BusinessRakentamoBusinessRakentamo

Vihtiläinen kasvava perheyritys Hiisi Homes & Hotels hankki ympäristösertifikaatin kuudessa kuukaudessa

Jaa
Kalustettuja asuntoja ja digihotellimajoitusta tarjoava teknologian mahdollistama Hiisi Homes & Hotels jalkautti vastuullisuuden järjestelmällisesti osaksi arkeaan noin puolessa vuodessa. Projektin aikana yritys suoritti Sustainable Travel Finland -ohjelman sekä hankki Ekokompassi-sertifikaatin.
Myyntijohtaja Riku Niemelä tuulettaa tiimipäivässä.
Myyntijohtaja Riku Niemelä tuulettaa tiimipäivässä.

Hallituksen tuella kohti vastuullisempaa arkea

Tilapäiskoteja ja digihotelleja operoiva Hiisi Homes & Hotels perustettiin vuonna 2017, ja vastuullisuus on ollut kiinteä osa yrityksen arkea siitä lähtien.

Hiisi Homes & Hotelsin arvoihin lukeutuvat koti ja paikallisuus, joita on vaalittu jokapäiväisessä tekemisessä osana arkea. Sosiaalisen ja kulttuurillisen vastuun lisäksi yrityksen hallitus teki vuoden 2021 lopulla päätöksen, että vastuullisuuteen tullaan vuodesta 2022 alkaen panostamaan entistä kokonaisvaltaisemmin, ottamalla ympäristöasiat sekä taloudellinen vastuu järjestelmällisesti osaksi vastuullisuusohjelmaa.

Projektiasiantuntijan avulla erinomaisia tuloksia

Hiisi Homes & Hotels oli onnekkaassa tilanteessa, sillä vastuullisuusasiantuntija löytyi talon sisältä. Henkilö siirtyikin alkukesästä projektiluontoisesti vetämään vastuullisuusprojektia, tavoitteenaan Sustainable Travel Finland -ohjelman suorittaminen ja Ekokompassi-sertifikaatin hankinta. Projektin laadullisena tavoitteena oli nykytilan selvityksen lisäksi luoda kestävän asumisen ja matkailun vastuullisuusohjelma, ja suorittaa ensimmäiset toimenpiteet entistä vastuullisemman arjen mahdollistamiseksi. Projektin myötä ympäristövastuu jalkautettiin osaksi Hiisi Homes & Hotelsin prosesseja ja arkea.

Käytännössä ympäristövastuu on jatkossa vahvasti läsnä mm. viestinnässä ja vaikuttamisessa, hankinnoissa, logistiikan optimoinnissa ja operatiivisten prosessien kehittämisessä.

”Vuoden 2022 puolella suoritettu vastuullisuusprojektimme on hieno onnistunut esimerkki siitä, miten pieni tai keskisuuri yrityskin voi kohtuullisella investoinnilla ottaa aimo harppauksen eteenpäin kohti vastuullisempaa arkea. Olen aivan varma, että investointi maksaa itsensä takaisin pitkässä juoksussa niin suorina kulusäästöinä kuin kehittyvän brändimielikuvankin myötä”, kertoo Hiisi Homes & Hotelsin toimitusjohtaja Niklas Eriksson.

Sustainable Travel Finland -ohjelma ja Ekokompassi

Hiisi Homes & Hotels päätti lähteä mukaan Sustainable Travel Finland -ohjelmaan, koska yrityksessä koettiin ohjelman antavan hyvän viitekehyksen vastuullisuusprojektille. Osana ohjelmaa tulee myös hankkia yritykselle sopiva sertifikaatti. Hiisi Homes & Hotels päätyi Ekokompassiin, sillä se soveltui parhaiten yrityksen kokoon ja monipaikkaiseen toimintamalliin. Ekokompassi-sertifikaatin räätälöinti kohdeyrityksen toimintaympäristöön koettiin myös hyvin positiiviseksi asiaksi.

Ekokompassi-sertifikaatin suorittaminen huipentui auditointiin marraskuussa 2022, missä tarkasteltiin nykytilaa ja jo suoritettuja toimenpiteitä yhdessä tilapäiskoti- ja digihotellikohteessa. Auditointi oli onnistunut ja virallinen sertifikaatti myönnettiin joulukuussa. Sertifikaatin saamisen jälkeen oli Sustainable Travel Finland -ohjelman viimeisten toimenpiteiden suorittaminen mahdollista. Sustainable Travel Finland -merkki myönnettiin Hiisi Homes & Hotelsille niin ikään joulukuussa 2022.

Vastuullisuus osana arkea nyt ja tulevaisuudessa

Talousjohtajankin toimesta vastaavan toimitusjohtaja Erikssonin mukaan Hiisi Homes & Hotelsin tehtävänä on ehdottomasti taloudellisen vastuun toteutumisen lisäksi varmistaa, että yhteiskuntavastuu toteutuu toiminnassa kokonaisvaltaisesti. Hiisi haluaa, että liiketoiminnan ja jokapäiväisen tekemisen avulla pystytään jättämään positiivinen jälki omaan toimintaympäristöön ja edistämään eri sidosryhmien hyvinvointia ja onnellisuutta.

Hyvänä esimerkkinä voisi mainita teknologian systemaattisen kehittämisen, jolla pyritään sujuvoittamaan työntekijöiden arkea manuaalisia työvaiheita karsimalla. Näin voidaan varmistaa ajankäytön suuntaaminen mielekkäämpiin ja lisäarvoa tuottaviin tehtäviin. Tämä johtaa myös parempaan asukaskokemukseen.

”Projektin jälkeisessä elämässä Hiisi Homes & Hotelsin vastuullisuustyötä koordinoi projektipäällikkönä toimiva Tanja Eriksson. Uusien toimenpiteiden ja prosessien lisäksi suuri painoarvo tulee antaa sosiaaliselle vastuulle, mikä on aina näkynyt Hiisin arjessa vahvasti. Ajattelemme niin, että kun Hiiden heimolla eli työntekijöillä ja heidän perheillään on kaikki hyvin, se näkyy myös eri sidosryhmille, asukkaille ja varaajille. Henkilökunta ja koti tulevat aina ensin”, Eriksson ylpeänä kuvailee.

Hiisi Experience Group Oy
Vuonna 2017 Vihdissä perustettu kasvava perheyritys, joka tarjoaa Hiisi Homes & Hotels -brändin alla koteja tilapäistarpeeseen sekä kodikkaita hotellihuoneita.

Lisätietoja:
Markus Veikkolainen
Puupää-yrittäjä
+358 40 670 8556
markus@hiisihomes.fi

Sustainable Travel Finland
Sustainable Travel Finland on tavaramerkki, joka kuuluu Business Finland Oy:lle. Sustainable Travel Finland on Business Finlandin hallitsema kestävän matkailun ohjelma. Ohjelman tavoitteena on tarjota matkailuyrityksille ja – destinaatioille kestävän matkailun kehittämismalli, jolla vastuullisten toimintatapojen systemaattinen omaksuminen helpottuu. Merkin avulla Suomen matkailuelinkeino pystyy viestimään Suomeen suuntaaville matkailijoille Suomen kestävän matkailun tarjonnasta. Toimenpiteissä ja yhteistyössä ovat mukana kaikki Sustainable Travel Finland -ohjelman kriteerit täyttäneet ja läpikäyneet matkailuyritykset ja – destinaatiot, joilla on Merkin käyttöoikeus.

Ekokompassi
Ekokompassi on kaikille toimialoille sopiva kotimainen ympäristöjärjestelmä, joka tarjoaa laadukkaan standardin edut pk-kokoisille toimijoille räätälöitynä.

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube-nocookie.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Hiisi Homes & Hotels

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Markus Veikkolainen
Puupää-yrittäjä
+358 40 670 8556
markus@hiisihomes.fi

Kuvat

Myyntijohtaja Riku Niemelä tuulettaa tiimipäivässä.
Myyntijohtaja Riku Niemelä tuulettaa tiimipäivässä.
Lataa
Yrittäjät Markus Veikkolainen, Ari Lapveteläinen ja Niklas Eriksson ovat tyytyväisiä vastuullisuusprojektin nopeasta läpiviennistä.
Yrittäjät Markus Veikkolainen, Ari Lapveteläinen ja Niklas Eriksson ovat tyytyväisiä vastuullisuusprojektin nopeasta läpiviennistä.
Lataa
Hiisi Homes & Hotels tarjoaa koteja tilapäistarpeeseen sekä kodikkaita hotellihuoneita.
Hiisi Homes & Hotels tarjoaa koteja tilapäistarpeeseen sekä kodikkaita hotellihuoneita.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

BusinessRakentamo
Juuritie 7 (2. krs)
03100 Nummela

https://www.businessrakentamo.fi/
BusinessRakentamo
03100 Nummela

https://www.businessrakentamo.fi/

Enemmän kuin neuvoja. Ratkaisuja.

BusinessRakentamo on Suomen ketterin ja laadukkain mikroyritysten kehitysyhteisö. Olemme yrittäjän asiantunteva ja palveleva kumppani toiminnan kehittämiseen. Laajan asiantuntijaverkostomme erityisosaamista ovat yrityskehitys, rahoitusneuvonta sekä brändin, viestinnän ja myynnin kehittäminen.

Liity mukaan asiantuntijaksi tai yrittäjäjäseneksi BusinessRakentamon sivuilla.

Katso tulevat verkkokoulutukset ja tapahtumat yrittäjille.


***

Hiisi Experience Group Oy
Vuonna 2017 Vihdissä perustettu kasvava perheyritys, joka tarjoaa Hiisi Homes & Hotels -brändin alla koteja tilapäistarpeeseen sekä kodikkaita hotellihuoneita.

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta BusinessRakentamo

#Someleontti pienyrittäjän digiapurina - vahva missio ohjaa yrittäjä Sanya Saarisen toimintaa1.3.2023 00:00:34 EET | Tiedote

Havainto siitä, että ilmaiset digityökalut tulivat kaikkien yrittäjien ulottuville, mutta silti harva uskalsi lähteä niitä hyödyntämään, käynnisti Sanya Saarisen toisen yrittäjätaipaleen. Ensimmäinen yrittäjäpolku käynnistyi suoraan ammattikorkeakoulun jälkeen vuonna 2004, kun Saarinen hyppäsi rohkeasti koulun penkiltä suoraan yrittäjäksi ja teki keikkoja yrittäjäkollegan kanssa ohjelmapalvelualalla show-palveluita tuottaen ja esiintyvänä taiteilijana toimien. Aiemmin laulu- ja showjuontokeikkojen myyntityö oli kylmäsoittelua, joten modernien työkalujen saapuminen Suomeen mullisti koko myyntiprosessin. Tämä käynnisti uuden uran markkinoinnin ja viestinnän tehtävissä ja nykyisin Saarinen on somekouluttaja, somestrategi ja digisisällöntuottaja, joka toimii käytännönläheisesti pienyrittäjien apuna modernien viestintä- ja markkinointityökalujen käytössä ja monikanavaisen viestinnän rakentamisessa.

BusinessRakentamon palvelut yrittäjille helposti ja sijainnista riippumatta28.2.2023 21:33:50 EET | Tiedote

Pienyrittäjävetoinen BusinessRakentamo ry on palvellut mikroyrityksiä yritysneuvonnan ja kehittämispalveluiden osalta vuodesta 2018 lähtien. Yhdistys tarjoaa asiantuntijoille ja mikroyrityksille tukea ja ratkaisuja yritystoiminnan kehittämiseen. Digitaalinen toimintamalli tuo palvelut jokaisen pienyrittäjän saataville ja mikroyritysten kehitysyhteisö toimii aktiivisesti uusia yhteistyökuvioita rakentaen. Jäsenyritykset voivat hyödyntää asiantuntijaverkoston monipuolista osaamista helposti ja sijainnista riippumatta.

UltraLeanSales® 2.0 - Niin hullulta kuin se kuulostaakin, mutta harvoissa yrityksissä tunnetaan asiakkaan ostokäyttäytyminen riittävän hyvin.20.2.2023 08:05:00 EET | Tiedote

Mitä tapahtuisi, jos tuntisit paremmin asiakkaasi ostokäyttäytymisen? Osaisitko hyödyntää sitä? Parantaisiko tieto myyntiä? Lean-johtamisen malli on tuttu juttu tuotannon tehostamisessa, mutta miksi Lean-oppeja ei ole juurikaan sovellettu tarjousten voittoprosentin parantamiseen? UltraLeanBusiness Oy on tuotteistanut tiedolla johtamisen mallin itseoppivaksi prosessiksi, joka perustuu asiakkaan ostoprosessien tuntemiseen. Aiheesta on nyt julkaistu kirja, uusittu ja laajennettu painos nimeltään UltraLeanSales 2.0.

Uudelleenkoulutuksen kautta B2B-myynnin edelläkävijäksi9.1.2023 08:05:00 EET | Tiedote

Laajamittainen muutos työllistää 1000 uutta B2B-myynnin huippukonsulttia. Etsitkö uutta alkua urallesi, ideaa oman yrityksen perustamiseen tai kehityspolkua nykyisen jatkeeksi? Mitäpä jos nostaisit oman yrityksesi myynnin tehokkuutta järjestelmällisesti ja ohjatusti? Siinä samassa oppisit kuinka potentiaalisten asiakkaiden ostoprosessit toimivat. Kun kauppaa alkaa tulla yrityksellesi, ja opit kuinka homma toimii, voit laittaa hyvän kiertämään ja ryhtyä jakamaan osaamistasi myös muiden yritysten hyödyksi ja iloksi. Onko tämä liian hyvää ollakseen totta? Ei suinkaan, sillä kyse on uudesta koulutusohjelmasta, joka valmentaa UltraLeanSales®-konsultteja B2B-myynnin edelläkävijöiksi.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye