VETERAANIPALKINTO

Jaa

Vuoden 2014 Veteraanipalkinnon saajat on valittu. Palkinnot jaettiin nyt kuudennen kerran.

Veteraanipalkinto annetaan tunnustuksena poikkeuksellisen merkittävästä pitkäaikaisesta toiminnasta veteraanien tai veteraaniperinteen hyväksi.

Palkinnon suuruus on 2.000 € ja siihen liittyy kunniakirja.

Veteraanipalkinnon saavat tänä vuonna:

Veikko Vesalainen Parikkalasta

on monin eri tavoin tehnyt kotiseudullaan ansiokasta työtä sotiemme veteraanien perinteen vaalimiseksi sekä osallistunut aktiivisesti valtakunnalliseen sotavainajatyöhön kentälle jääneiden etsinnöissä.

Vesalainen (s.1932) on vuosien ajan tehnyt vapaaehtoistyötä sotavainajien perinteen säilyttämiseksi ja siirtämiseksi uusille sukupolville. Hän on kirjoittanut aiheesta lehtiin, toiminut oppaana taistelupaikoille tehdyillä retkillä, luennoinut kouluissa ja haastatellut paikkakunnan sotainvalidit ja -veteraanit dvd -tallenteille. Kentälle jääneiden etsinnöissä hän on toiminut työn vetäjänä ja ryhmän johtajana ollen mukana lähes 200 sotavainajan jäänteiden kotimaahan tuonnissa.

Ritva Myllärinen - Sjöberg Pyhtäältä                                     

on usean vuoden ajan kotipaikkakunnallaan monin eri tavoin pyyteettömästi avustanut sotiemme veteraaneja, josta esimerkkinä mainittakoon veteraanien hiusten leikkaus.

Myllärinen - Sjöberg (s.1948) on n. 10 vuoden ajan huolehtinut lähialueen sotaveteraanien hiusten leikkuusta, leikkauskertoja on 2012 loppuun mennessä n. 1000 kertaa. Eläkkeelle jäätyään hän on jatkanut leikkauksia n. 10 krt kuukaudessa. Lisäksi hän osallistuu erilaisten veteraanitapahtumien järjestelyihin ja muihin veteraanien auttamistehtäviin.

 Eira Silvennoinen Heinolasta

on tehnyt sekä Heinolassa että laajemminkin Päijät-Hämeen alueella esimerkillistä työtä sotiemme veteraanien avustamiseksi ja rintamaveteraaniperinteen vaalimiseksi.

Silvennoinen (s.1934) on pitkään ollut Heinolan rintamaveteraanien tukena ja auttajana tilaisuuksissa ja retkillä. Hän on laatinut neljä arvostettua historiankirjaa sekä Heinolan osastosta että Päijät-Hämeen piiristä ja näin koonnut ja tallentanut pysyvästi veteraanitoiminnan paikallista ja alueellista historiaa ja perinteitä.

 Albert Kirjanen Korialta ja Vihtori Hyyrönen Espoosta

Kirjanen ja Hyyrönen ovat yhdessä tehneet esimerkillistä ja pyyteetöntä työtä Suomen sodissa taistelleiden inkeriläisten ja karjalaisten heimoveteraanien avustamiseksi.

Kirjanen (s.1936) ja Hyyrönen (s. 1940) ovat toimineet hyvin intensiivisesti inkeriläisten ja karjalaisten heimoveteraanien hyväksi 1990 -luvun alusta lukien. Kyyrönen on autonkuljettajana ajanut tuhansia kilometrejä kuljettaessaan henkilöitä, lahjapaketteja, rakennustarvikkeita ja talkoohenkilöitä avustamaan heimoveteraaneja, näiden puolisoita ja leskiä. Hyyrönen puolestaan on aikaisempaan Hatsinan ja Inkerin Liiton puheenjohtajan työhönsä liittyen tehnyt avustustyötä ja huolehtinut asiakirjoista ja muusta hallinnosta. Molemmilla on myös Suomen kansalaisuus.

Palkitut ovat toiminnallaan osoittaneet vahvaa veteraaneista huolehtimisen sekä veteraaniperinteen säilyttämisen tahtoa.

Palkittuja ovat ehdottaneet maamme kolme veteraanijärjestöä ja palkinnonsaajat on vahvistanut Kaatuneiden Muistosäätiön hallitus.

Lisätietoja antaa hallituksen puheenjohtaja Ahti Sirkiä

Tiedoksi:

Sotainvalidien Veljesliitto; lehti

Suomen Sotaveteraaniliitto; lehti

Rintamaveteraaniliitto; lehti

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kaatuneiden Muistosäätiö
Arkadiankatu 12 B
00100 Helsinki

09 449 412, toimisto@muistosaatio.fihttp://www.muistosaatio.fi
Kaatuneiden Muistosäätiön merkittävin tehtäväalue on veteraanien kuntoutus ja varojen myöntäminen veteraanijärjestöille vaikeassa asemassa olevien veteraanien terveydenhoitoa ja välttämättömimpiä elinolojen parannuksia varten. Avustukset haetaan veteraanijärjestöiltä, joita säätiö tässä tarkoituksessa tukee. Säätiö voi harkintansa ja käytettävissä olevien varojen mukaan myöntää kohdeavustuksia yhteisöille, tutkijoille, toimittajille ja yksityisille henkilöille, joiden toiminta vastaa säätiön tarkoitusta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kaatuneiden Muistosäätiö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme