Finanssiala ry

Viidenkympin lähimaksu on mahdollista, kunhan kaupan maksupäätteet on päivitetty

Jaa

​Lähimaksuraja nousee 25 eurosta 50 euroon. Suurin osa pankeista ottaa Finanssiala ry:n tekemän kyselyn mukaan korotetun rajan käyttöönsä heti, kun se on mahdollista, eli 12.4. Korkeampi raja alkaa näkyä vähitellen, sillä korotetun maksun onnistuminen vaatii lisäksi, että kauppa on päivittänyt maksupäätteensä.

”Yli 25 euron ostosten lähimaksaminen saattaa onnistua jo pääsiäisviikolla, mutta on mahdollista, että se onnistuu vasta pääsiäisen jälkeen”, sanoo Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Kirsi Klepp.

Korkeamman lähimaksurajan käyttöönotto saattaa vaatia sirun ja pin-koodin käyttöä kassan maksupäätteellä tai pankkiautomaatilla. Jos kaupan maksupäätelaitetta ei ole päivitetty, lähimaksaminen onnistuu kyllä, mutta raja on 25 euroa.

Kaikki pankit ottavat 50 euron lähimaksun käyttöönsä huhtikuun aikana.

- Aktia huhtikuun loppuun mennessä
- Danske Bank 12.4.
- Handelsbanken 12.4.
- Nordea 12.4.
- Oma Säästöpankki 12.4.
- OP Ryhmä 12.4.
- POP Pankki 12.4.
- S-Pankki 12.4.
- Säästöpankit 15.4.

Korttikohtaisia eroja saattaa olla riippuen maksaako esimerkiksi debit- vai credit-puolella.

”Erilaisia päivitettäviä maksupäätteitä ja -järjestelmiä on laaja kirjo. Ymmärtääksemme osa päätteistä päivittyy automaattisesti ja osaan päivitys on tehtävä manuaalisesti. Kauppias voi tarvittaessa pyytää tukea omalta laitetoimittajalta", Klepp sanoo.

Finanssiala ry:n Säästäminen, luotonkäyttö ja maksutavat -tutkimuksen mukaan 79 prosenttia suomalaisista käyttää lähimaksua. Kaksi vuotta sitten luku oli 52 prosenttia. Erityisen suosittua lähimaksaminen on nuorten keskuudessa, mutta 75-79-vuotiaistakin 57 prosenttia vastaa käyttävänsä lähimaksua.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4200http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Finanssiala - Uudistuvan alan ääni

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Ikääntyneiden talous kuntoon - tule seuraamaan keskustelua Silver Economy Forumiin14.6.2019 12:07:12 EESTKutsu

Tule kuulemaan ennakkotuloksia tuoreesta tutkimuksesta Finanssiala ry:n ja Etlan yhteiseen tilaisuuteen 9.7.2019 Finlandia-talolla klo 12.30-13.30. Toimittajien tulee akkreditoitua tilaisuuteen. Tutkimuksen tuloksia esittelee tutkimusjohtaja Niku Määttänen Etlasta ja tutkimuksen pohjalta asiasta ovat keskustelemassa Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kaupin johdolla muun muassa eläkeläisliittojen etujärjestö EETUn hallituksen puheenjohtaja Anneli Taina. Kommenttipuheenvuoron pitää sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen.

Ilmastonmuutoksen hillintä toteutuu finanssialalla erityisesti sijoitustoiminnassa12.6.2019 16:00:00 EESTTiedote

Suomalaiset finanssialan yritykset ovat edelläkävijöitä Euroopassa ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Finanssiala ry:n (FA) keväällä tekemään kyselyyn vastanneista jäsenyhtiöistä 87 prosenttia kertoi ottavansa ilmastonmuutoksen huomioon sijoitustoiminnassaan. Jäsenyhtiöistä lähes 90 prosenttia on mukana myös erilaisissa ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyvissä sitoumuksissa tai yhteistyöhankkeissa.

Sähköisiä järjestelmiä terveydenhuollossa jo laajasti käytössä – tehtävää riittää silti4.6.2019 08:52:58 EESTTiedote

Terveydenhuollon asiakirjoja välitetään Suomessa organisaatiolta toiselle vuosittain satojatuhansia edelleen postitse. Finanssiala ry:n (FA), Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin, Kelan sekä sosiaali- ja terveysministeriön yhteisessä kestävän kehityksen sitoumuksessa on asetettu kunnianhimoisia tavoitteita asiakirjojen sähköistämiselle. Sähköistämisen tiellä on vielä kuitenkin monia haasteita, joista lainsäädäntö on yksi.

Kauppi: Toimet talousosaamisen vahvistamiseksi tärkeitä3.6.2019 11:06:11 EESTTiedote

Hallitus aikoo toimia tehokkaasti ylivelkaantumisen ja siihen liittyvien ongelmien vähentämiseksi. Kansalaisten talousosaamista ja talouden hallintaa luvataan kehittää kaikissa ikäryhmissä. ”Tätä linjausta ovat eri tahot jo pitkään odottaneet. Maksuhäiriömerkintöjen ennätyksellinen määrä kertoo ongelmista suomalaisten talousosaamisessa", toteaa Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme