Vihreä lippu liehumaan - näyttely Villa Elfvikin luontotalossa
29.4.2019 15:31:49 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

Näyttelyssä pääset myös lukemaan tuoreita lasten ja nuorten ajatuksia - mitä he tekisivät ympäristön hyväksi, jos olisivat pääministeri tai supersankari. Vihreä lippu -koulujen tapaamisessa huhtikuussa leikattiin paperista puun lehtiä, joille lapset kirjoittivat ajatuksensa. Lehdistä on koottu näyttelyyn puu.
Vihreä lippu (Eco-Schools) on kansainvälinen kasvatusalan ympäristömerkki, jonka kriteerit ohjaavat ympäristöasioiden pitkäjänteiseen kehittämiseen sekä kokonaisvaltaiseen ja tulokselliseen työskentelyyn. Kun osallistujan projekti täyttää ohjelman kriteerit, se palkitaan sertifikaatilla ja salkoon nostettavalla vihreällä lipulla.
Kunkin osallistujan, pääosin lapsista koostuva ympäristöraati asettaa tavoitteet ja suunnittelee toimintaa yksikön omista lähtökohdista käsin. Siksi ohjelma soveltuu yhtä hyvin pienille kuin suurille yksiköille, päiväkodeille kuin ammatillisille oppilaitoksille, ja niin vasta-alkajille kuin konkareillekin.
Vihreässä lipussa kestävään elämäntapaan opitaan pienin askelin teema kerrallaan. Valmista materiaalia löytyy mm. jätteiden vähentämisestä, energiasta, lähiympäristöstä ja terveestä elämästä. Näyttelyssä on esitelty kukin teema ja esimerkkejä siitä, miten teemaa on kouluissa ja päiväkodeissa toteutettu.
Näyttelyssä voit testata omat taitosi jätteiden lajittelussa. Lajittelupelistä saat tietoa myös jätteiden hyödyntämisestä raaka-aineena.
Villa Elfvikin luontotalo on avoinna ma-pe klo 9-16 ja la-su klo 10-16, helatorstaina 30.5. klo 10-16, juhannusaattona 21.6. suljettu. Café Elfvik on avoinna viikonloppuisin ja pyhinä talon aukioloaikoina. Sisäänpääsy luontotaloon on maksuton.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katri Luukkonen, suunnittelija, Villa Elfvikin luontotalo puh. 043 8265 253, katri.luukkonen@espoo.fi
Iitu Kiminki, vs.Vihreä lippu -ohjelmapäällikkö, Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi ry, puh. 050 441 2334, iitu.kiminki@feesuomi.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Ympäristökeskus edistää ympäristövastuullisuutta Espoossa vaalimalla ja parantamalla luonnon monimuotoisuutta ja toimintakykyä, ennaltaehkäisemällä ja korjaamalla ympäristöhaittoja sekä lisäämällä ympäristötietoisuutta ja kannustamalla vaikuttamaan. Villa Elfvikin luontotalo on osa Espoon ympäristökeskusta.
Seuraa meitä somessa:
www.instagram.com/villaelfvik
www.facebook.com/espoonympäristökeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon uusittu rakennusjärjestys etenee kaupunginhallituksen käsittelyyn30.10.2026 10:17:19 EET | Tiedote
Ympäristö- ja rakennuslautakunta päätti kokouksessaan 29.10.2026 esittää kaupunginhallitukselle kokouksessa tarkistetun rakennusjärjestyksen etenemistä kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.
Info från nämnden Svenska rum 29.10.202629.10.2026 19:18:23 EET | Pressmeddelande
På torsdagens möte beslutade nämnden om sammanslagningen av Fiskargrändens gruppfamiljedaghem med Distby daghem och fastslog antalet nybörjarplatser i Mattlidens gymnasium.
WeeGeen lastenkirjahulinat tuovat lukemisen ilon Näyttelykeskus WeeGeelle29.10.2026 16:55:16 EET | Tiedote
Osana Espoon Lasten viikonloppua Näyttelykeskus WeeGeen valtaavat sunnuntaina 22.11. lastenkirjateemaiset esitykset, työpajat ja lastenkirjamyyjäiset. Lasten viikonloppuna monipuolista kulttuurisisältöä on tarjolla ympäri Espoota.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 28.10.202628.10.2026 21:31:36 EET | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti kokouksessaan 28.10.2026 Kiviruukin lukion tulevasta toiminnasta, Juvanpuiston yläkoulun opetuksen väliaikaisesta järjestämispaikasta kevätlukukaudella 2027 sekä Lahnuksen koulun toiminnan päättymisestä.
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2027: Menojen kasvu tasapainotetaan ja samalla panostetaan oppimiseen27.10.2026 15:00:00 EET | Tiedote
Espoon vuoden 2027 talousarvioesityksessä toimintamenot kasvavat noin 40 miljoonaa euroa vuoden 2026 ennusteesta. Lisärahoitus painottuu etenkin kasvatukseen ja oppimiseen sekä työllisyyspalveluihin. Samalla kaupunki vähentää velanottotarvettaan säästöillä, investointien siirroilla ja muilla tasapainottamistoimilla. Esitys pysyy valtuuston hyväksymässä menokehyksessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

