Vihreiden Atte Harjanne Helenin hallituksen puheenjohtajaksi

“Puheenjohtajuuteni osui myrskyisään kauteen, mutta Helen on selvinnyt hyvin energiamurroksesta ja Putinin sodan tuottamasta energiakriisistä. Reitti kivihiilen polttajasta Suomen vahvimmaksi energiayhtiöksi on ollut vaikea mutta tuloksellinen”, summaa väistyvä puheenjohtaja Osmo Soininvaara.
Helenin hallituksen tuleva puheenjohtaja Atte Harjanne on vihreiden kaupunginvaltuutettu ja toisen kauden kansanedustaja. Aiempaa työkokemusta Harjanteella on ilmastonmuutoksen vaikutusten tutkijana, ja Harjanne on ollut näkyvä energiapoliittinen vaikuttaja.
Uudessa tehtävässä Harjanne kertoo aloittavansa innolla. “Vastuu on myös tietysti merkittävä. Helen, kuten koko energiasektori, on keskellä suurta ja välttämätöntä murrosta kohti päästötöntä ja ekologisesti kestävää taloutta. Se pitää tehdä vauhdilla”, hän toteaa.
“Murros heijastuu paitsi sähkön ja lämmön tuotantoon, myös liiketoimintaan laajemmin. Asiakaskeskeisyys ja innovatiivisuus ovat avainasemassa, jotta pärjää kilpailluilla markkinoilla.”
Uusi puheenjohtaja valitaan Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaostossa tiistaina 2.5.2023. Helen Oy on Helsingin kaupungin omistama yhtiö.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Atte Harjanne
Puh:040 591 5565Osmo Soininvaara
Puh:045 121 4559Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin Vihreät ry
Vihreät valitsivat luottamushenkilöitä: Anni Sinnemäki kaupunginvaltuuston toiseksi varapuheenjohtajaksi, Amanda Pasanen valtuustoryhmän puheenjohtajaksi27.4.2025 17:36:53 EEST | Tiedote
Helsingin vihreä valtuustoryhmä valitsi kaupunginvaltuuston toisen varapuheenjohtajan, vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajiston, kaupunginhallituksen ja toimialalautakuntien jäsenet sekä joukon muita luottamushenkilöitä kokouksessaan 27.4.2025.
Reetta Vanhanen kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestariksi27.4.2025 14:42:06 EEST | Tiedote
Helsingin vihreä valtuustoryhmä esittää kasvatuksen ja koulutuksen toimialan apulaispormestariksi kaupunginvaltuutettu Reetta Vanhasta.
Vihreille kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestarin paikka Helsingin paikkaneuvotteluissa17.4.2025 08:35:29 EEST | Tiedote
Vihreät ovat tyytyväisiä keskiviikkona käytyihin Helsingin puolueiden välisten luottamuspaikkaneuvotteluiden tulokseen. Vihreät saivat neuvotteluissa kasvatuksen ja koulutuksen toimialan apulaispormestarin salkun. Varapuheenjohtajan tehtävän Vihreät saivat kulttuuri- ja vapaa-aikalautakuntaan.
Vihreät Helsingin kolmanneksi suurin puolue14.4.2025 13:56:44 EEST | Tiedote
Sunnuntaina pidettyjen kuntavaalien jälkeen Vihreät on Helsingin kolmanneksi suurin puolue 17,9 prosentin kannatuksella. Uudessa valtuustoryhmässä on 16 valtuutettua.
Terapiatakuun on toteuduttava koko Helsingissä - lisätään matalan kynnyksen mielenterveyspisteitä7.4.2025 19:38:54 EEST | Tiedote
Ensi valtuustokaudella Helsingissä Vihreät haluaa laajentaa matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita ja perustaa uuden matalankynnyksen mielenterveyspisteen. Näin mielenterveyspalvelut saataisiin jokaisen helsinkiläisen saataville.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme