Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Veturitien silta suljettuna moottoriajoneuvoliikenteeltä Pasilassa viikonloppuna

Jaa
Keski-Pasilassa sijaitseva Veturitien silta suljetaan moottoriajoneuvoliikenteeltä perjantaina 28. huhtikuuta 2023 kello 20.00 alkaen. Sulku kestää maanantaihin 1. toukokuuta 2023 kello 6.00 asti.

Sulun aikana Veturitien sillalla ei pääse ajamaan, ja moottoriajoneuvoliikenne ohjataan kiertämään Ratapihantien kautta. Kiertoreitti merkitään maastoon opasteiden avulla. Sulku ei vaikuta jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden reitteihin. 

Silta suljetaan moottoriajoneuvoliikenteeltä betonivalujen vuoksi, jotta betonivaluihin ei tule tärinää alun lujuuden kehittymisen aikana. 

Kyseessä on Veturitien uuden sillan päällysrakenteiden viimeinen valu hankkeen aikana.  Sen jälkeen sillalla käynnistyy siirtymälaattojen valaminen maatukiin sekä sääsuojan pystyttäminen kannella tehtävää vesieristystä varten.  

Veturitien uusi silta rakentuu vaiheittain 

Keski-Pasilan rakentamisen myötä asukasmäärät ja liikennemäärät kasvavat, mikä lisää tarvetta myös liikenneyhteyksien kehittämiselle. 

Veturitien siltaa rakennetaan vaiheittain kolmessa eri osassa. Veturitien uuden sillan  ensimmäinen osa avattiin liikenteelle heinäkuussa 2022, minkä jälkeen vanhaa siltaa alettiin purkaa sille rakennetun purkusillan päälle. Puretun osuuden tilalle aloitettiin sillan toisen lohkon rakentaminen. Sillan toinen osa avautuu liikenteelle kesällä 2023. Tämän jälkeen alkaa viimeistelyvaihe.  

Veturitien uusi silta on kolmeaukkoinen jatkuva liittopalkkisilta, jossa on valmistuessaan seitsemän ajokaistaa sekä molemmissa reunoissa väylät jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Silta valmistuu kokonaisuudessaan syksyn 2023 aikana. 

Hankkeen etenemistä voi seurata Uusi Pasila -sivulla Facebookissa osoitteessa  facebook.com/pasilauudistuu sekä urakoitsijan sivuilla osoitteessa kreate.fi/veturitie. 

Veturitien silta kuuluu Helsingin kaupungin Veturitie ja Ratapihakorttelit -hankkeeseen, jossa levennetään Veturitietä Höyrykadun ja Hakamäentien välillä liikenteen sujuvoittamiseksi sekä rakennetaan Ratapihakortteleiden alueelle uusia tontti- ja kokoojakatuja. Urakassa uusitaan Veturitien ylikulkusilta ja rakennetaan Radioportin alikulkusilta. Vähäpäästöinen työmaa on osa Hiilineutraali Helsinki 2030 -ohjelmaa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Rakennuttaminen
Juuso Luoto
tiimipäällikkö, projektirakennuttaminen
kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 3103 9954
juuso.luoto@hel.fi


Rakentaminen
Marko Rantala
työnjohtaja
Kreate Oy
p. 040 079 2478
marko.rantala@kreate.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme