Vihreiden Niinistö ja Suomela: Euroopan on yhdessä tuumin lopetettava Putinin sodan rahoittaminen
6.5.2022 14:57:16 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
– Venäjän hyökkäys Ukrainaan on paljastanut karmealla tavalla myös sen kuinka riippuvaisia olemme Venäjän energiasta. Ilmastokriisin ratkaiseminen energiaitsenäisyyttä lisäämällä ja kiertotaloutta vahvistamalla on myös väline turvallisuusuhkien ehkäisyyn, demokratian ja kansainvälisen oikeuden vahvistamiseen sekä autoritääristen voimien heikentämiseen, Niinistö sanoo.
Niinistö ja Suomela esittävät, että komission tulisi laatia kunnianhimoinen strategia, jolla vauhditetaan koko EU:n siirtymää fossiilisista uusiutuviin energialähteisiin ja varmistetaan energiaitsenäisyys fossiilisesta tuontienergiasta.
– Vuonna 2020 jopa 23 prosenttia EU:n öljystä, 40 prosenttia kaasusta ja 45 prosenttia kivihiilestä oli tuontitavaraa Venäjältä. Suomen osalta nämä luvut ovat osin vielä korkeammat. Tarvitaan koko EU:n talouden ohjaamista energiasiirtymän toteuttamiseen ja näistä Putinin sotakassaa tukevista hankkeista irtautumiseen. Samalla on tärkeä varmistaa, ettemme siirry yhden autoritaarisen valtion rahoittamisesta toiseen. Pelkkä fossiilienergian hankinta muista lähteistä kuin Venäjältä ei riitä; fossiiliriippuvuus on kokonaisuudessaan katkaistava, Suomela sanoo.
Niinistö näkee, että Euroopan unionin Fit for 55 -ilmastopaketin tavoitteita on varaa kiristää.
– Fit for 55 -paketin esitykset eivät nykyisellään vastaa muuttuneeseen tilanteeseen. Kun sota Ukrainassa alkoi, europarlamentissa ja jäsenmaissa ovat voimistuneet äänet siitä, että kaikesta venäläisestä energiasta on irtauduttava heti ja EU-komission ilmastolakipaketin tavoitteita uusiutuvassa energiassa ja energiatehokkuudessa on entisestään kiristettävä. Energiatehokkuusdirektiivin tavoite on nostettava 45 prosenttiin ja uusiutuvan energian direktiivin tavoite 56 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä, Niinistö sanoo.
Suomela korostaa, että energian säästäminen on myös keskein keino vähentää riippuvuutta Venäjän tuontienergiasta.
– Suomen hallitus tukee jo rakennusten energiaremontteja, kuten öljykattilan vaihtamista maalämpöön. Jokainen meistä voi tehdä osansa esimerkiksi huonelämpötilaa laskemalla ja tarpeetonta autoilua vähentämällä. On kuitenkin selvää, ettei kaikilla ole samoja mahdollisuuksia osallistua näihin talkoisiin. Siksi on tärkeää, että kun tuemme ihmisiä, emme tue hetken helpotusta, vaan tuemme aidosti kestävää muutosta pitkällä aikavälillä. Usein tämä auttaa myös säästämään arjen kuluissa, kuten bensa- tai öljykuluissa, Suomela sanoo.
Lue koko avaus osoitteesta: https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/eurooppalaisten-rahat-fossiilisista-sotakassoista-vihreaan-siirtymaan/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iiris SuomelaVihreiden varapuheenjohtaja (puheenjohtajan sijainen), kansanedustaja
Puh:050 514 4778iiris.suomela@eduskunta.fiMinna ManninenMEP Niinistön viestintäavustaja
Puh:+358 400 512 818minna.manninen@ep.europa.euVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikkö vt.Vihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTietoja julkaisijasta
Vihreät - De GrönaMannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Tiina Elo vastustaa porsaiden kirurgisen kastraation kiellon kumoamista – “häpeällinen esitys”19.3.2026 14:21:38 EET | Tiedote
Kansanedustaja Tiina Elo (vihr.) kritisoi kovin sanoin hallituksen esitystä porsaiden kirurgisen kastraation kiellon kumoamiseksi. Elo vaatii päinvastoin porsaiden kirurgisen kastraation kiellon siirtymäajan lyhentämistä.
Vihreiden Mikkonen ja Forsgrén: Työperäiseen hyväksikäyttöön puuttuminen vaatii sekä sanktioita että maahanmuuttajien saamaa tukea18.3.2026 12:00:40 EET | Tiedote
Vihreät kansanedustajat Krista Mikkonen ja Bella Forsgrén kiittävät hallitusta uusista työperäiseen hyväksikäyttöön liittyvistä toimista mutta peräänkuuluttavat muutosta yleiseen maahanmuuttopoliittiseen linjaan. Mikkonen ja Forsgrén esittävät myös alipalkkauksen kriminalisointia, riittäviä viranomaisresursseja sekä oikeusapua uhreille.
Vihreiden Mari Holopainen: Hallitus syventää liikenteen fossiiliriippuvuutta öljykriisin keskellä17.3.2026 16:30:00 EET | Tiedote
Kansainvälinen energiajärjestö IEA varoittaa historiallisesta öljymarkkinahäiriöstä – silti Orpon hallitus vahvistaa entisestään Suomen fossiiliriippuvuutta ja altistaa suomalaiset polttoaineiden hinnan heilahteluille. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen vaatii ryhmäpuheessaan pikaisesti kestävyysmurrosta liikenteeseen.
VIhreiden Pitko: Saamelaisten osallistumista laiminlyöty Nato-prosesseissa17.3.2026 14:45:00 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Jenni Pitko muistutti Nato-selontekoa käsitelleessä ryhmäpuheessaan, että Suomen etu on vahva ja yhtenäinen Nato, joka puolustaa jäsenmaidensa yhteisiä arvoja: demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota. Pitko totesi saamelaisten oikeuksien jääneen riittämättömälle huomiolle päätöksenteossa.
Vihreiden Hyrkkö: Suomi uhkaa pudota tekoälykelkasta – avuksi tekoälyministeri, verotus ja tekoälytaitoja kansalaisille17.3.2026 14:27:04 EET | Tiedote
Tekoäly kehittyy nopeammin kuin tekoälyä koskeva politiikka. Vihreät vaatii toimia tekoälymurrokseen varautumiseksi. Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, diplomi-insinööri Saara Hyrkkö peräänkuuluttaa mm. verotuksen uudistamista ja kansalaisten tekoälytaitojen vahvistamista. Hyrkkö väläyttää tekoälyministeriä varmistamaan, että Suomi ei putoa tekoälykehityksen kelkasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme