Viileä ja sateinen sää on pitänyt sinilevätilanteen rauhallisena järvillä ja merellä
Sisävesissä ja rannikolla on tehty tällä viikolla keskimääräistä vähemmän sinilevähavaintoja viileän sään ja sateiden seurauksena. Myös loppuviikosta havaitut sinilevän runsaat pintakukinnat Suomen merialueilla ovat nyt sekoittuneet koko vesikerrokseen.
Viileä sää ja sateet ovat vähentäneet sinilevähavaintoja pintavesien sekoittumisen myötä. Tällä viikolla sinileviä onkin sekä sisävesissä että rannikolla selvästi vähemmän kuin ajankohdalle on tyypillistä. Myös kansalaishavainnoissa sinileväesiintymät ovat vähentyneet.
Eri puolilla Suomea on sisävesillä havaittu runsaasti levää kahdella ja hieman sinilevää 24 havaintopaikalla. Rannikon havaintopaikoista yhdellä on havaittu runsaasti ja viidellä hieman sinilevää. Havainnot on tehty lounais- ja etelärannikolla.
Suomenlahdella, erityisesti Hangon ja Porvoon välillä, havaittiin sekä satelliittihavainnoissa että kauppalaivojen Alg@line-mittauksissa edellisen viikon loppupuolella runsaasti sinilevää veden pintakerroksissa. Myös Saaristomerellä havaittiin jonkin verran sinilevää, länsipuolella enemmän kuin itäpuolella. Viikonlopun ja alkuviikon tuulinen ja sateinen sää on kuitenkin sekoittanut pinnassa olleen sinilevän koko vesikerrokseen. Avomerialueilla pintalauttoja ei ole tällä viikolla havaittu.
Linkki karttaan
Syke seuraa sinilevien esiintymistä osana ympäristön tilan seurantaa
Valtakunnallinen sinileväseuranta toteutetaan osana ympäristön tilan seurantaa yhteistyössä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskukset), kuntien ympäristö- ja terveysviranomaisten sekä Suomen ympäristökeskuksen (Syke) kesken. Myös Suomen rotarit on aktiivisesti mukana valtakunnallisessa sinileväseurannassa.
Sinileväseuranta perustuu pintaveteen nousseiden sinileväesiintymien havainnointiin, ja sen tarkoitus on antaa yleiskuva sinilevätilanteesta eri vesistöissä. Seurantaan kuuluu yli 400 vakiohavaintopaikkaa eri puolilla maata sisävesillä ja rannikolla sekä saaristossa.
Avomerialueiden sinilevätilanteesta saadaan tietoa pääasiassa satelliittihavainnoista, mutta myös Rajavartiolaitokselta, merentutkimusalus Arandalta, Utön ilmakehän- ja merentutkimusaseman automaattisesta kuvantamislaitteesta sekä risteily- ja kauppalaivoilta (MS Finnmaid ja MS Silja Serenade), joihin on asennettu Alg@line-mittauslaitteisto. Avomerialueiden osalta sinilevälauttojen ajelehtimisennusteita laaditaan yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen meripalveluiden kanssa.
Syke tiedottaa yleisestä valtakunnallisesta sinilevätilanteesta viikoittain joka torstai kesäkuun alusta elokuun loppuun saakka. Valtakunnalliseen sinileväseurantaan liittyvä viikoittainen levätiedotus aloitettiin vuonna 1998.
Terveyshaittoja voi tulla useista sinilevien tuottamista yhdisteistä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan sinileväesiintymät voivat aiheuttaa terveyshaittaa. Sinilevät tuottavat useita erilaisia yhdisteitä, jotka voivat aiheuttaa oireita. Osa sinilevistä voi tuottaa maksa- tai hermomyrkkyjä, mutta suuri osa uimareille aiheutuneista oireista saattaa johtua myös muista yhdisteistä.
Etenkin pienet lapset ja lemmikkieläimet tulee pitää poissa sinileväisestä vedestä. Sinileväistä vettä ei saa käyttää löyly-, pesu- tai kasteluvetenä. Myrkytysepäilyissä tulee hakeutua lääkäriin tai lemmikkieläin tulee viedä eläinlääkäriin. Myrkytystietokeskus antaa tarvittaessa lisäohjeita.
Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kuntien terveydensuojeluviranomaiset.
Tietoa sinilevien aiheuttamista terveyshaitoista:
Ilmoita sinilevähavaintosi Järvi-meriwikiin
Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämässä Järvi-meriwikissä voit perustaa oman havaintopaikan ja tallentaa sille sinilevähavaintoja tai tehdä yksittäisiä havaintoja vesistöillä liikkuessa.
Havainnot voi toimittaa älypuhelimissakin toimivan Havaintolähetti-sovelluksen avulla. Ilmoitetut havainnot näkyvät valtakunnallisella sinilevähavaintokartalla ja tukevat valtakunnallista sinilevätilanteen arviointia. Myös havainnot siitä, että sinilevää ei ole, ovat tärkeitä.
Järvi-meriwiki on verkkopalvelu, jota tuotetaan viranomaisten ja kansalaisten yhteistyöllä. Palvelusta löytyvät perustiedot kaikista yli hehtaarin kokoisista järvistämme ja Itämeren eri alueet. Käyttäjät voivat jakaa palvelussa muun muassa valokuvia ja muita havaintoja.
Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kunnat ja kaupungit, joten runsaasta sinileväesiintymästä uimarannalla kannattaa ilmoittaa kyseisen kunnan terveydensuojeluviranomaisille.
Näin tunnistat sinilevän
Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja sitä kasautuu rantaveteen. Keväällä vedessä saattaa esiintyä myös kellertävää havupuiden siitepölyä. Sinilevästä poiketen siitepölyä esiintyy veden pinnan lisäksi myös esimerkiksi laiturin tai pihakalusteiden päällä.
Sinilevämassa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Vesiastiassa sinilevät nousevat pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa.
Sinilevähavainnot myös Itämeri.fi- ja Vesi.fi-palveluissa
Itämeri.fi- ja Vesi.fi-palveluissa esitettävät sinileväkartat yhdistävät samaan näkymään Järvi-meriwikiin ilmoitetut sinilevähavainnot, Helsingin kaupungin uimarantojen sinilevähavainnot ja Syken satelliittitulkintoihin perustuvat sinilevähavainnot viimeisten kolmen päivän ajalta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja sinilevätilanteestaPuhelimitse klo 13–15
Itämeren tila: puh. 050 5693 297 tai yritysnumero 0295 251 314
Sisävedet: puh. 050 5734 347 tai yritysnumero 0295 251 326
Satelliittihavainnot: puh. 050 4707 576 tai yritysnumero 0295 251 329, s-posti: EOtuki@syke.fi
Tytti JuustiViestintäharjoittelija
Puh:0295 252 323etunimi.sukunimi@syke.fiKatri HaatainenViestintäasiantuntija
Puh:0295 251 135etunimi.sukunimi@syke.fiKuvat
Linkit
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Syke on tutkimuslaitos, jossa työskentelee 650 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
För försäljning av björnkött behövs alltid ett giltigt tillstånd19.9.2024 10:05:17 EEST | Tiedote
Polisen i Helsingfors har idag informerat om en förundersökning där man misstänker olovlig försäljning och innehav av björnkött. Betydande mängder björnkött har hittats vid ett finländskt företag. Fallet undersöks som naturskyddsbrott. Finlands miljöcentral är den nationella CITES-tillståndsmyndigheten som kan bevilja tillstånd för försäljning av björnkött, dvs. EU-intyg.
Karhunlihan myyntiin tarvitaan aina voimassa oleva lupa19.9.2024 10:03:17 EEST | Tiedote
Helsingin poliisi on tänään tiedottanut esitutkinnasta, jossa epäillään karhunlihan luvatonta myyntiä ja hallussapitoa. Karhunlihaa on löytynyt merkittäviä määriä suomalaisesta yrityksestä. Tapausta tutkitaan luonnonsuojelurikoksena. Suomen ympäristökeskus on Suomessa kansallinen CITES-lupaviranomainen, joka voi myöntää karhunlihan myyntiin lupia eli EU-todistuksia.
Viikkokatsaus 16.–20.9.202416.9.2024 14:54:37 EEST | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa tällä viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme viikkokatsauksen maanantaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Defense: Spatial conservation prioritization for the improvement of the national protected-area network16.9.2024 14:42:56 EEST | Press release
The thesis concerns identifying the most important areas from the biodiversity perspective in Finland. The studies include forest, mires, and the Natura 2000 network. Also, areas with the least value for biodiversity were recognized, which enables targeting actions that harm nature there. According to the results, there are significant differences between areas in terms of the biodiversity being supported. When the most important areas for biodiversity are known, conservation measures can be executed in a cost-effective manner. M. Sc. Ninni Mikkonen, who works at Syke, will defend the doctoral dissertation in the University of Helsinki, on 20 September 2024.
Väitös: Luonnonsuojelun tehokkuutta Suomessa voidaan parantaa kohdentamalla suojelu suojeluarvoiltaan arvokkaimmille alueille/ Spatial conservation prioritization for the improvement of the national protected area network16.9.2024 09:18:59 EEST | Tiedote
Väitöstyössä tunnistettiin luontoarvoiltaan arvokkaimmat alueet Suomessa. Tutkimus kattoi metsät ja suot sekä Natura 2000 -verkoston. Vastaavasti tunnistettiin alueita, joille voitaisiin ohjata luontoa heikentävää toimintaa ilman että luotoarvot juurikaan kärsisivät. Tutkimuksen mukaan eri alueiden luontoarvoissa on valtavat erot. Kun arvokkaat alueet tiedetään, suojelua voidaan toteuttaa kustannustehokkaasti. Syken tutkija Ninni Mikkonen väittelee Helsingin yliopistossa perjantaina 20. syyskuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme