Vihannes-Laitila Oy

Vihannes-Laitila jatkaa kasvuaan

Jaa
Jari Mämmi on nimitetty Vihannes-Laitila Oy:n markkinointipäälliköksi. Hän tuo yritykseen uutta näkökulmaa ravintola-alalta. Jari on työskennellyt myynnin ja markkinoinnin parissa yhdeksän viime vuoden ajan hoitaen mm. tukku- ja avainasiakkaita.

Kotimaisten kasvisten kulutus kasvussa

Uudessakaupungissa toimiva Vihannes-Laitila-konserni on alansa johtava vihanneskauppaa harjoittava yhtiö Suomessa. Kasvisten ja juuresten kulutus on Suomessa kasvussa, vaikka koronaepidemia on muuttanut kysynnän painopisteen tilapäisesti HoReCa-myynnistä vähittäiskauppamyyntiin.

Lisääntynyt kysyntä ja uusien tuotteiden markkinointitarve ovat mahdollistaneet uudet rekrytoinnit, joista uusimpana Jari Mämmin liittyminen Vihannes-Laitilan tiimiin.

– Tällaiseen maailmanaikaan uusien työpaikkojen ilmaantuminen markkinoille on todella harvinaista ja paikat kilpailtuja. Erittäin mukavaa, että saan työskennellä tällä itselleni uudella ja kasvavalla alalla, Mämmi sanoo.

– Jari Mämmi tuo Vihannes-Laitilaan osaamista ja kokemusta ravintola- ja tukkualalta, jossa meillä on paljon kehitettävää. Lisäksi hänen aikaisempi kokemuksensa markkinointipäällikkönä auttaa rakentamaan Vihannes-Laitilan brändiä uudelle tasolle, toteaa Vihannes-Laitilan toimitusjohtaja Jari Paavola.

Innovatiivisuus ja rohkeus auttavat eteenpäin

Mämmin mukaan Vihannes-Laitilassa on tehty hienoa tuotekehitystyötä ja uusia tuoteinnovaatioita on tulossa markkinoille useita. Ravintola-ala on epidemian myötä tällä hetkellä kovassa pinteessä, joten on hyvä tuoda siltä puolelta tuoteuutuuksia kuluttajille. Vielä Mämmi ei suostu paljastamaan, mitä nuo tuoteuutuudet ovat.

– Tiedotamme niistä sitten, kun tuotteet on saatu kaupan hyllyille, Mämmi vinkkaa.

– Rohkeus on yksi yrityksemme perusarvoista. Eteenpäin ajattelu auttaa myös työntekijöitämme uskomaan tulevaisuuteen näinä epävakaina aikoina, sanoo Vihannes-Laitilan toimitusjohtaja Jari Paavola.

Vihannes-Laitila on vihanneskauppaa harjoittava yritys, jonka pääomistajia ovat 80 varsinaissuomalaista ja satakuntalaista perheviljelijää. Yrityksen liikevaihto 2019 oli 35 M€ ja yritys työllistää yli 100 henkilöä. Tuotteita ostetaan yli 100 sopimusviljelijältä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

toimitusjohtaja
Jari Paavola
0500 784 060
jari.paavola@vihanneslaitila.fi


markkinointipäällikkö
Jari Mämmi
044 348 2800
jari.mammi@vihanneslaitila.fi

Tietoja julkaisijasta

Vihannes-Laitila Oy
Kalannintie 896
23600 Kalanti

028482800https://www.vihanneslaitila.fi/

Uudessakaupungissa toimiva Vihannes-Laitila-konserni on alansa johtava vihanneskauppaa harjoittava yhtiö Suomessa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihannes-Laitila Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye