Vihreät esittävät 20 uutta lähijunapysäkkiä Pirkanmaalle, tempaus lähiliikenteen puolesta keräsi museojunakierroksen täyteen satoja ihmisiä – kaikki eivät mahtuneet kyytiin
14.11.2022 11:41:32 EET | Vihreät Euroopan parlamentissa | Tiedote
– Museojunatempauksen suosio ja ilonen tunnelma on jälleen yksi osoitus siitä, että lähijunaliikenteelle on suuri tarve Pirkanmaalla ja koko Suomessa. Kaikki halukkaat eivät valitettavasti mahtuneet edes kyytiin. VR:n ja Liikenneministeriön kannattaa nyt kuunnella. Monen työpaikan, koulun ja kodin lähellä kulkee jo raiteet, ja nyt on aika perustaa niille pysäkit. Kansalaisten tahto asiassa on selvä, sanoo europarlamentaarikko Alviina Alametsä.
Tapahtuma on osa Vihreiden lähijuna-avausta, jossa kannustetaan vanhojen lättähattu-pysäkkien uudelleen avaamista Suomen kaupunkiseuduille, mikä toisi miljoona suomalaista lähijunaliikenteen piiriin ja helpottaisi monen arkea. Pirkanmaalla Vihreät esittää avattavaksi 20 uutta lähijunapysäkkiä.
– Pirkanmaalla uusien pysäkkien ympärillä asuu 180 000 ihmistä ja työpaikkoja on 35 000 ihmiselle. Uudet pysäkit tulee rakentaa Kangasalla Ruutanaan, Kangasalan asemalle ja Vatialaan. Tampereella Vehmaisiin, Hankkioon, Messukylään, Vuohenojaan, Tampellaan, Amuriin, Pispalaan, Lielahteen, Epilään, Kalkkuun, Rantaperkiöön ja Sarankulmaan. Nokialla Harjuniittyyn ja Siuroon. Lempäälässä Sääksjärvelle, Kuljuun ja Hakkariin, kertoo junatempauksessa konduktöörinä toiminut Tampereen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio.
Käyttämättömien raideyhteyksien palauttaminen käyttöön ja olemassaolevan liikenneinfrastruktuurin tehokas käyttö on yksi Euroopan parlamentin vihreiden tärkeimpiä tavoitteita liikennepolitiikan alalla.
– Lähijunien ilmastopäästöt ovat jopa 98 prosenttia pienemmät kuin henkilöautoliikenteen päästöt. Koska kaikesta liikkumisesta Suomessa 90 prosenttia tehdään kaupunkiseutujen sisällä, käyttämättömien raideyhteyksien palauttaminen ja lähijunapysäkkien rakentaminen tarjoaa loistavat edellytykset kestävälle liikkumiselle, Alametsä päättää.
Lisätietoja:
MEP Alviina Alametsä, 040 729 4597
Jaakko Mustakallio, 045 652 0589
Kuvia median vapaaseen käyttöön museojunatempauksesta täältä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Alviina AlametsäEuroopan parlamentin jäsen
Puh:+358 407294597alviina.alametsa@europarl.europa.euwww.alviina.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa
Vihreiden Ohisalo: Datakeskushankkeet jäihin, kunnes sääntely on kunnossa28.10.2026 15:58:39 EET | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo vaatii moratoriota datakeskushankkeille, koska kokonaiskuva datakeskusbuumista ei ole kenenkään hallussa.
Vihreiden Niinistö ja Ohisalo: EU-komission ei pidä myöntää Suomelle poikkeuslupaa jatkaa minkkien turkistarhausta23.10.2026 12:45:51 EEST | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikot Ville Niinistö ja Maria Ohisalo edellyttävät, että EU-komissio ei myönnä Suomelle poikkeuslupaa jatkaa minkkien turkistarhausta. Vihreät mepit jättivät aiheesta kirjallisen kysymyksen EU-komissiolle.
Vihreiden Ohisalo: Viiankiaavalle ei kaivosta eikä Natura-poikkeusta - komissio vaatii nyt lisätietoja16.10.2026 19:43:14 EEST | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo vastustaa Viiankiaavan kaivoshankkeen Natura 2000 -poikkeuslupaa. Ympäristöministeriö ja Euroopan komission ympäristöosasto pyytävät hankkeesta lisätietoja, mikä osoittaa Ohisalon mukaan, että painostus Brysselissä tuottaa tulosta.
Europarlamentaarikko Ville Niinistö lähtee vihreiden eduskuntavaaliehdokkaaksi Uudeltamaalta10.10.2026 11:27:03 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta ja vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö pitivät tänään yhteisen lehdistötilaisuuden Vantaan kaupungintalolla vihreiden syyspäivien yhteydessä. Tilaisuudessa Espoossa perheineen asuva Ville Niinistö ilmoitti lähtevänsä ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiiristä.
Vihreiden Ohisalo: Komissio myönsi jälleen kaivoshankeille strategisten hankkeiden statuksia luontoarvoista piittaamatta9.10.2026 16:12:30 EEST | Tiedote
Euroopan komissio nimesi tänään 46 uutta strategista hanketta kriittisten raaka-aineiden asetuksen nojalla. Viisi niistä on Suomessa: Sokli, Suhanko, Hautalampi, CoNiKo ja Project Arctial. Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo on pettynyt komission päätökseen ohittaa luontoarvot taloudellisten intressien takia jälleen kerran.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




