Veturitien silta suljettuna Pasilassa osan viikonlopusta
19.1.2023 09:19:27 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Sulun aikana Veturitien sillalla ei pääse ajamaan, ja moottoriajoneuvoliikenne ohjataan kiertämään Ratapihantien kautta. Kiertoreitti merkitään maastoon opasteiden avulla. Sulku ei vaikuta jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden reitteihin.
Silta suljetaan moottoriajoneuvoliikenteeltä betonivalujen vuoksi, jotta betonivaluihin ei tule tärinää alun lujuuden kehittymisen aikana.
Betonivaluja kevään aikana kolmeen otteeseen
Veturitien uutta siltaa valetaan kevään 2023 aikana kolmessa osassa, joista ensimmäinen on tammikuussa. Loput valut tehdään tämänhetkisen arvion mukaan helmikuussa ja huhti-toukokuun vaihteessa.
Valuista tulee pientä liikennehaittaa, sillä silta on suljettu moottoriajoneuvoliikenteeltä jokaisen valun aikana. Jokaisesta valusta viestitään erikseen.
Veturitien uusi silta rakentuu vaiheittain
Keski-Pasilan rakentamisen myötä asukasmäärät ja liikennemäärät kasvavat, mikä lisää tarvetta myös liikenneyhteyksien kehittämiselle.
Veturitien siltaa rakennetaan vaiheittain kolmessa eri osassa. Veturitien uuden sillan ensimmäinen osa avattiin liikenteelle heinäkuussa 2022, minkä jälkeen vanhaa siltaa alettiin purkaa sille rakennetun purkusillan päälle. Puretun osuuden tilalle aloitettiin sillan toisen lohkon rakentaminen. Sillan toinen osa avautuu liikenteelle keväällä 2023. Tämän jälkeen alkaa siltatyön kolmas vaihe, jossa viimeistellään ensimmäisessä vaiheessa valmistuneen sillan kannen eteläinen pääty.
Veturitien uusi silta on kolmeaukkoinen jatkuva liittopalkkisilta, jossa on valmistuessaan seitsemän ajokaistaa sekä molemmissa reunoissa väylät jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Silta valmistuu kokonaisuudessaan kesän 2023 aikana.
Hankkeen etenemistä voi seurata Uusi Pasila -sivulla Facebookissa osoitteessa facebook.com/pasilauudistuu sekä urakoitsijan sivuilla osoitteessa kreate.fi/veturitie.
Veturitien silta kuuluu Helsingin kaupungin Veturitie ja Ratapihakorttelit -hankkeeseen, jossa levennetään Veturitietä Höyrykadun ja Hakamäentien välillä liikenteen sujuvoittamiseksi sekä rakennetaan Ratapihakortteleiden alueelle uusia tontti- ja kokoojakatuja. Urakassa uusitaan Veturitien ylikulkusilta ja rakennetaan Radioportin alikulkusilta. Vähäpäästöinen työmaa on osa Hiilineutraali Helsinki 2030 -ohjelmaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rakennuttaminen
Juuso Luoto
tiimipäällikkö, projektirakennuttaminen
kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 3103 9954
juuso.luoto@hel.fi
Rakentaminen
Kalle Tevaniemi
työmaapäällikkö
Kreate Oy
p. 050 308 1676
kalle.tevaniemi@kreate.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Itäkeskuksen joukkoliikenneterminaalin suunnitteluun haetaan ratkaisuja arkkitehtuuri- ja karkkitehtuurikilpailulla21.9.2026 11:32:42 EEST | Tiedote
Itäkeskuksen uuden joukkoliikenneterminaalin suunnittelusta järjestetään arkkitehtuurikilpailu. Kilpailun tavoitteena on luoda toimivan joukkoliikenneterminaalin lisäksi kaupunkikuvallisesti kiinnostava portti Itä-Helsingin uuteen keskustaan. Kilpailun rinnalla järjestetään karkkitehtuurikilpailu, jossa lapset ja nuoret pääsevät saman suunnittelutehtävän pariin.
Helsingfors vill få stadsborna att röra sig mer med egna muskler – hela staden syftar till att främja cykling17.9.2026 15:13:30 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors vill göra det ännu mer lockande att ta sig fram med egna muskler. Ökad cykling har en betydande potential i fråga om detta, och man har hittat sätt att uppmuntra till mobilitet inom stadens olika tjänster i Utvecklingsprogrammet för cykeltrafiken 2026–2029. Målet är att allt fler Helsingforsbor ska kunna välja att gå eller cykla sina vardagsresor och samtidigt få mer rörelse som en del av det dagliga livet.
Helsinki haluaa lisätä lihasvoimin liikkumista – pyöräilyn edistäminen on koko kaupungin yhteinen asia17.9.2026 15:13:30 EEST | Tiedote
Helsinki haluaa tehdä lihasvoimin liikkumisesta entistä houkuttelevampaa. Pyöräilyn lisäämisellä on tässä merkittävä potentiaali, ja Pyöräliikenteen kehittämisohjelmassa 2026–2029 on löydetty tapoja kannustaa liikkumiseen kaupungin eri palveluissa. Tavoitteena on, että yhä useampi helsinkiläinen voi valita arjen matkoilleen kävelyn tai pyöräilyn ja saada samalla lisää liikettä osaksi päivittäistä elämää.
Stadens personbilar och paketbilar ska i fortsättningen upphandlas som helt eldrivna17.9.2026 14:43:29 EEST | Pressmeddelande
Även vid upphandling av transporttjänster kommer staden i stor utsträckning att kräva eldrivna fordon.
Kaupungin henkilöautot ja pakettiautot hankitaan jatkossa täyssähköisinä17.9.2026 14:43:29 EEST | Tiedote
Myös kuljetuspalveluiden hankinnoissa kaupunki tulee edellyttämään suurelta osin sähköistä kalustoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
