Viron-matkat vähenivät, mutta alkoholin matkustajatuonti kasvoi rajusti
13.2.2020 00:00:00 EET | Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y. | Tiedote
Vaikka suomalaisten laivamatkat vähenivät viime vuonna kolme prosenttia, alkoholijuomia tuotiin viime vuonna 37 miljoonaa litraa, mikä on 26 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna 2018. Oluen tuonti kasvoi 35 prosenttia, siiderin 42 ja long drink -juomien 39 prosenttia. Sen sijaan väkevien juomien tuonti laski 30 prosenttia.
- Erityisesti tuonti on kasvanut mietojen juomien osalta eli juuri niissä tuoteryhmissä, joissa Viro alensi alkoholiveroaan heinäkuussa 25 prosentilla. Matkustajatuonnin rajua kasvua selittää se, että Suomessa alkoholivero on yli kaksinkertainen Viroon verrattuna, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen.
Alkoholin edullisempi hinta korostuu Viron-matkailussa
Jopa noin 30 prosenttia eli lähes joka kolmas Virossa vierailleista suomalaisista sanoi Viron edullisemman hintatason olevan ainoa tai merkittävä syy matkustaa Viroon. Vuonna 2018 vain 18 prosenttia matkustajista sanoi hintatason olevan merkittävä tai ainoa syy matkaan.
Hallitus on ohjelmassaan linjannut, että alkoholiveroa korotetaan tällä vaalikaudella.
- Ohjelmaan on myös kirjattu, että hallitus seuraa alkoholin matkustajatuonnin kehitystä. Nyt kun matkustajatuonti on kasvanut näin rajusti, Suomessa alkoholiveroa ei yksinkertaisesti voi enää korottaa, vaan tärkeintä on turvata suomalaiset työpaikat ja panimoalan elinvoimaisuus, Pakarinen sanoo.
Suurtuojien arvioidaan myyvän miljoonia litroja eteenpäin
Suurtuojien eli yli 100 litraa alkoholijuomia Virosta tuoneiden osuus on kasvanut. He toivat noin 40 prosenttia matkustajatuonnista. Matkustajamäärästä lähes viidennes toi 80 prosenttia Virosta Suomeen tuoduista alkoholijuomista.
-Tämä herättää kysymyksen, tuodaanko alkoholia todellakin vain omaan käyttöön, kuten vastaajista 91prosenttia kertoo. Samalla he kuitenkin arvoivat, että yli 20 prosenttia eli kahdeksan miljoonaa litraa myydään eteenpäin. Kyse on harmaasta taloudesta, jota alkoholiveron nosto vain lisäisi, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen sanoo.
Tulokset selviävät Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy:n tutkimuksesta, jossa haastateltiin 1927 Viron ja Suomen välisillä laivoilla matkustavia suomalaisia. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton lisäksi tutkimuksen on tilannut Palvelualojen ammattiliitto PAM, Päivittäistavarakauppa ry PTY, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ja Suomen alkoholijuomakauppayhdistys SAJK.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Riikka Pakarinen, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto riikka.pakarinen@panimoliitto.fi, p. 040 5800 833
Alkoholijuomien Viron-matkustajatuonti juomaryhmittäin 2018 ja 2019, milj. litraa
|
Juomaryhmä |
2018 |
2019 |
Muutos, |
Muutos, % |
|
Oluet |
12,5 |
16,9 |
+4,4 |
+35,3 |
|
Siiderit |
3,5 |
5,0 |
+1,5 |
+42,4 |
|
Long-drink -juomat |
6,5 |
9,1 |
+2,6 |
+39,4 |
|
Miedot juomat yhteensä |
22,5 |
31,0 |
+8,5 |
+38,0 |
|
Viinit |
4,0 |
3,8 |
-0,2 |
-5,8 |
|
Väkevät alkoholijuomat |
2,5 |
1,8 |
-0,7 |
-30,0 |
|
Alkoholijuomien tuonti yhteensä |
29,4 |
37,0 |
+7,6 |
+26,0 |
|
Alkoholijuomien tuonti yhteensä (100 % alkoholina) |
2,8 |
2,9 |
+0,1 |
+3,2 |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Essi Lindqvist
viestintäpäällikkö, p. 040 5651835
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Liitto edustaa yhtä maamme vanhimmista teollisuudenaloista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y.
Brysselinkone aikoo kaventaa siideritarjontaa Pohjoismaissa – Panimoliitto vaatii tilaa markkinoiden monipuolisuudelle27.2.2026 08:15:00 EET | Tiedote
Euroopan komissio valmistelee parhaillaan siiderille EU-tason yhtenäismääritelmiä. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto varoittaa, että suunnitellut tiukat mehupitoisuusrajat vääristäisivät kilpailua.
Alkoholittoman oluen suosio on edelleen nousussa – Panimo ja virvoitusjuomateollisuuden vuosi 202516.1.2026 08:15:00 EET | Tiedote
Vuosi 2025 oli panimoalan tuotteiden kysynnän osalta kasvun pysäyttänyt vuosi. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten tuotteita myytiin yhteensä 846,1 miljoonaa litraa, mikä on lähes sama määrä kuin edellisvuonna (+0,045 %). Sen sijaan lainsäätäjä on pitänyt huolen siitä, että ala on vuonna 2026 turbulentimpi. Verot nousevat, alkoholilainsäädäntöä ollaan muuttamassa ja matkustajatuonti sekä verkkotilaukset ulkomailta kasvavat. Vuoden 2025 aikana juomakategorioiden väillä tapahtui muutoksia. Suurin voittaja oli alkoholiton olut, jonka myynti kasvoi peräti 10 prosenttia. (v.2025 9,3 milj.l) Suurin häviäjä oli alkoholillinen olut, jonka myynti laski 322,8 miljoonasta litrasta 313,4 miljoonaan litraan. Virvoitusjuomien ja vesien kysyntä jatkoi maltillista kasvuaan. Kehitys heijastelee laajempaa eurooppalaista trendiä, jossa kuluttajat suosivat yhä useammin alkoholittomia vaihtoehtoja. – Suomalaisen juomateollisuuden ja sen työpaikkojen näkökulmasta kulutustottumusten muut
Kantelu EU-komissiolle: Suomen alkoholilain valmistustaparajoite on kilpailuoikeudellinen markkinahäiriö14.1.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Suomen alkoholilainsäädännössä kummitteleva valmistustaparajoite on vailla kansanterveydellisiä perusteita ja kilpailuoikeudellisesti kestämätön. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus on tehnyt asiasta kantelun Euroopan komissiolle, joka on pyytänyt valituksen käsittelyä varten lisäselvityksiä.
Suomen alkoholipolitiikka horjuu väärän tiedon varassa7.11.2025 09:48:00 EET | Uutinen
Uudet valtiovarainministeriöltä saadut luvut paljastavat, että matkustajatuonnin ja ulkomailta tehtyjen alkoholiverkko-ostojen määrä on moninkertainen aiempiin arvioihin nähden.
Suomalaisen juomateollisuuden tulevaisuus ratkaistaan nyt20.10.2025 09:22:00 EEST | Tiedote
Nyt käynnissä olevat lakimuutokset muuttavat merkittävästi suomalaisen juomateollisuuden toimintaympäristöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
