Viisi vinkkiä koiran kanssa kuntoilemiseen

Koiralla on luontainen tarve ja into liikkua. Koira voikin olla himotreenaajan paras kirittäjä tai vielä liikunnan iloa etsivän omistajansa liikkeelle kannustava voima.
Mutta miten yhteinen harrastus koiran kanssa aloitetaan? Haastattelimme Royal Canin Finlandin myyntipäällikköä Satu Heleniusta, joka treenaa 7-vuotiaan Dexter-irlanninterrierinsä kanssa juoksua, hiihtoa sekä lihaskuntoa ja tasapainoa kehittävää doboa.
– Koira on mahtava treenikaveri! Kun huomioi muutaman asian ennen kuin lähtee liikkeelle, yhdessä harrastaminen on sekä itselle että koiralle mukavaa, turvallista ja hauskaa, Helenius sanoo.
Maltti on valttia
Mitä asioita olisi hyvä ottaa huomioon ennen yhteisen harrastuksen aloittamista? Satu Helenius jakaa viisi vinkkiään.
1. Opeta uutta harrastusta kärsivällisesti
– Liikuntaa rakastavan koiran omistaja saattaa helposti ajatella, että koira on luontaisesti taitava hölkkä- tai juoksukaveri. Näin olettamalla menettää helposti hermonsa innosta pomppivan, edestakaisin juoksentelevan tai joka lampputolpalle haistelemaan pysähtyvän koiran kanssa, Helenius sanoo.
– On tärkeää ymmärtää, että liikuntamuoto on koirallekin uusi ja se pitää opettaa samalla tavalla kuin kaikki muutkin koiralle uudet asiat. Ensimmäiset lenkit kannattaa ajatella enemmän kouluttamisen kuin oman treenin kannalta.
2. Auta koiraa ymmärtämään, koska treenataan
– Jotta koira ymmärtää, koska lähdetään treenilenkille ja koska esimerkiksi tarpeille, kannattaa tietoisesti tehdä joitain asioita eri tavalla. Voit käyttää lenkillä eri valjaita ja juosta lenkit eri teillä kuin normaalisti. Näin koira alkaa yhdistää tietyt asiat harrastukseen ja pääsee aina hieman nopeammin ”treenimoodiin”, kun on sen aika, Helenius vinkkaa.
– Vastaavasti voi olla tärkeää, että koira ymmärtää, että juoksulenkillä voi olla sallittua vetää, mutta muuten ulkoillessanne ei.
3. Panosta hyviin varusteisiin
– Monessa harrastuksessa pääsee hyvin alkuun ilman erityisiä välineitä. Jos yhdessä treenaaminen alkaa vakiintua tavaksi, kannattaa panostaa varusteisiin, jotka tekevät siitä mukavampaa ja ergonomisempaa, Helenius sanoo.
– Esimerkiksi juoksuun ja hiihtoon kannattaa hankkia hyvät, koiralle asiantuntijan kanssa sovitetut vetovaljaat, joissa veto kohdistuu koiraan oikein. Omistaja saa kätensä vapaiksi vyötärölle puettavan vetovyön sekä siihen kiinnitettävän joustavan remmin avulla. Myös tavallisiin remmeihin saa joustopaloja. Itse opetin Dexterin juoksemaan aluksi hihnassa vierelläni, mikä pidemmän päälle alkoi tuntua toispuoliselta ja epäergonomiselta. Vaihdoimme valjaiden ja vetovyön yhdistelmään.
4. Huomioi koiran kunto ja rakenne rasituksen määrässä
– Muista, että myös koiran kunto kohoaa vähitellen. Esimerkiksi juoksun voi aloittaa kevyestä intervalliharjoittelusta ja lyhyistä matkoista koiraa ja sen väsymyksen merkkejä tarkkaillen. Loukkaantumisriskin minimoimiseksi alku- ja loppuverryttely ovat tärkeitä niin omistajalle kuin koiralle. Anna koiralle riittävästi myös lepopäiviä ja pidä liikunnan määrä sopivana suhteessa koiran kuntoon, Helenius sanoo.
– Lajin valinnassa kannattaa ottaa huomioon myös koiran rakenne ja rodun ominaisuudet. Kulkeeko happi hyvin rasituksessakin, entä miten koiran jalat ja selkä soveltuvat lajiin? Toinen koira nauttii intensiivisestä polkujuoksusta, toiselle sopii paremmin esimerkiksi sauvakävely.
5. Ota huomioon olosuhteet ja koiran tarpeet
– Vilkaisu lämpömittariin on aina paikallaan ennen lähtöä. Talvella pakkastossujen ja vaatteen käyttäminen voi olla tarpeen. Kesällä liikunta kannattaa ajoittaa viileämpiin aikoihin, aamuun ja myöhäiseen iltaan, ja suosia varjoisempia, metsäisiä alueita. Pahimmilla helteillä treeni kannattaa suosiolla jättää sikseen ja keskittyä koiran viilentämiseen, Helenius muistuttaa.
– Ruoan ja liikunnan väliin kannattaa jättää taukoa muutama tunti ennen ja jälkeen lenkin, jotta ei altista koiraa esimerkiksi ruoansulatusvaivoille ja vaaralliselle vatsalaukun kiertymälle. Vettä tulee tarjota heti lenkin jälkeen. Muista myös huolehtia, että koira pääsee tarpeilleen ennen lenkkiä tai muuta liikuntaa. Näin se jaksaa keskittyä paremmin tekemiseenne.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoa:
Satu Helenius, Sales Manager Pet Professional Finland, +358 41 4308 714 satu.helenius@royalcanin.com
Kuvien lähde:
Satu Helenius / Royal Canin
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Royal Canin
Royal Canin on yksi maailman johtavista korkealuokkaisten kissan- ja koiranruoan valmistajista. Yritys perustettiin 1968 Etelä-Ranskassa. Vuodesta 2002 Royal Canin on ollut osa MARS Inc. -yhtiötä ja sen tuotteita myydään yli 100 markkinalla. Royal Caninilla on pitkä kokemus ravinteikkaiden, tutkimuksiin perustuvien lemmikkien hyvinvointia tukevien ruokavalioiden kehittämisessä ja se tekee tiivistä yhteistyötä eläinlääkäreiden, kasvattajien ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Globaalisti yritys työllistää noin 7 800 työntekijää, joista 500 on eläinlääkäreitä ja ravitsemusasiantuntijoita. www.royalcanin.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Royal Canin Finland
Näin huolehdit kissasi tai koirasi ihosta26.5.2023 12:43:23 EEST | Tiedote
Koirien iho-ongelmista 38 prosenttia ilmenee ensimmäisen elinvuoden aikana. Siksi on tärkeää kiinnittää huomiota kissasi tai koirasi käyttäytymiseen ja siihen, jos käyttäytyminen poikkeaa normaalista jo lemmikin ollessa pentu. Royal Caninin eläinlääkäri antaa parhaat vinkkinsä koirien ja kissojen iho-ongelmien hoitamiseen. Ravitsevalla ruoalla voi olla positiivinen vaikutus koirien ja kissojen ihoon ja turkkiin, mutta ruokavalio voi myös aiheuttaa allergisia reaktioita. Ruoka-aineallergiat ja -intoleranssit (Cutaneous adverse food reaction – cAFR) ovat syy lähes viidenneksessä koirien kutinaan liittyvistä ongelmista. Ihon ja turkin hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että koira tai kissa saa riittävästi kaikkia tarvitsemiaan ravintoaineita, erityisesti mitä tulee välttämättömiin rasvahappoihin ja proteiineihin. - Koirat ja kissat, joilla on taipumusta ihoherkkyyksiin, voivat hyötyä ruokavaliosta, joka on erityisesti kehitetty tukemaan sen ihon ja turkin hyvinvointia. On olemassa myös ns.
Eläinlääkärin vinkit lemmikkisi painonhallintaan30.1.2023 11:05:39 EET | Tiedote
Omistajan voi olla vaikea arvioida, onko koira tai kissa ylipainoinen. Royal Caninin eläinlääkäri antaa vinkit lemmikin painon arvioimiseen ja terveyden edistämiseen. Vuoden alussa monet ihmiset hankkivat kuntosalikortin ja tarkistavat omia ruokailutottumuksiaan. Kiristävät vaatteet saattavat olla merkki siitä, että joululoma on jättänyt jälkensä. Omistajan voi olla vaikea arvioida, onko koira tai kissa ylipainoinen. Kuinka sitten selvittää, onko koira tai kissa ylipainoinen. Yleisin syy koiran tai kissan ylipainoon on, että se saa pitkällä aikavälillä liikaa energiaa suhteessa kulutukseensa. Tämä voi olla lemmikille terveysriski, sillä ylipainolla on usein negatiivinen vaikutus eläimen terveyteen ja elämänlaatuun. – Monet omistajat ajattelevat, että heidän kissansa tai koiransa näyttää suloiselta hieman pyöreämpänä samoin kuin meihin vetoavat söpöt ja pulleat vauvan kasvot. Esimerkiksi kissalla kuitenkin yksikin ylimääräinen kilo voi vastata 16 ylimääräistä kiloa ihmisellä, kertoo Roy
Vinkkejä sinulle joka hankit kissanpennun14.11.2022 12:45:49 EET | Tiedote
Royal Caninin eläinlääkäri vastaa yleisimpiin kissan sterilointia ja kastrointia koskeviin kysymyksiin ja kertoo, mitä lemmikinomistajien tulisi pitää mielessä kun kissan aineenvaihdunta muuttuu leikkauksen johdosta. - Kissan steriloinnilla ja kastroinnilla on useita etuja, ja se voi pidentää kissan elinikää, estää ei-toivottuja pentueita ja epäsuorasti myös estää kissojen kodittomuutta. Steriloinnilla ja kastroinnilla on kuitenkin usein myös pitkäaikainen vaikutus kissan aineenvaihduntaan ja ravitsemustarpeisiin, kertoo Royal Caninin eläinlääkäri Karin Eliasson. Kissan aineenvaihdunta voi periaatteessa muuttua yhdessä yössä kissan steriloinnin/kastroinnin jälkeen. Ruokahalu saatta myös kasvaa 20–25 prosenttia, kun taas energiankulutus voi laskea jopa 30 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että kissa syö helposti liikaa ja ylimääräinen energia varastoituu rasvana. Siksi leikatuilla kissoilla on suuri ylipainon riski. Ylipaino puolestaan voi johtaa vakaviin terveysongelmiin. - Jotta kissa säil
Näin tarjoat kissan- tai koiranpennullesi terveellisen alun elämään25.5.2022 08:00:00 EEST | Tiedote
Ensimmäisten kuukausien aikana kissan- ja koiranpennut käyvät läpi suuria muutoksia: ne kasvavat nopeasti, niiden luut vahvistuvat ja aivot kehittyvät. Elämän ensimmäisten kuukausien aikana luodaan perusta myös ylipainon välttämiselle. Royal Caninin eläinlääkäri neuvoo uusia kissan- ja koiranomistajia pennun terveellisen elämän kannalta tärkeissä kehitysvaiheissa.
Omistajat ymmärtävät kissojaan usein väärin: Viisi vinkkiä kissan kehonkielen tulkintaan8.4.2022 11:19:30 EEST | Tiedote
Kissa on yksi yleisimmistä lemmikeistä, mutta silti ihmiset ymmärtävät niiden käytöstä usein väärin. Royal Canin antaa vinkkejä, kuinka voit ymmärtää kissoja paremmin tulkitsemalla niiden kehonkieltä. Kissoista liikkuu virheellisiä myyttejä ja vanhoja käsityksiä. - Kissat eivät ole yhtä huomionhakuisia kuin koirat ja käyttäytyvät usein itsenäisemmin. Tämän vuoksi ihmiset eivät aina ymmärrä kissojen tarpeita oikein, sanoo Anna-My Olausson, Royal Caninin kissa-asiantuntija. Ymmärrä kissan tarpeet Kissan tarpeet saatetaan ohittaa, koska sen käyttäytymisen tulkitseminen on vaikeaa. Tämän vuoksi kissa voi olla liikaa itsekseen, saada liian vähän virikkeitä, päästä liian myöhään eläinlääkäriin tai saada ikään, rotuun tai ravitsemustarpeisiin sopimatonta ruokaa. - Jos ymmärrät kissasi kehonkieltä, voit lisätä sen hyvinvointia ja samalla parantaa suhdettasi lemmikkiisi, sanoo Olausson. Kissa-asiantuntijan vinkit kissan kehonkielen lukemiseen: Tyytyväinen ja onnellinen Kun kissa voi hyvin, sen
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme