Vihreän siirtymän investointeja vauhditetaan etusijamenettelyllä

Toiminnanharjoittaja voi hakea hankkeelle etusijaa ympäristönsuojelulain mukaisten ympäristölupien ja/tai vesilain mukaisten vesitalouslupien lupakäsittelyssä aluehallintovirastoissa tietyin edellytyksin vuosina 2023–2026. Etusija koskee vihreää siirtymää edistäviä hankkeita. Vihreän siirtymän investointeja vauhdittamalla halutaan vähentää Suomen riippuvuutta fossiilisesta energiasta, lisätä energiaomavaraisuutta sekä siirtyä kohti ekologisesti kestävämpää taloutta.
Etusijamenettelyllä tavoitellaan lyhempiä käsittelyaikoja. Etusijan saanut hakemus käsitellään muilta osin samoin prosessein ja kriteerein kuin muutkin lupahakemukset.
Vuoden alusta voimaan tullut laki ei muuta ELY-keskusten tehtäviä tai menettelyjä. ELY-keskusten osalta on kuitenkin keskeistä tunnistaa etusijaan oikeutetut hankkeet sekä niiden vaatimat ympäristölliset menettelyt.
ELY-keskukset pyrkivät priorisoimaan vihreän siirtymän etusijaan oikeutetut hankkeet ympäristöllisissä menettelyissään. Näitä menettelyjä ovat esimerkiksi YVA-arvioinnit ja YVA-tarveharkinnat, luonnonsuojelulain mukaiset poikkeuslupapäätökset, Natura-arvioinnit, ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaiset lausunnot sekä kaavaneuvottelut.
”ELY-keskukset pyrkivät omilla toimillaan edistämään ja nopeuttamaan hankkeiden lupamenettelyjen sujuvuutta. Keskeistä on ELY-keskusten, aluehallintovirastojen, kuntien ja toiminnanharjoittajan kanssa käytävä tiedonvaihto sujuvan käsittelyn varmistamiseksi”, kertoo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ylijohtaja Jonas Liimatta.
Ohjeet luvanhakijoille on julkaistu
Etusijamenettelyä voivat hakea vihreää siirtymää edistävät hankkeet, jotka koskevat:
- energiatuotantolaitosta, joka tuottaa energiaa uusiutuvalla energialla, sekä merituulivoimalaa ja siihen liittyviä vesitaloushankkeita;
- uusiutuvaan energiaan tai sähköistämiseen perustuvia fossiilisten polttoaineiden tai raaka-aineiden käyttöä korvaavia teollisuuden hankkeita;
- vedyn valmistusta ja hyödyntämistä, lukuun ottamatta vedyn valmistusta fossiilisista polttoaineista;
- hiilidioksidin talteenottoa, hyödyntämistä ja varastointia;
- akkutehdasta ja akkumateriaalien valmistusta, talteenottoa ja uudelleenkäyttöä.
Hankkeen täytyy ottaa myös huomioon ei merkittävää haittaa -periaate toiminnassaan.
Vihreän siirtymän kannalta tärkeiden hankkeiden etusijasta lupakäsittelyssä on laadittu ohje, joka on tarkoitettu sekä luvanhakijoille että aluehallintovirastoille ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille.
Ohje sekä muuta asiaan liittyvää tietoa löytyy verkkosivuilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylijohtaja Jonas Liimatta, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 038 494, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Ympäristöasioiden asiakaspalvelu, puh. 0295 020 900, ympariston.asiakaspalvelu@ely-keskus.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Aikataulukokeilun aloitusta Arvinsalmen ja Lamposaaren lauttapaikoilla siirretään23.10.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus tiedotti 14.10.2025 Liperin ja Rääkkylän kuntia sekä Lappeenrannan kaupunkia Arvinsalmen ja Lamposaaren lauttapaikkojen määräaikaisesta aikataulukokeilusta ajalla 1.11.2025-31.12.2026. ELY-keskus siirtää kokeilun aloitusta, jotta asiassa ehditään kuulla alueen toimijoita ennen kokeilun toteutusta.
Valkoposkihanhien syysmuutto etenee22.10.2025 11:56:42 EEST | Tiedote
Valkoposkihanhien syysmuutto etenee ja hanhien määrät ovat vähentyneet Suomessa reilusti.
Koillismaan ja Oulujokivarren kuntien välinen joukkoliikenne kesäkuusta 2026 alkaen on kilpailutettu (Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu)22.10.2025 10:45:21 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on kilpailuttanut Koillismaan ja Oulujokivarren kuntien välisen linja-autoliikenteen vuosille 2026–2029. Uuden sopimuskauden käynnistyessä 2.6.2026 osa nykyisistä linja-autovuoroista reitillä Kajaani-Vaala-Oulu lakkaa. Samalla lisätään linja-autovuoroja Suomussalmen suunnasta Ouluun. Nykyisessä muodossaan liikenne jatkuu 31.5.2026 asti.
Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajennushankkeen arviointiohjelma nähtäville, Pori (Varsinais-Suomi, Satakunta)22.10.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Suomen Erityisjäte Oy:n Porin Peittoon alueella toimivan Marinkorven jätteenkäsittelyn laajennushanke on nyt ympäristövaikutusten arviointimenettelyn ohjelmavaiheessa.
Saimaannorpan suojelu varmistetaan kalastusrajoituksilla (Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Kymenlaakso, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo)21.10.2025 09:19:20 EEST | Tiedote
Saimaannorppa on muuttunut äärimmäisen uhanalaisesta erittäin uhanalaiseksi. Syntyvyys on tuplaantunut 15 vuodessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

