Vesienhoitosuunnitelmat valmistuivat - Pohjois-Pohjanmaalla toimia toteutetaan yhteistyöllä

Vesienhoidon keskeisenä tavoitteena on estää pintavesien ja pohjavesien tilan heikkeneminen ja pyrkiä vähintään vesistöjen hyvään tilaan. Tavoitteen saavuttamiseksi suunnitellaan ja toteutetaan vesien tilaa parantavia toimenpiteitä ja seurataan toimenpiteiden vaikutuksia vesienhoitoalueittain, joita on Suomessa seitsemän.
Oulujoen–Iijoen vesienhoitoalueen kolmannessa vesienhoitosuunnitelmassa vuosille 2022–2027 toimenpiteitä on esitetty Pohjois-Pohjanmaan maakunnan alueella 340 järvelle, virtavedelle tai rannikkovesimuodostumalle, jotka eivät ole vielä hyvässä tilassa tai niiden tila on vaarassa heikentyä. Toimenpiteitä on lisäksi esitetty 75 vielä yksilöimättömälle virtavedelle tai järvelle ja 27 riskipohjavesialueelle. Suunnittelun tukena Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksella on ollut sidosryhmien edustajista koostunut yhteistyöryhmä.
Vesien tilan parantamiseen tarvitaan toimenpiteitä hajakuormituksen, etenkin maa- ja metsätalouden ja paikoin myös pistekuormituksen vähentämiseksi. Myös happaman kuormituksen riski happamilta sulfaattimailta ja mustaliuskealueilta olisi tarpeen huomioida kaikessa maankäytössä. Kuormituksen vähentämisen ohella tarvitaan suoraan vesimuodostumiin kohdistuvia toimenpiteitä, kuten järvi- joki- ja purokunnostuksia sekä kalankulun edistämistä vesistöissä olevien rakenteiden ohi. Lisäksi säännöstelykäytäntöjen kehittämisellä voidaan parantaa rakennettujen vesistöjen tilaa. Tulva- ja kuivuusherkillä vesialueilla valuma-alueen veden pidättämiskykyä olisi hyvä tehostaa erilaisilla toimenpiteillä ja eri toimintasektoreiden yhteistyöllä.
Vesien hyvä tila pyritään saavuttamaan laajalla yhteistyöllä
Kuntien, kuntalaisten, muiden sidosryhmien ja viranomaisten yhteistyö vesienhoidossa eri jokilaaksojen alueilla näkyy Pohjois-Pohjanmaalla mm. jokilaaksokohtaisina yhteistyöverkostoina sekä niiden perustamisena. Ne aktivoivat kaikkia mukaan vesistöjen kunnostustoimintaan ja valmistelevat uusia hankkeita. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus tukee asiantuntijana jo olemassa olevien ja uusien yhteistyöverkkojen toimintaa suunnittelulla, neuvonnalla ja hankeavustuksilla vesienhoidossa, kunnostus- ja yhteistyöhankkeissa vesienhoitoalueen toimenpideohjelman mukaisesti.
Esimerkiksi Kalajoen vesienhoitoryhmässä yhteistyötä on tehty jo vuodesta 2013 lähtien. Iijoen Otva -hankkeen (2015–2018) aikana valmisteltiin Iijoen vesistövisio 2030, jota toteuttaa tällä hetkellä Iijoki-sopimus. Olhavanjoella yhteistyö käynnisti koko jokea koskevan kunnostushankkeen. ARVOVESI-hankkeen laajapohjainen neuvottelukunta muodostaa Oulujoen vesistöalueen vesistövision 2035, konkreettisen toimenpideohjelman ja jatkosuunnitelmat vuoden 2022 loppuun mennessä.
Siikajokivarren kunnat ja Vaala ovat yhteistyössä Haapaveden-Siikalatvan seudun kuntayhtymän kanssa valmistelleet koko Siikajoen valuma-aluetta kattavaa vesistön kunnostushankkeen suunnittelua latvavesiltä lähtien. Siikajoen latvan virtapaikkojen inventointi ja kunnostussuunnitelma valmistui kesällä 2021. Pyhäjoen alueen kunnat ja ELY-keskus ovat puolestaan käynnistäneet valmisteluhankkeen, jonka tarkoituksena on perustaa vesienhoidosta ja -kunnostuksesta vastaava yhdistys koko Pyhäjoen valuma-alueelle. Valmistelussa kuullaan kuntalaisten ja eri sidosryhmien näkemyksiä vesien tilasta ja tärkeimmistä kunnostustoimista toimintaohjelmaa varten.
Paikallistoimijat usein avainasemassa kunnostushankkeissa
ProAgrian VYYHTI-verkostotoiminta on aktivoinut osaltaan erilaisia tahoja vesienhoitoon ja siinä tehtävään yhteistyöhön. Paikalliset yhdistykset ja osakaskunnat ovat tärkeässä roolissa käytännön kunnostushankkeissa, yhteistyön rakentamisessa sekä toimivat tärkeinä yhdistävinä tekijöinä eri toimijoiden kanssa käytävissä neuvotteluissa. Monet kunnat, yhdistykset, osakaskunnat, toiminnanharjoittajat, kyläyhteisöt, yksityishenkilöt ja muut toimijat ovat aktivoituneet toteuttamaan vesienhoitoa tukevia toimenpiteitä ja hankkeita. Tavoitteena on, että eri toimijoiden tekemä työ ja erilaiset yhteistyöverkostot kannustavat jatkossa mukaan myös uusia vesienhoidon toimijoita. Aktiivisuus näkyy, sillä muita kuin valtion toteuttamia vesien tilaa ja käyttöä parantavia hankkeita valmistui viime vuonna peräti 37.
Lisätietoja ja esimerkkejä verkostoista
- Iijoki-sopimus vesistövision toteutuksesta (micropolis.fi)
- ARVOVESI - Oulujoen vesistöalueen vesistövisio 2035 (oulujokivisio.com)
- Meidän Kalajoki (meidankalajoki.fi)
- Siikajoen vesistöalueen vesistökunnostusverkosto (haapavesi-siikalatva.fi)
- Kiiminkijoki (kiiminkijoki.fi)
- Pyhäjoen vesistö ry, valmisteluhankkeen vetäjä Hannu Kulju, p. 040 0681 197, hannu.kulju5(ät)gmail.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesienhoitosuunnitelma:
Kimmo Aronsuu, ylitarkastaja p. 050 350 8988
Vesistökunnostukset:
Jukka Tuohino, vesitalousasiantuntija, p. 0295 038 426
Anne Korhonen, ympäristöasiantuntija p. 0295 038414
Maa- ja metsätalouden vesienhallinta:
Jaana Rääpysjärvi, ympäristöasiantuntija, p. 0295 038 055
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusVeteraanikatu 1
90130 Oulu
0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi nimitetty Jaana Korhonen27.11.2025 14:06:43 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaana Korhosen ajalle 1.1.2026–31.12.2030.
Valtatien 20 parantaminen välillä Korvenkylä–Kiiminki: yleissuunnitelmavaiheen viimeinen yleisötilaisuus 4.12.27.11.2025 09:29:23 EET | Tiedote
Valtatien 20 Korvenkylän ja Kiimingin välisen osuuden yleissuunnitelman laatiminen on edennyt loppusuoralle. Viimeistelyvaiheessa oleva yleissuunnitelmaluonnos esitellään kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa Oulussa.
Työttömiä edellistä kuukautta enemmän Pohjois-Pohjanmaalla25.11.2025 08:03:52 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaalla oli lokakuun lopussa noin 23 100 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 300 henkeä (+6 %) enemmän kuin vuosi sitten. Syyskuusta työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi noin 700 henkilöllä. Matalasuhdanne pitää maakuntaa edelleen otteessaan - selkeä talouskäänne on epätodennäköinen vielä lähikuukausien aikana. Työnantajilla ei ole merkittävää tarvetta tai mahdollisuutta rekrytoida, ja tämä näkyy alhaisena työpaikkatarjontana verrattuna aiempaan.
Pohjois-Pohjanmaan työvoimabarometrituloksissa positiivisia näkymiä teknologiateollisuudessa14.11.2025 12:01:53 EET | Tiedote
Työvoimabarometrin tuloksia on julkistettu sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Työvoimabarometrissa arvioidaan työvoima- ja osaamistarpeita työmarkkinoiden kohtaannon näkökulmasta noin vuoden päähän. Pohjois-Pohjanmaalla arvioitiin tänä syksynä kolme toimialaa eli sosiaali- ja terveysala, teknologiateollisuus ja -palvelut sekä liiketoiminta ja hallinto. ELY-keskuksen järjestämissä tilaisuuksissa koottiin ko. toimialojen lisäksi myös arvioita elinkeinoelämän yleisistä näkymistä.
Nokia Oyj:lle suojelualue Kuusamoon11.11.2025 09:01:10 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on perustanut Kuusamoon Nokia Oyj:n hakemuksesta noin 31 hehtaarin suuruisen Riekamojärven–Juumansuon suojelualueen yhtiön omistamalle kiinteistölle. Perustettu suojelualue sijaitsee Riekamojärven ja Juuman–Käylän välisen maantien välissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme