Vesiallas voi muuttaa peltojen salaojat kastelujärjestelmäksi – auttaa sopeutumaan kuivuuteen ja nostamaan pohjavettä
25.4.2023 06:05:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Vesienhallinnan tutkimuksella ja kehittämisellä pyritään auttamaan maataloutta sopeutumaan sään ääri-ilmiöihin kuten kuivuuskausiin ja edistämään kestävää ja ympäristöystävällisempää maankäyttöä.
Oulun yliopisto ja Luke tutkivat ja testaavat miten varastoaltaasta voidaan tehokkaimmin ohjailla vesiä pelloille automaation avulla. Alun perin peltojen salaojat on suunniteltu kuivattamaan peltoja, ja kun säätösalaojisto nyt yhdistetään veden varastoaltaaseen, systeemi voidaan muuttaa altakastelujärjestelmäksi.
”Seurantajärjestelmän ja automaation avulla viljelijä voi seurata peltojen kosteutta ja ohjata salaojaventtiilejä etänä sen sijaan, että peltojen salaojakaivoja käydään tarkistamassa ja säätämässä käsin”, kertoo Oulun yliopiston tutkija Toni Liedes. ”Olemme kehittäneet järjestelmää laboratorio-olosuhteissa, ja tulevana kesänä automatiikka pääsee tosielämän testiin.”
”Vesienhallintasysteemin on oltava viljelijälle monikäyttöinen ja helposti käyttöönotettava. Parhaimmillaan sen avulla voi kuivuusjaksoilla kastella ja pelastaa satoa. Tulevaisuudessa altakastelujärjestelmä voi olla avuksi myös pohjavedenpinnan nostamisessa ja kasvihuonepäästöjen vähentämisessä etenkin turvepelloilla”, sanoo Maarit Liimatainen, Luken ja Oulun yliopiston tutkija.
Säätösalaojitusta ja altakastelua kehitetään helpottamaan viljelyä
Peltojen eri lohkojen vesienhallinnassa seurataan säätiedotuksia. Jos ennustettuun rankkasateeseen on varauduttu päästämällä pelloilta vettä pois, mutta sade ei tulekaan, on menetettyä vettä vaikea saada takaisin. Viljelijä joutuu miettimään riskin suuruutta. ”Säätösalaojituksen optimoitu käyttö edellyttää omien peltojen hyvää tuntemista, sillä jokainen peltolohko on omanlaisensa tapaus maalajien ja veden pidättymisen suhteen”, Liedes kuvaa.
”Pohjavedenpinnan korkeuden nostamisesta puhutaan paljon ja jopa hyvin tarkoilla luvuilla. Korkeuden mittaaminen on kuitenkin haastavaa, ja pyrimme automaation kehittämisen avulla helpottamaan tiedon tarkentumista esimerkiksi siitä, miten vesi kulkee maassa ja montako mittauspistettä pitää laajoille pelloille laittaa”, Liedes jatkaa.
”Tutkimuksen keinoin on näytettävä, että tarkoin kontrolloitu vesienhallinta, jolla tavoitellaan erityisesti kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä, on käytännössä mahdollista toteuttaa osana muuta maatalouden harjoittamista ilman, että sadon määrä tai laatu kärsii”, asettaa Liimatainen tavoitteiksi. Jos olemassa oleva säätösalaojitus vaatii päivitystä, jotta kontrolloitua vesienhallintaa voidaan toteuttaa, on muutosten kustannuksista ja työmäärästä saatava selkeä käsitys.
”Onko esimerkiksi päivitettävä imuojia, lisättävä patojen tai kaivojen määrää ja mistä on neuvoteltava naapureiden kanssa. Työmäärän on oltava mielekäs, jotta uudet toimintatavat saadaan siirrettyä käytäntöön maatiloilla. Siksi käytännön toteutettavuuden huomioiminen on kehittämistyössä tärkeintä”, Liimatainen jatkaa.
Kuluvan kevään sulamisvesiä ohjataan parhaillaan Ruukin tutkimuspeltojen veden varastoaltaaseen, ja tulevan kesän pilotoinneilla tutkitaan altakastelujärjestelmän käytännön toteutettavuutta viljelijän näkökulmasta tila- ja valuma-alueen mittakaavassa.
Yleisö on tervetullut tutustumaan varastoaltaaseen ja altakastelujärjestelmään Luonnonvarakeskuksen Ruukin toimipisteeseen (Tutkimusasemantie 15) Pellonpiennarpäivään 3.5.2023 klo 10 alkaen.
Tutustu videoilla etähallittaviin salaojakaivoihin ja turvepeltojen vesistökuormitukseen.
Lue lisää
Luken Ruukin Pellonpiennarpäivä 3.5.2023
Ruokaturvan varmistaminen muuttuvassa ympäristössä
Oulun yliopiston Älykkäät koneet ja järjestelmät -tutkimusyksikkö
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Toni Liedes, Oulun yliopiston älykkäät koneet ja järjestelmät –tutkimusyksikön tutkija, yliopistonlehtori,0503505280, toni.liedes@oulu.fi
Maarit Liimatainen, Luken ja Oulun yliopiston vesi-, energia- ja ympäristötekniikan tutkimusyksikön tutkija, 0295 322 466, maarit.liimatainen@luke.fi
Kaisu Koivumäki, Oulun yliopisto, viestintäasiantuntija, 050 4344261, kaisu.koivumaki@oulu.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Varhainen altistuminen antibiooteille yhteydessä suolistomikrobiston muutoksiin ja autoimmuunisairauksien riskiin lapsilla4.2.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Synnytyksen yhteydessä äidille annettu antibioottihoito on yhteydessä muutoksiin lapsen suolistomikrobistossa sekä lapsuusiän kohonneeseen autoimmuunisairauksien riskiin. Tulos käy ilmi lääketieteen lisensiaatti Sofia Ainosen väitöskirjasta, joka tarkastetaan Oulun yliopistossa perjantaina 6. helmikuuta.
Oulun yliopiston uudesta kampuksesta järjestetään kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu3.2.2026 16:20:00 EET | Tiedote
Oulun yliopisto ja Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö PSOAS järjestävät Kontinkankaan uudesta yliopistokampuksesta yleisen kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun. Kilpailulla juhlistetaan suomalaisten arkkitehtuurikilpailujen 150-vuotista historiaa ja Oulun vuotta Euroopan kulttuuripääkaupunkina.
Ekseema on iäkkäille muutakin kuin iho-oire – vaikutukset ulottuvat mielialaan3.2.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Ekseemat ovat ryhmä ihon tulehduksellisia ja kroonisia sairauksia, ja ne ovat iäkkäiden yleisin ihosairaus. Jopa joka toinen yli 60-vuotias kärsii jostakin ekseeman muodosta. Oulun yliopistossa tehty laaja väestöpohjainen tutkimus osoittaa, että sairaudella voi olla merkittävä kielteinen vaikutus ikääntyneiden elämänlaatuun.
Ystävälliset kohtaamiset ja luonto tekevät kansainväliset opiskelijat onnellisiksi Suomessa2.2.2026 07:44:00 EET | Tiedote
Sujuvat arjen palvelut, turvallinen ympäristö ja ystävälliset kohtaamiset paikallisten kanssa ovat keskeisiä tekijöitä, jotka lisäävät kansainvälisten opiskelijoiden onnellisuutta Suomessa. Tämä käy ilmi tuoreesta Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa tehdystä tutkimuksesta, jossa seurattiin kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden hyvinvointia useiden kuukausien ajan.
Tiede, taide, kulttuuri ja kansalaistiede yhdistyvät Oulun yliopiston kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmassa2.2.2026 06:58:00 EET | Tiedote
Oulun yliopisto on mukana luomassa unohtumatonta kulttuuriohjelmaa Oulussa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden aikana. Tarjonta on runsasta. Vuonna 2026 haluamme elävöittää tapahtumilla Oulun yliopiston kampuksia, tuoda esille kansainvälisen yhteisömme tuottamia monipuolisia kulttuuri- ja tiede-elämyksiä, lisätä kohtaamisia monialaisen tiedeyhteisön ja kaupunkilaisten välillä ja tuoda kulttuuria tiiviimmäksi osaksi yliopistoyhteisömme arkea. Tapahtumien kohderyhminä ovat eri-ikäiset kaupunkilaiset, matkailijat sekä yliopiston opiskelijat, työntekijät, alumnit ja yhteistyötahot.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

