Vihreät: Energiaraha ja windfall-vero on saatava ripeästi toteutettua

– Kolkuttelemme sähkön ennätyshintoja. Moni on kertonut kokevansa suurta huolta siitä, riittävätkö rahat oman kodin lämmittämiseen. Samaan aikaan energiayhtiöt tahkovat jättivoittoja. Osin perusteettomasti johtuen energiayhtiöiden hinnoittelumallista. Jokainen näkee, että tämä yhtälö ei toimi. Ylisuurista voitoista on oikeudenmukaista kerätä osuus takaisin ja tukea rahalla ihmisiä, Ohisalo toteaa.
On tärkeää, että ihmisten hätään pystytään vastaamaan eikä kukaan joudu kohtuuttomaan tilanteeseen. Samaan aikaan on turvattava myös se, että sähkö ei lopu. Keinoja säästää sähköä on edelleen etsittävä ja samalla pitää varmistaa, että ihmiset itse myös hyötyvät sähkön säästämisestä.
– Paras keino tähän on mielestäni Vihreiden esittämä energiaraha. Energiaraha on suoraan kansalaisten tileille maksettava summa, jonka suurutta ja kohdennusta voisi säätää ajankohtaisen tilanteen mukaan. Tällä hetkellä tarve on huutava, Ohisalo korostaa.
Hallitus päätti jo helmikuussa, että tämän tulo- ja alueperusteisen tukimallin valmistelu käynnistetään.
– Sähkön hinta on nyt vielä korkeampi kuin odotettiin, mutta täysin yllättäen tämän talven tilanne ei kenellekään tullut. Pidän valitettavana, että valtiovarainministeriössä asia ei silti ole ilmeisesti ollut prioriteetti, Ohisalo sanoo.
Valmisteluun on Vihreiden mukaan pantava vauhtia ja toteuttava tarvittaessa vähemmän hiottu tukimalli, jolla puututaan nimenomaan pieni- ja keskituloisten kohtuuttomiin tilanteisiin.
– Kun puolueet kokoontuvat maanantaina keskustelemaan tilanteesta, on uusien tukimallien valmistelun tilanne syytä käydä samalla läpi, Ohisalo vaatii.
Energiarahan ohella on Vihreiden mukaan syytä käydä läpi, onko eduskunnan hyväksymää pienituloisten sähkötukea syytä korottaa. Lisäksi on järkevää tarkastella, olisiko olemassa toimivia ja sähköpulan välttäviä keinoja tukea ihmisiä suoraan sähkölaskujen kautta välttämättömissä sähkökuluissa, kuten monessa maassa on tehty. Tällöin valtio maksaisi käytännössä osan sähkölaskusta kuluttajan puolesta tilanteessa, jossa sähkön hinta on erityisen korkealla. Tätä ajattelua myös SDP:n tämänpäiväinen ehdotus hintakatosta edustaa.
– Jos uusia tukia tehdään, pitää ne rahoittaa energiayhtiöiden ylisuurista voitoista perityllä windfall-verolla. Se ei tee sähkön tuottamisesta kannattamatonta, eikä pahenna siksi sähköpulaa. Tämäkin on jo valmistelussa, Ohisalo toteaa.
– Nyt on kiire, sillä jokainen kuukausi koettelee kansalaisten kukkaroita. Kaikista pahiten heikoimmassa asemassa olevien, Ohisalo jatkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki IsotaloYmpäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalon erityisavustaja
Puh:040 8617204heikki.isotalo@gov.fiMaria OhisaloVihreiden puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri
maria.ohisalo@eduskunta.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Vihreät - De GrönaMannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Sofia Virta kiittää tasavallan presidenttiä: Stubb antoi vahvan toivon viestin – samaa arvojohtajuutta kaivataan pääministeriltä19.12.2025 12:50:29 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kiittää presidenttiä ja peräänkuuluttaa hallitukselta samanlaista arvojohtajuutta. Pääministerin tiedonanto olisi hänen mukaansa tarpeellinen lupaus eduskunnalle ja koko Suomelle siitä, että rasismiin ja sen aiheuttamaan mainehaittaan suhtaudutaan vakavasti.
Vihreiden Hyrkkö reagoi VM:n uusiin talouslukuihin: “Vähintä mitä hallitus voi tehdä, on perua kallis ja tehoton yhteisöveroale”19.12.2025 12:08:54 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kommentoi valtiovarainministeriön juuri julkistamia sopeutusskenaarioita. Hän vaatii hallitukselta toimia valtion tulopohjan vahvistamiseksi.
Sofia Virta pääministerille: Johtajuus ei ole maton alle lakaisua joululomien alla19.12.2025 11:08:25 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta arvostelee pääministeri Petteri Orpon päätöstä sivuuttaa opposition vaatimus tiedonannosta rasismin ympärille nousseesta kohusta.
Krista Mikkonen: Taiteen valtionpalkintojen jakamatta jättäminen kertoo karua kieltä hallituksen arvoista19.12.2025 09:24:49 EET | Tiedote
Orpon hallituksen leikkaus Taiteen edistämiskeskukselta on johtanut siihen, ettei tänä vuonna jaettu taiteen valtionpalkintoja. Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen ihmettelee Orpon hallituksen halua katkaista 160-vuotias perinne.
Sofia Virralta suorat sanat: perussuomalaisille puoluekurin rikkominen on vakavampi asia kuin rasismi18.12.2025 17:48:04 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan hallituksessa on rasistinen puolue, jonka toiminta paljastaa räikeän kaksoisstandardin puolueen sisäisissä sanktioissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme