Viisi Vuoden virkakoiraa on valittu – yksi vartioi Suomen rajaa, toinen paljasti salakuljetusorganisaation
21.11.2018 00:01:00 EET | Suomen Kennelliitto ry | Tiedote

Kaikki palkitut koirat ovat osoittaneet erinomaisuutensa tehtävässään ihmisen apuna. Tänä vuonna mukana on useiden eri rotujen edustajia. Virkakoirana voivat toimia hyvin monenlaiset koirat ja esimerkiksi koiran pienestä koosta voi olla hyötyä yllättävissäkin tilanteissa. Kaikkia valittuja koiria yhdistää niiden valtava työmotivaatio ja hyvä hajuaisti, jonka avulla koirat ovat tehneet lukuisia löytöjä työuriensa aikana.
– Koira on korvaamaton apu monenlaisissa tilanteissa, ja näistä suurta osaa on vaikea meidän edes kuvitella. On ilo saada palkita Vuoden virkakoirat kolmatta kertaa ja antaa samalla tunnustusta koiranohjaajille heidän tekemästään pitkäjänteisestä työstä, kommentoi Kennelliiton hallituksen ja hyötykoiratoimikunnan puheenjohtaja Harri Lehkonen.
Vuoden rajakoira 2018 on saksanpaimenkoira Aufgeweckt Juke ”Loki”. Loki työskentelee ohjaajansa, vanhemman rajavartija Petri Koskelan, kanssa Vaalimaan rajavartioasemalla ja partioi Suomen itäistä maastorajaa. Loki on koulutettu jäljestykseen, esine-etsintään ja henkilöilmaisuun. Loki ja Koskela kulkevat jokaisena työpäivänään kymmenen kilometrin matkan valtakunnan rajaa ja tarkistavat sen koskemattomuuden. Lokin hajuaisti on erinomainen ja se on löytänyt jopa 14 tuntia vanhan jäljen. Luvattoman rajanylityksen yhteydessä suoritetussa tutkinnassa Loki on löytänyt muun muassa puhelimen SIM-kortin, revittyjä maahan piilotettuja asiakirjoja ja rahaa. Onnistuneiden työtehtävien lisäksi Loki on kunnostautunut myös kilpailuissa, ja se onkin hallitseva Rajavartiolaitoksen mestari tältä vuodelta.
Vuoden sotakoira 2018 on saksanpaimenkoira H-Ego 1062 ”Ego”. Ego työskentelee Kainuun prikaatissa, jossa se on ollut yli kuusi vuotta mukana varusmiesten koulutuksessa. Tehtävänsä se on aina hoitanut moitteettomasti ja loppumattomalla energialla. Tällä hetkellä Egon ohjaaja on varusmies Oskar Rautio. Rautio kuvailee, että kaikista parhaiten hänelle on jäänyt mieleen sotilaspoliisien kanssa yhdessä tehty harjoitus, jossa erikoisjoukot olivat laskeutuneet alueelle ja he lähtivät Egon kanssa niitä jäljestämään. Viiden kilometrin jäljestyksen jälkeen joukot löytyivät täydestä pimeydestä Egon hyvän vainun ansiosta.
Vuoden vankilakoira 2018 on bordercollie Maple Yard Fight It Out ”Iiro”. Iiro työskentelee ohjaajansa vartija Marko Heiskan kanssa Oulun vankilassa. Iiro on koulutettu huumausaineiden ja ampuma-aseiden etsintään. Sen päivittäisiin tehtäviin kuuluvat vankilaan sisään tulevien ajoneuvojen ja ihmisten sekä vankilan sisätilojen tarkastaminen. Tarvittaessa Iiro antaa virka-apua myös muille viranomaisille. Iiro on tasainen suorittaja jokaisella osa-alueella ja tehnyt uransa aikana satoja löytöjä. Voittoja kilpailuista kahmineen Iiron tähtihetkiin kuuluu Norjasta vuonna 2015 napattu vankilakoirien Pohjoismaiden mestaruus.
Vuoden poliisikoira 2018 on parsonrussellinterrieri Wildfay’s Captain K ”Jekku”. Jekun ohjaaja on vanhempi konstaapeli Miikka Ounila Hämeen poliisilaitokselta. Suomen pienin poliisikoira Jekku on koulutettu etsimään huumausaineiden lisäksi myös rahaa, passeja ja ampuma-aseita. Jekku on edelläkävijä poliisin erikoiskoirana. Se on ensimmäisiä poliisin huumekoiria, joille on opetettu ampuma-aseiden etsintä. Pitkän uran erikoisetsintäkoirien parissa tehnyt Ounila on ollut myös mukana vakiinnuttamassa rahakoiratoimintaa yhdeksi poliisin työkaluista. Jekku on löytänyt työtehtävillään huomattavia määriä rikollisten kätkemiä käteisvaroja, huumausaineita ja kymmenittäin aseita. Pienen kokonsa ansiosta erikoisiinkin paikkoihin mahtuva Jekku on useasti yllättänyt ohjaajansa tekemällä löytöjä sellaisistakin paikoista, mistä ihmismieli ei osaa kuvitella mitään löytyvän.
Vuoden tullikoira 2018 on labradorinnoutaja Varjoahon Columbo ”Manu”. Manu työskentelee ohjaajansa tullitarkastaja Paula Hämäläisen kanssa Helsinki-Vantaan lentokentällä Lentotullissa. Manun työtehtäviin kuuluvat rahti- ja postiliikenne-etsinnät sekä matkustajavalvonta ja matkalaukkuetsinnät. Manu on paljastanut neljässä vuodessa yhteensä 870 huumeiden salakuljetustapausta. Löytöjen joukossa on ollut esimerkiksi yli kuusi kiloa amfetamiinia, 12 kiloa hasista ja yli kaksi kiloa marihuanaa. Lisäksi Manu narautti kokonaisen salakuljetusorganisaation saamalla kiinni huumeiden salakuljetuksesta matkustajan, jonka tutkinta selvitti salakuljettaneen huumeita yhteensä 50 kertaa.
Virkakoiriin ja muihin ihmisiä auttaviin koiriin pääsee tutustumaan Koiramessuilla 15.–16.12. hyötykoiraosastolla. Vuoden virkakoirat saavat palkintonsa lauantaina 15. joulukuuta klo 15.15 Areenalla, Messukeskuksessa. Koirat tulevat palkitsemaan Suomen Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen ja maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio.
Medialle tiedoksi: Ennen virkakoirien palkitsemista järjestetään kahvitustilaisuus, johon media on tervetullut haastattelemaan koiranohjaajia. Kahvitilaisuus järjestetään Messukeskuksen pressitilan aulassa 15.12. klo 14.30. Kaikista Vuoden virkakoirista on kuvattu videot ja kuvamateriaalia. Kuvitusta juttuihin voi tiedustella Kennelliiton viestinnästä.
Lisätietoja:
Suomen Kennelliitto
viestintäasiantuntija Marianna Laitinen
marianna.laitinen@kennelliitto.fi
09 8873 0296
Rajavartiolaitos (rajakoira)
koiratoimintaupseeri Ari Raitanen
ari.raitanen@raja.fi
040 770 7771
Puolustusvoimat (sotakoira)
Kainuun prikaati
sotakoiraosaston johtaja, vääpeli Jasu Honkila
jasu.honkila@mil.fi
0299 451 636
Rikosseuraamuslaitos (vankilakoira)
Oulun vankila
koiranohjaaja Marko Heiska
marko.heiska@om.fi
050 380 2280
Poliisi (poliisikoira)
Hämeen poliisilaitos, koiraryhmä
vanhempi konstaapeli, koiranohjaaja Miikka Ounila
miikka.ounila@poliisi.fi
050 383 4856
Tulli (tullikoira)
tulliylitarkastaja Lasse Ryyttäri
lasse.ryyttari@tulli.fi
040 332 2425
tulliylitarkastaja Petri Asuinmaa
petri.asuinmaa@tulli.fi
040 332 8554
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Vuoden virkakoirat on valittu. Video: Kennelliitto / Vessi HämäläinenSiirry videokanavalle
Avainsanat
Kuvat





Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry
Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa sunnuntaina 1.3.26.2.2026 10:19:25 EET | Tiedote
Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa koko maassa sunnuntaina 1. maaliskuuta. Koirat tulee pitää kytkettyinä maaliskuun alusta elokuun 19. päivään asti. Kiinnipitoaika koskee taajamien ulkopuolisia alueita. Taajama-alueilla järjestyslaki velvoittaa pitämään koirat kytkettyinä vuoden ympäri.
Mopsille roturisteytysprojekti retromopsin kanssa24.2.2026 13:00:46 EET | Tiedote
Kennelliitto on hyväksynyt Suomen Mopsikerholle roturisteytysprojektin, jonka avulla mopsien terveyttä voidaan edistää risteyttämällä rotuun niin sanottuja retromopseja.
Yli 416 000 koiraharrastussuoritusta vuonna 202513.2.2026 09:56:38 EET | Tiedote
Kennelliiton alaisessa harrastustoiminnassa suosituimpia harrastuslajeja olivat viime vuonna koiranäyttelyt, agility, rally-toko ja hirvenhaukkukokeet. Erityisesti matalan kynnyksen harrastuslajien agilityn, rally-tokon ja noseworkin suosio kasvoi edelleen.
Kerttu, Sisu och Hilla – de populäraste hundnamnen år 20255.1.2026 09:34:41 EET | Pressmeddelande
Precis som med människonamn finns det olika trender även bland hundnamn. Förutom traditionella hundnamn, får hundar allt oftare namn som är populära bland människor.
Kerttu, Sisu ja Hilla suosituimmat koiran kutsumanimet vuonna 20255.1.2026 09:34:41 EET | Tiedote
Niin kuin ihmistenkin nimissä, on myös koirien kutsumanimissä erilaisia trendejä. Perinteisten koiran kutsumanimien rinnalla koirille annetaan yhä useammin ihmisten niminä suosittuja nimiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
