Vihreät - De Gröna

Vihreät hyväksyivät uuden poliittisen ohjelman

Jaa

Vihreät hyväksyivät puoluekokouksessaan Joensuussa uuden poliittisen ohjelman vuosille 2023-2027. Poliittinen ohjelma luo perustan eduskuntavaaliohjelmalle ja hallitusneuvotteluille.

Uusi poliittinen ohjelma painottaa, että ilmastohätätilaan vastaamisella ja fossiiliriippuvuuden vähentämisellä on kiire. Suomi on jo onnistunut vähentämään päästöjään, mutta paljon on vielä tehtävää.

– Meidän on kiristetävä hiilineutraaliustavoitetta vuodelle 2035 sisällyttämällä siihen kulutusperäiset päästöt. Esitämme ohjelmassa myös luonnonsuojelun rahoituksen kaksinkertaistamista sekä ratkaisuja neitseellisten luonnonvarojen käytön nopeaksi vähentämiseksi, kertoo ohjelmatyöryhmän toinen puheenjohtaja Oras Tynkkynen

Vihreät haluaa ohjelmassaan varmistaa jokaiselle lapselle laadukkaan varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja tarvittavan tuen koko koulutuspolun ajan. Nuorille on ohjelman mukaan oltava tilaa ja tukea erilaisille elämänpoluille, etsimiselle ja suunnan muuttamiselle ja varmistettava riittävä koulutus työmarkkinoille pääsyyn.

– Koulutuksen rahoituksen taso tulee Suomessa nostaa pohjoismaiselle tasolle ja korkeakoulujen aloituspaikkojen on lisättävä. Tarvitsemme myös kunnianhimoisen työllisyystavoitteen - parhaassa työiässä olevien työllisyysaste on nostettava 80 prosentin tasolle, sanoo ohjelmatyöryhmän toinen puheenjohtaja kansanedustaja Jenni Pitko.

– Haluamme myös parantaa erityisesti yli 55-vuotiaiden, pienten lasten vanhempien, omaishoitajien, sairauksista toipuvien ja vammaisten henkilöiden oikeutta lyhentää työaikaansa, Pitko jatkaa. 

Ohjelmassa painotetaan, että Vihreille köyhyyden vähentäminen on yksi politiikan tärkeimmistä tehtävistä.

– Meidän tulee ottaa rohkeita askeleita kohti perustuloa. Tällainen on ohjelmassa esitetty  200 euron vastikkeeton ja veroton takuutulo, joka kohdistuisi kaikille Suomen sosiaaliturvan piirissä oleville täysi-ikäisille. Esitämme myös, että perusturvan tasoa korotetaan 50 eurolla kuukaudessa, Vihreiden puheenjohtajan sijainen Iiris Suomela sanoo. 

– Linjasimme myös ohjelmassa, että julkisen sektorin pienipalkkaisten, pääosin naisvaltaisten alojen palkkakuoppa tulee korjata erillisellä useamman vuoden palkkaohjelmalla, Suomela jatkaa. 

Ohjelmassa esitettään toteutettavaksi vähintään miljardin euron suuruinen vihreä verouudistus, jolla korotetaan ympäristö- ja kulutusveroja sekä alennetaan pieni- ja keskituloisten työn verotusta.

– Energia- ja liikkumiskustannusten mahdollisesti noustessa äkillisesti meidän tulee kohdentaa erillistä energiarahaa pienituloisille ja maalla asuville ihmisille. Heillä ei monesti ole mahdollisuutta välittömästi siirtyä vähäpäästöisiin vaihtoehtoihin, Suomela sanoo. 

Vihreiden uuden poliittisen ohjelman löydät osoitteesta:
www.vihreat.fi/vihreiden-poliittinen-tavoiteohjelma-2023-2027/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Vihreät - De Gröna
Vihreät - De Gröna
Mannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki

09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme