Vikinglotosta 3 miljoonan euron voitto Suomeen
4.5.2022 22:12:17 EEST | Veikkaus Oy | Tiedote

Voitto osui 10 osuuden nettiporukalle, jonka jäsenet olivat Helsingistä, Kajaanista, Kuopiosta, Paimiosta, Kruunupyystä, Turusta, Pomarkusta, Porvoosta ja Padasjoelta. Kullakin voitto-osuudella voitti 300 000 euroa. Porukan jäsenet saavat voittonsa suoraan tileilleen.
6+0-tuloksia löytyi kaksi kappaletta. Toinen 124 000 euron voitoista meni Norjaan ja toinen Tanskaan.
Suomesta löytyi lisäksi kolme 5+1-tulosta, joilla voitti reilut 16 000 euroa.
Vikingloton kierroksen 18/2022 oikea rivi on 6, 9, 19, 24, 27, 35 ja vikingnumero 3. Plusnumeroksi arvottiin 28.
Ensi viikolla Vikingloton potissa on noin 3 miljoonaa euroa.
Keskiviikko-Jokerin voittorivi on 1 3 4 9 1 2 1. Jokerista ei löytynyt 7 tai 6 oikein -tuloksia.
Lomatonnin voittorivi on Santiago 54. Tuhannen euron päävoittoja voitettiin viisi kappaletta.
Edellisen kerran Vikinglotosta osui Suomeen miljoonavoitto kierroksella 33/2021. Silloin pelistä osui toisen voittoluokan 6+0-tuloksella 9,5 miljoonan euron voitto viiden osuuden porukalle, joka oli pelannut K-Citymarket Lahti Karismassa.
Suurimmat Suomeen tulleet Vikinglotto-voitot
1. Lahti 9,5 M€ (5 osuuden porukka), kierros 33/2021
2. Helsinki 7,8 M€, kierros 46/2012
3. Suomussalmi 7,5 M€, kierros 21/2014
4. Lahti 4,6 M€, kierros 14/2010
5. Lappeenranta 4,5 M€, kierros 51/2018
6. Espoo 4,1 M€, kierros 3/2012
7. Helsinki 3,3 M€, kierros 49/2015
8. Nettiporukka eri puolilla Suomea, 3 M€, kierros 18/2022
9. Reisjärvi ja Kuopio 2,7 M€, kierros 42/2015
10. Turku 2,3 M€, kierros 29/2021
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma-to: klo 8-21
pe: klo 8-24
la: klo 9-12 ja klo 20-22
su: klo 10-15
www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Veikkaus tuottaa peleillä iloa. Tarjoamme elämyksiä ja huippupelejä asiakkaistamme välittäen. Me noin 1300 veikkauslaista teemme kaikkemme, että pelaaminen säilyy ilon puolella, ja suomalaiset pelaavat maltilla. Lähes kaikki aikuiset suomalaiset ovat kokeilleet pelejämme, ja meillä on noin kaksi miljoonaa Etuasiakasta. Olemme monella tavalla mukana suomalaisessa elämässä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Eurojackpotin päävoitto osui Suomeen - Suomeen ja Slovakiaan viiden miljoonan euron potit7.4.2026 22:33:53 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistai-illan arvonnassa löytyi kaksi täysosumaa, joista toinen on pelattu Suomessa. Suomeen ja Slovakiaan osuivat viiden miljoonan euron päävoitot. Lisäksi tiistai-illan Milli-pelistä meni jakoon miljoonan euron päävoitto.
Pitkäperjantaina 100 000 euron voitto Kenosta - Voittorivi on pelattu Lohjan K-Citymarketissa7.4.2026 10:41:03 EEST | Tiedote
Pitkäperjantain Kenon ilta-arvonnasta osui 100 000 euron voitto Lohjan K-Citymarketissa pelattuun riviin.
Loton potti kohoaa kahteen miljoonaan euroon4.4.2026 22:38:30 EEST | Tiedote
Lotossa ei tänä iltana löytynyt yhtään täysosumaa, joten ensi lauantaina jaossa on kahden miljoonan euron potti.
Suomeen jälleen Eurojackpotin suurvoitto – päävoitto Tanskaan3.4.2026 22:28:04 EEST | Tiedote
Eurojackpotin pitkäperjantain arvonnassa löytyi yksi täysosuma. 10 miljoonan euron päävoitto matkasi Tanskaan. Arvonnan yksi suurimmista voitoista osui Suomeen.
Neljän miljoonan euron voittaja: ”Nyt alkaa meidän huoltomme”2.4.2026 08:35:13 EEST | Tiedote
Kierroksella 13/2026 osui Loton neljän miljoonan euron päävoitto Kangasalan Prismassa pelattuun peliin. Veikkauksen onnittelupuhelu tavoitti voittajan tapahtumien alkulähteeltä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
