Vieraalla maalla - omakohtainen Elämäni Kolumbia sukeltaa kahden erilaisen kulttuurin yhteiseloon
15.5.2020 07:00:00 EEST | Like Kustannus | Tiedote

Kolumbia oli Anni Valtosen toinen kotimaa kahden vuosikymmenen ajan. Pohjois-Savossa kasvanut Valtonen lähti poikaystävänsä kotimaahan Kolumbiaan vuonna 1996, ja elämä asettui kahden maan välille. Hänestä tuli miniä, joka ihmetteli, miksi pikkuhousut piti pestä muusta pyykistä erillään, mikä saa ihmiset uskomaan ihmeisiin ja miten kasvattaa poikia machokulttuurin keskellä.
Elämäni Kolumbia sukeltaa suomalaisen, modernin naisen näkökulmasta siihen, miten yhteensovittaa kaksi täysin erilaista kulttuuria ja elää onnellisena kaiken keskellä.
”Suomessa on koko ajan enemmän kaltaisiani ihmisiä, jotka ovat työn tai rakkauden myötä saaneet elämäänsä toisen kotimaan, tai ainakin toisen maan, johon he ovat tiiviissä suhteessa. Siksi tämä kirja on myös kaikille heille, jotka ovat kotonaan kahdessa eri maassa tai kulttuurissa”, Valtonen kuvailee.
Kirjassa Valtonen kuvaa tarkkanäköisesti ja eläytyvästi myös Kolumbian levotonta lähihistoriaa ja kulttuurista muutosta.
”Kolumbian historia on syvään juurtuneen eriarvoisuuden vuoksi väkivaltainen ja raaka, mutta samaan aikaan siellä näkee myös valtavaa elinvoimaa, kauneutta ja hyvyyttä, halua muutokseen. Olen tuntenut sen nahoissani ja sydämessäni kahdenkymmenen vuoden ajan.”
Anni Valtonen (s. 1970) on Maailman Kuvalehden päätoimittaja, perheenäiti ja joogan harrastaja.
Haastattelupyynnöt ja PDF-vedokset: eeva.louko@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva LoukoViestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Palkittu tietokirjailija Bea Uusma vierailee Suomessa lokakuussa – uusin teos Valkosaari on huikean jännittävää jatkoa rakastetulle Naparetki-kirjalle1.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Bea Uusma, tuplasti August-palkittu tietokirjailija, tekee sen taas – Valkosaari on huikea tarina intohimosta, pakkomielteestä ja pohjoisen tutkimusmatkailun vaarallisesta historiasta. Bea Uusma vierailee Suomessa lokakuussa ja esiintyy Helsingin Kirjamessuilla sunnuntaina 25.10.
Kuusamosta maailmalle – Zero Nine raivasi tietä suomalaiselle metallille ja soitti jo 1980–90-luvulla Ozzy Osbournen, AC/DC:n ja Scorpionsin kanssa12.8.2026 13:44:41 EEST | Tiedote
Suomea pidetään raskaan musiikin suurvaltana, mutta jo ennen kansainvälistä metallibuumia oli yksi yhtye, joka raivasi tietä muille. Tero Karjalaisen kirjoittama Zero Nine kertoo Kuusamosta ponnistaneen rockyhtyeen koko tarinan ensimmäisistä keikoista kansainvälisille areenoille.
Tommi Liimatta päätti kirjoittaa "asemadekkarin" – Verta valkokankaalla on ilkikurinen romaani kunnollisesta perheenisästä, pienistä teoista ja odottamattomista seurauksista7.7.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Verta valkokankaalla on Tommi Liimatan yhdestoista romaani ja kertoo Hyytjärven suljetulla rautatieasemalla vuosittain järjestettävästä kauhuelokuvafestivaalista sekä eräästä lapsiperheestä, joka muuttaa maalle.
Tuntuuko elämä uuvuttavalta? Ratkaisu voi löytyä motivaatiotuntemuksesta26.6.2026 10:24:22 EEST | Tiedote
Palkittujen motivaatiovalmentajien Marjaana Herlevin ja Leena Ståhlbergin uutuusteos Tunnista motiivisi auttaa ymmärtämään, minkälaiset asiat ruokkivat jokaisen yksilöllistä motivaatiota ja tekevät elämästä mielekkään.
Kulttikirjailijan dark romance -teos sarjamurhaajasta, jolla on moraalinen kompassi23.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Mitä tapahtuu, kun kostoa janoava nainen rakastuu sarjamurhaajaa saalistavaan FBI-agenttiin? Alkaa kissa ja hiiri -leikki, jolla on yllättävä loppu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


