Vihreät vaatii kasvurauhaa lapsille ja nuorille - viime vuosikymmenten politiikkatoimet käytävä läpi punakynän kanssa
26.8.2022 13:22:07 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote

Hyrkkö kantaa huolta nuoriin kohdistuvien vaatimusten ja nuorten voimavarojen välisestä epäsuhdasta. Liian moni nuori kokee yksinäisyyttä, riittämättömyyttä ja suorituspaineita juuri silloin, kun pitäisi olla tilaa kokeilla, seikkailla, oppia ja kasvaa rauhassa omaksi itsekseen.
"Noin kolmannes tytöistä on koulu-uupuneita ja ahdistuneita sekä viidennes pojista on vaarassa jäädä opintojen ja työn ulkopuolelle. Tuoreiden tutkimusten mukaan nuoret kantavat erityisesti huolta jaksamisesta, toimeentulosta ja turvallisuudesta. Myös vanhemmat väsyvät: suomalaiset vanhemmat ovat kansainvälisesti vertailtuna maailman uupuneimpien joukossa", Hyrkkö toteaa.
"Hyrkkö korostaa, että nyt on korkea aika pureutua ongelmien juurisyihin ja tarttua siihen, mikä tässä ajassa uuvuttaa ja miten tämä kierre katkaistaan.Nyt kannattaisi kammata läpi viime vuosien ja vuosikymmenten aikana tehdyt politiikkatoimet ja niiden vaikutukset nuorten hyvinvointiin - ja tarvittaessa ottaa rohkeasti punakynä käyttöön. Millaisia paineita esimerkiksi aiemmilla hallituskausilla toteutetut opintoaikojen kiristykset, leikkaukset koulutuksesta ja opintotuesta sekä opiskelijavalintoihin liittyvät uudistukset ovat kasanneet nuorten niskaan?" Hyrkkö kysyy.
Tulevalla hallituskaudella Vihreät vaatii puolueilta yhdessä sitoutumista siihen, ettei yhtäkään lasten ja nuorten hyvinvointia heikentävää päätöstä tehdä. Nuorten kasvurauhan takaamiseksi toimia on Hyrkön mukaan sunnattava sekä kouluihin että kotiin.
"Vihreät on yhä sitoutunut nostamaan koulutuksen rahoituksen pohjoismaiselle tasolle. Seuraavassa hallituksessa on jatkettava kaikkien koulutusasteiden perusrahoituksen vahvistamista sekä vietävä maaliin tällä kaudella Vihreiden aloitteesta käynnistetty esiopetuksen laajentaminen kaksivuotiseksi. Esitämme lisäksi, että tulevalla hallituskaudella Suomeen ryhdytään luomaan teinineuvolaa murrosikäisten nuorten vanhempien tueksi", Hyrkkö ehdottaa.
"Tarvitsemme puoluerajat ylittävää sitoutumista ja konkreettisia tekoja nuorten hyvinvoinnin pelastamiseksi. Tähän työhön haastamme jokaisen puolueen mukaan", Hyrkkö päättää.
Vihreiden eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Hyrkkö tarjosi akuutiksi ratkaisuksi budjettiriiheen opiskelijoiden ateriatuen korotusta, kouluruokailun ja ruoka-avun laajentamista sekä muita täsmätukia hintojen noususta eniten kärsiville.
Vihreän eduskuntaryhmän ehdotukset kasvurauhan turvaamiseksi löytyvät täältä:
https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/kasvurauha-lapsille-ja-nuorille/
Yhteyshenkilöt
Saara HyrkköVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:+358 9 432 3021Puh:040 719 7604saara.hyrkko@eduskunta.fiPerttu JussilaViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:0504118985perttu.jussila@vihreat.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Vihreät - De GrönaMannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Mari Holopainen: Ympäristöministeri Multalan väite siitä, ettei Googlelle tule sanktioita oli vastuuton – katse palloon, Multala, Vestman ja kokoomus14.10.2026 14:51:57 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja lakivaliokunnan jäsen Mari Holopainen kritisoi ympäristöministeri Multalaa ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Heikki Vestmania harkitsemattomista ja harhaanjohtavista lausunnoista Googlen hakkuutapauksessa. Holopaisen mukaan kokoomuksen poliitikkojen pitäisi nyt pitää pää kylmänä, tunnistaa vastuunsa ja tunnustaa myös hallituskaudella tehdyt virheet. Datakeskukset tulee vetää pois nopeutettujen prosessien piiristä, Holopainen vaatii.
Vihreiden Diarra: ”Ei Suomen pitänyt olla maa, jossa leikkauksesta kieltäydytään rahan takia”14.10.2026 09:47:46 EEST | Tiedote
Hallitus esittää erikoissairaanhoitoon uutta leikkaus- ja toimenpidemaksua, joka olisi enintään 264,10 euroa ja peritään hoitopäivämaksun lisäksi. Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarran mukaan jo nykyiset maksut saavat pienituloisia ja sairaita perumaan ja siirtämään tarpeellisia leikkauksia.
Vihreiden Virta: Orpon viisi prosenttia on osalle suomalaisista paljon enemmän13.10.2026 15:04:00 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta muistuttaa, että vaikka pääministeri Orpo kuinka yrittäisi vähätellä kokoomuksen leikkauspolitiikan vaikutuksia pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan ja suomalaisten arkeen, leikkaukset eivät jakaudu tasaisesti.
Hyrkkö vaatii Orpolta suomalaisen mediakentän puolustamista: ”Hallitus pelasti Valmet Automotiven, mutta pesee kätensä STT:stä”13.10.2026 14:09:14 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja eduskunnan valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö on pettynyt pääministerin ponnettomaan mediapolitiikkaan. Pääministeri kommentoi STT:n tilannetta ja kokoomuksen ehdottamia Yle-leikkauksia Politiikan toimittajat ry:n tilaisuudessa tiistaina.
Virta: Oikeusvaltio murenee, jos rikosten uhrit joutuvat odottamaan oikeutta vuosia – syyttäjälaitoksen leikkaukset pysäytettävä13.10.2026 11:44:08 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii Orpon hallitusta turvaamaan syyttäjälaitoksen toimintaedellytykset ja pysäyttämään oikeudenhoidon ruuhkautumisen. Virran mukaan oikeusvaltion puolustaminen ei voi jäädä juhlapuheisiin, jos kansalaisten mahdollisuus saada oikeutta kohtuullisessa ajassa murenee.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
