Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry

Vihreät nuoret palkitsi aktiivejaan liittokouksessa Oulussa

Jaa

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton liittokokous oli viikonloppuna koolla Oulussa. Kokouksessa palkittiin liiton aktiivisia toimijoita.

Vuoden yhteisöllisyysteko -palkinto jaettiin Helsingin nuorille vihreille kuntavaaliehdokkaille Sateenkaarisuojatie-tempauksesta. Helsingin vihreät nuoret ehdokkaat aloittivat kuntavaalitempauksen piirtämällä sateenkaaria ympäri kaupunkia nostaen sateenkaarivähemmistöjen oikeuksia kuntavaalien alla! Ilmiö levisi ympäri Suomea Vihreiden nuorten ehdokkaiden tempaukseksi, ja sateenkaaret värittivät katukuvaa monissa kaupungeissa.

Lahden vihreiden nuorten puheenjohtaja Jasmin Tuomi sai tunnustuksen Vuoden viestintäteosta. Tuomi on tehnyt upeaa ja onnistunutta poliittista viestintää niin omissa- kuin Lahden vihreiden nuorten sosiaalisen median kanavissa. Tuomi on käyttänyt monipuolisesti Instagramia ja ottanut haltuun myös YouTuben, joka on monella vihreällä jo pitkään ollut tavoitteena. Tuomen viestintä on ollut informatiivista ja samaan aikaan visuaalisesti kiinnostavaa. Hän on onnistunut luomaan itselleen tunnistettavan somebrändin.

Vuoden järjestöllinen teko oli Kuopion vihreiden nuorten Maksuton ehkäisy säilytettävä -kampanja. Maksuton ehkäisy on ollut jo pitkään Vihreiden nuorten tavoite, ja monessa kunnassa maksuton ehkäisy on edennyt nimenomaan vihreiden valtuutettujen toimesta. Kuopiossa oltiin lakkauttamassa maksuton ehkäisy, ja siksi Kuopion vihreät nuoret tarttuivat toimeen puolustamaan nuorten seksuaalioikeuksia. Kuopion kaupunginhallitus päätti säilyttää maksuttoman ehkäisyn nuorille.

Vuoden poliittisena tekona palkittiin Helgan vihreät heidän hienosta menestyksestään edustajistovaaleissa. Helgan vihreät ja vihreämieliset opiskelijat päättivät edustajistovaalien alla perustaa oman vihreän listan. Tulos oli erinomainen: Helgan vihreät oli opiskelijakunnan kolmanneksi suurin lista. He saivat kaksi varsinaista edustajaa sekä yhden varaedustajan. Vihreät nuoret ovat jo pitkään halunneet laajentaa toimintaansa enemmän myös AMK-kentälle. Helgan vihreiden menestys osoitti, että myös ammattikorkeakoulujen piirissä on paljon kysyntää vihreille arvoille.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry
Mannerheimintie 15b A
00260 HELSINKI

https://www.vihreatnuoret.fi

Vihreät nuoret on valtakunnallinen vihreä nuoriso- ja opiskelijajärjestö, joka toimii kestävän, yhdenvertaisen ja oikeudenmukaisen maailman puolesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry

Vihreiden nuorten puheenjohtajat kritisoivat kokoomusta veropopulismista9.1.2022 14:00:00 EET | Tiedote

Vihreiden nuorten tasa-arvoiset puheenjohtajat Jami Haavisto ja Peppi Seppälä peräänkuuluttavat aluevaalien jälkeen työnsä aloittavilta valtuustoilta pehmeiden puheiden lisäksi konkretiaa ja nuorten hyvinvointia edistäviä tekoja. Vihreiden nuorten Superviikonloppuna pitämässään puheessa Haavisto ja Seppälä kritisoivat kovalla kädellä myös oppositiopuolueita vastuuttomasta veropopulismista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme