Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Vesistöjen kuntoa kohennetaan ELY-keskuksen rahoituksella monilla kohteilla

Jaa

ELY-keskus on myöntänyt tänä vuonna Pohjois-Pohjanmaan alueelle avustuksia vesien- ja merenhoidon toteutusta tukeville sekä maa- ja metsätalouden kestävää vesienhallintaa edistäville hankkeille ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmasta yhteensä 427 000 €.

Maukarin pengerryspumppaamo Ylivieskassa.
Maukarin pengerryspumppaamo Ylivieskassa.

Vesistöjen kuntoa kohennetaan erilaisin kunnostusmenetelmin tänäkin vuonna muiden käynnissä olevien hankkeiden lisäksi 12 avustusta saaneen käynnistyvän hankkeen tai jatkohankkeen voimin.

Muutamassa hankkeessa kunnostustoimia tehdään hoitokalastamalla, jonka vaikutukset näkyvät vedenlaadun ja kalaston rakenteen kohenemisessa. Paikoin tehtävät vieraslaji vesiruton ja rehevöityneiden alueiden niitot ja raivausnuottaukset lisäävät vesistön virtaamaa, parantavat kalojen vaellusmahdollisuuksia ja alueen virkistyskäyttömahdollisuuksia. Osalla kohteista rakennettavat saostusaltaat ja kosteikot pidättävät kiintoainesta vähentäen samalla ravinteiden kulkeutumista vesistöihin.

Kunnostuksien ohella yhdessä hankkeessa opastetaan myös vapaa-ajan kiinteistöjen jätevesien käsittelyyn. Paikoin rakennetaan ja tarkastetaan pohjapatoja virtaaman hallitsemiseksi. Tutkimustyön ja selvitysten perusteella (vedenlaatu, mittaukset, kartoitukset, mallinnukset, koekalastukset) kartoitetaan tarvittavat kunnostustoimenpiteet vedenlaadun parantamiseksi osalla kohteista.

- Ylivieskan kaupunki käynnistää yhdessä Nivalan kaupungin maaseutupalveluiden kanssa Kalajoen keskiosalla hankkeen, jossa tutkitaan pengerryspumppaamoiden sovellettavuutta vesiensuojeluun. Jokivarret on pengerretty vesivoimarakentamisen ja tulvasuojelun vuoksi siten, että penkereiden takaiset laajojen peltoalueiden kuivatusvedet joudutaan pääosin pumppaamaan Kalajokeen. Valittuihin pumppaamoihin suunnitellaan pilotointipuhdistamot ja seurantojen myötä etsitään käyttökelpoisia tekniikoita kuivatusvesien sisältävän ravinnekuorman ja myös mahdollisen happamuusongelman pienentämiseksi.  Teema on ollut puheena jo vuosien ajan ja on hienoa, että nyt tätä päästään tarkemmin selvittämään, ympäristöpäällikkö Tapio Koistinaho Ylivieskasta kertoo.

Maa- ja metsätalouden vesienhallinnan hankkeessa Ylivieskan kaupunki viivyttää Salmelanojan valuma-alueen vesiä luontaisesti edistäen samalla vesienhoidon ja tulvasuojelun tavoitteita sekä parantaen laajalti ojitetun valuma-alueen luonnon monimuotoisuutta. Tavoitteena on edistää näitä tavoitteita myös yksityisten omistamilla metsäkiinteistöillä. Salmelanojan yläosalle suunnitellaan ja osin toteutetaan kolme mittavaa vesiä viivyttävää ratkaisua ja alemmaksi kohde, jossa Salmelanojan vesiä johdetaan kaupungin metsämaalle. Metsätalousalueille kartoitetaan ja suunnitellaan metsäojien varteen sijoittuvia vesienhoidollisia ratkaisuja.

Ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelman rahoitushaku käynnistyy syksyllä

Vedenlaadun ja sen myötä lähiympäristön viihtyisyyden parantamiseksi kuntien ja eri yhteisöjen aktivoitumista kunnostuksiin sekä vesienhallinnan toimenpiteisiin odotellaan loka-marraskuussa käynnistyvään hakukierrokseen, jossa ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelman rahoitusta voi hakea vesien kunnostusten ja maa- ja metsätalouden vesienhallinnan suunnitteluun sekä toteuttamiseen.

Avustus on pääsääntöisesti n. 50 % hankkeen kokonaiskustannuksesta, josta loppuosa koostuu hakijan omarahoituksesta, johon voi sisältyä talkootyötä, ja muusta rahoituksesta. ELY-keskus voi antaa opastusta siitä, millaisiin hankkeisiin avustusta voidaan myöntää ja neuvoa hankkeen suunnittelussa ennen hakua. Erityisesti toivotaan isompia ja koko vesistön kannalta vaikuttavampia vesienhoitosuunnitelman mukaisia hankkeita kunta- tai kaupunkivetoisesti. Hausta ilmoitetaan tarkemmin loppukesän ja syksyn aikana.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Vesistökunnostukset:
Jukka Tuohino, vesitalousasiantuntija, p. 0295 038 426
Anne Korhonen, ympäristöasiantuntija p. 0295 038414

Maa- ja metsätalouden vesienhallinta:
Essi Hillgren, ympäristöasiantuntija, p. 0295 022 022 Henri Vaarala, ympäristöasiantuntija, p. 0295 037 089

Sähköposti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kuvat

Maukarin pengerryspumppaamo Ylivieskassa.
Maukarin pengerryspumppaamo Ylivieskassa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Työttömien määrä kasvussa Pohjois-Pohjanmaalla27.1.2023 08:05:00 EET | Tiedote

Työttömien määrä kasvoi viime vuoden lopussa Pohjois-Pohjanmaalla. Varsinkin lomautettuja oli vuoden vaihteessa huomattavasti enemmän kuin vielä syksyllä. Osa lisäyksestä johtuu heikentyneestä taloustilanteesta ja vähentyneestä työntekijätarpeesta, osa muutoksesta on tyypillistä kausivaihtelua, kun useissa tehtävissä työt vähenevät talvikuukausina. Avointen työpaikkojen tarjonnassa on nähtävissä edelleen pudotusta aiemmasta.

Oijärvelle laaditaan uusi säännöstelyohje25.1.2023 13:08:07 EET | Tiedote

ELY-keskus laatii Iin kunnassa Kuivajoen vesistöalueella sijaitsevalle Oijärvelle uuden säännöstelyohjeen vuoden 2023 aikana vesilain valvojan kehotuksen vuoksi. Voimassa oleva säännöstelyohje on otettu käyttöön vuonna 2012. Ohjeen tavoitteena on mm. ollut parantaa Oijärven ekologista tilaa takaamalla riittävä kevättulva sekä estää järven vedenpinnan lasku liian alas, koska se nopeuttaa rantojen umpeenkasvua. Lisäksi ohjeella on tavoiteltu luonnonmukaisempia virtaamaolosuhteita Oijärvestä lähtevään Kuivajokeen. Säännöstelyohjeen seurauksena etenkin kesäaikana vedenpinta on ollut tavoitetason yläpuolella. Vuonna 2012 käyttöön otettuun säännöstelyohjeeseen ollaan oltu pääosin tyytyväisiä ja ELY-keskuksen saaman palautteen määrä on vähentynyt. Viime vuosina palaute on kuitenkin lisääntynyt ja on havaittu nykyisen säännöstelyohjeen johtavan liian korkeisiin kesävedenpintoihin, josta voi olla haittaa mm. alueen linnustolle. Lisäksi vedenpinta on päässyt nousemaan kesä- ja syyssateiden myötä

ELY-keskus päätti asettaa kaksi vaarantamiskieltoa rakennussuojeluasioissa Oulussa20.1.2023 10:20:53 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tehnyt 19.1.2023 kaksi vaarantamiskieltoa koskevaa päätöstä. Vaarantamiskiellot määrättiin Tuirassa sijaitsevalle entiselle Kuulovammaisten koulurakennukselle, asuntolarakennukselle ja johtajan asuntorakennukselle (os. Lossikuja 6) kiinteistöineen ja Myllytullissa sijaitsevalle Pohjois-Pohjanmaan museorakennus Ainolalle (os. Ainolanpuisto 1) lähiympäristöineen.

Raahen vesistöjen säännöstelyn kehittäminen etenee, selvityksiä esitellään yleisötilaisuudessa 25.1.18.1.2023 11:29:38 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Raahen kaupunki ja SSAB Europe Oy tekivät vuosi sitten Raahen säännösteltyjen vesien tilan parantamista koskevan yhteistyösopimuksen. Sopimusosapuolet laativat vuosittain toimenpideohjelman, jossa sovitaan toimenpiteiden aikataulu, vastuut ja rahoitus. Vuoden 2022 toimenpiteinä on mm. laadittu uusi väliaikainen säännöstelyohje sekä selvitetty Haapajoen ja Pattijoen uomien vetokykyä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme