimmät marginaaliverot alenevat Suomessa viimeinkin suurin piirtein Ruotsin tasolle. Lehtinen muistuttaa, että näiden alennusten jälkeenkin hyvätuloisten lisäansioista menee edelleen yli puolet veroihin. Ylimmät marginaaliverot alenevat hallituksen paketissa tämän vuoden jopa noin 59 prosentista noin 52 prosenttiin. Ans
Veronmaksajien vaalikysely: Ehdokkaat tyrmäävät maakuntaveron4.3.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Selvä enemmistö eli 59 prosenttia kevään alue- ja kuntavaalien ehdokkaista suhtautuu erittäin tai jokseenkin kielteisesti maakuntaveroon. Myönteisesti suhtautuvia on vain 20 prosenttia. Jopa 80 prosenttia vastaajista uskoo, että uuden maakuntatason verottajan lisääminen kuntien ja valtion rinnalle kiristäisi ajan myötä verotusta kokonaisuutena. Tiedot selviävät Veronmaksajain Keskusliiton teettämästä kyselystä*, johon vastasi yli tuhat ehdokasta läpi puoluekentän. Maakuntaveron vastustus oli jyrkintä kokoomuksessa ja perussuomalaisissa. Myös sdp:n ja keskustan ehdokkaissa oli enemmän veron vastustajia kuin kannattajia. Myönteisesti veroon suhtauduttiin vain vasemmistoliiton ja vihreiden vastauksissa. - Kyselyn perusteella uusi oma vero ei ole tulevien päättäjien mielestä toimiva tapa rahoittaa hyvinvointialueita. Samaan lopputulemaanhan päätyi myös parlamentaarinen maakuntaverokomitea neljä vuotta sitten, huomauttaa Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen. Kysely kartoitti ehdokk
Veronmaksajien Lehtinen kasvutyöryhmästä: Perintöveron korvaaminen luovutusvoittoverolla kiristäisi laajasti verotusta, listaamattomien yhtiöiden osinkoveroa ei saa kiristää28.2.2025 14:48:16 EET | Tiedote
Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää kasvutyöryhmän esitystä perintö- ja lahjaveron korvaamisesta luovutusvoittoverolla raakileena, joka synnyttää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. - Työryhmä on tarkastellut asiaa lähinnä yritysvarallisuuksien kertymisen ja sukupolvenvaihdosten kannalta. Tämä on tärkeä mutta aivan liian kapea näkökulma perintöverotukseen. - Tällaista kaikkia suomalaisia koskevaa verouudistusta pitää tarkastella huomattavasti laajemmin, sanoo Lehtinen. Oma lukunsa on työryhmän esitys kiristää samassa yhteydessä rajusti listaamattomien yhtiöiden osinkoina jakaman voiton verotusta. Tätä Lehtinen ei pidä järkevänä eikä hyväksyttävänä. Osinkoverotusta kiristämällä heikennettäisiin selvästi yrittäjyyden taloudellisia kannustimia, mikä olisi aivan väärä suunta. - Listaamattoman yhtiön osinkona jakaman voiton verotusta ei saa kiristää osana perintöverotuksen muutoksia, eikä muutenkaan. Perintöveron korvaaminen luovutusvoiton verotuksella uhk
Veronmaksajat: Yhteisöveron alennus 18 prosenttiin on kannatettava kasvutoimi - listaamattoman yhtiön osinkoverotusta ei saa kiristää18.2.2025 13:39:58 EET | Tiedote
Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen kannattaa yhteisöveron alentamista 18 prosenttiin osana hallituksen tulevan kasvuriihen veroratkaisuja. Yhteisöveron alentaminen olisi erinomainen kasvutoimi, joka parantaisi Suomen asemaa tiivistyvässä kansainvälisessä verokilpailussa. - Tämä olisi vahva ja konkreettinen signaali kaikille, että Suomi on myös tulevaisuudessa yritysmyönteinen ja turvallinen toimintaympäristö, Lehtinen katsoo. Staattiset verotuottolaskelmat eivät yhteisöveroa alennettaessa ole perusteltuja, sillä veropohja vahvistuu alennuksen dynaamisten vaikutusten kautta. Yhteisöverokantaa alennettiin edellisen kerran tuntuvasti vuonna 2014. Yhteisöveron tuotto pysyi selkeästä alennuksesta huolimatta aluksi lähes aiemmalla tasolla, ja on sittemmin kasvanut vahvasti. - Yhteisöveron maltillinen alennus ei tälläkään kertaa uhkaa yhteiskunnan verotuottoja, vaan päinvastoin turvaa niitä. Yhteisöveron alennus kannustaisi myös paikallisesti toimivia listaamattomia yr
Veronmaksajien kuntaverovertailu: Keskituloisten puolisoiden verorasitus vaihtelee kunnittain tuhansia euroja13.2.2025 01:00:00 EET | Tiedote
Maakuntakeskusten vertailussa keskituloiset puolisot maksavat vuonna 2025 eniten veroja Mikkelissä. Eroa on lähes 3 700 euroa keveimmin verottavaan Helsinkiin verrattuna. Helsingin lisäksi kevyesti verottavia maakuntakeskuksia ovat Turku ja Tampere. Kokkola ja Kouvola ovat puolestaan verottajina ankarimmat keskukset Mikkelin jälkeen. Maakuntakeskusten verovertailussa huomioidaan tuloverojen lisäksi myös kiinteistöverot. – Kasvukolmio erottuu muista. Pienempien maakuntakeskusten ero on Helsingin ohella myös Turkuun ja Tampereeseen monin paikoin toista tuhatta euroa, selvityksen laatinut ekonomisti Janne Kalluinen toteaa. Muun muassa nämä tiedot selviävät Veronmaksajain Keskusliiton vuoden 2025 kuntave-rovertailusta. Vuonna 2025 Manner-Suomen kirein verotus on Halsualla ja kevein Kauniaisissa, kun tarkastellaan keskituloisten palkansaajapuolisoiden maksamia tuloveroja. Halsualla he maksavat tuloistaan veroja ja veronluonteisia maksuja noin 31 300 euroa*. Ero Kauniaisiin on reilut 5 800 e
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme