Uusi puu

Virpi Korhonen Uusi puu -hankkeen vt. toiminnanjohtajaksi

Jaa
Virpi Korhonen on valittu Uusi puu -hankkeen vt. toiminnanjohtajaksi
Virpi Korhonen: On tärkeää viedä tietoa biotuotteista ja niiden monipuolisuudesta myös päättäjille, jotta niiden merkitys osataan huomioida kehitettäessä yhteiskuntaa vastuullisempaan ja kestävämpään suuntaan.
Virpi Korhonen: On tärkeää viedä tietoa biotuotteista ja niiden monipuolisuudesta myös päättäjille, jotta niiden merkitys osataan huomioida kehitettäessä yhteiskuntaa vastuullisempaan ja kestävämpään suuntaan.

ETM Virpi Korhonen on valittu Uusi puu -hankkeen vt. toiminnanjohtajaksi 30.9.2020 saakka. Korhonen on toiminut 25 vuotta pakkausalan tutkimus- ja asiantuntijatehtävissä.

- Tunnen suurta ylpeyttä saadessani tehdä tunnetuksi Uusi puu -hankeyritysten laajaa biotuotteiden osaamista ja monipuolisia konkreettisia esimerkkejä suomalaisista biotuotteista. Vahvaan metsäosaamiseen pohjaaville, vastuullisesti tuotetuille suomalaisille biotuotteille on kansainvälisesti kasvava kysyntä. On tärkeää viedä tietoa biotuotteista ja niiden monipuolisuudesta myös päättäjille, jotta niiden merkitys osataan huomioida kehitettäessä yhteiskuntaa vastuullisempaan ja kestävämpään suuntaan. Yhteistyön tiivistäminen Suomen Metsäyhdistyksen muiden hankkeiden kanssa tulee olemaan tämän vuoden toiminnan kehittämisen painopiste.

Uusi puu -hanke kokoaa laajasti yhteen suomalaisia puupohjaisia biotuotteita ja ratkaisuja sekä kertoo niistä yhteiskunnallisille vaikuttajille ja poliittisille päätöksentekijöille. Alan yhteisessä hankkeessa on mukana puupohjaisten tuotteiden ja ratkaisujen tutkimusorganisaatioita, valmistajia, jalostajia ja pakkaajia. Uusi puu -hankkeessa on mukana lähes 30 suomalaista organisaatiota ja sen merkittävin rahoittaja on Suomen Metsäsäätiö.

- Uusi puu -hankkeen kiinnostavuus ja vaikuttavuus on kasvanut kuudessa vuodessa merkittävästi, toteaa hankkeen johtoryhmän puheenjohtaja Hanna Kalliomäki. - Olemme kasvaneet Euroopan laajimmaksi biotuotteita esitteleväksi hankkeeksi, jota kutsutaan vuosittain kymmeniin päättäjätilaisuuksiin Suomessa ja ulkomailla. Innovatiivisten biotuotteiden puupohjaisuus yllättää edelleen monia. Viemme jatkossakin jäsenyritystemme tuotteiden kautta suomalaisen, kestävästi hoidetuista metsistä tulevan puun ja siitä tehtävien kestävien ratkaisuiden tärkeää ilosanomaa eri foorumeilla.

Viime vuonna Uusi puu esitteli jäsenyritysten tuotteita ja osaamista muun muassa Arktisen neuvoston kansainvälisessä ulkoministerikokouksessa, kiersi maakunnissa tapaamassa alueen kansanedustajia ja muita päättäjiä, esitteli jäsenyritysten tuotteita ja suomalaista puupohjaista biokiertotaloutta YK:n alaisen FAO:n ja UNECE:n metsäviikoilla Genevessä ja tavoitti Metsäakatemiassa niin päättäjiä kuin eri alojen toimijoita.

Uusi puu -hankkeen johtoryhmään kuuluvat:

- Hanna Kalliomäki, Metsä Group (puheenjohtaja)
- Eija Jokela, Suomen Aaltopahviyhdistys / Suomen Kuitukierrätys (varapuheenjohtaja)
- Erno Järvinen, Suomen Metsäsäätiö
- Johanna Lahti, Tampereen yliopisto
- Anne Penkari, Pyroll
- Kristiina Veitola, Stora Enso

Lisätietoja Uusi puu -hankkeesta: www.uusipuu.fi

Avainsanat

Kuvat

Virpi Korhonen: On tärkeää viedä tietoa biotuotteista ja niiden monipuolisuudesta myös päättäjille, jotta niiden merkitys osataan huomioida kehitettäessä yhteiskuntaa vastuullisempaan ja kestävämpään suuntaan.
Virpi Korhonen: On tärkeää viedä tietoa biotuotteista ja niiden monipuolisuudesta myös päättäjille, jotta niiden merkitys osataan huomioida kehitettäessä yhteiskuntaa vastuullisempaan ja kestävämpään suuntaan.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Uusi puu
Salomonkatu 17 A
00100 Helsinki

0400 697973http://www.uusipuu.fi

Uusi puu on lähes 30 suomalaisen organisaation yhteisö, jonka tavoitteena on lisätä ymmärrystä puun käyttöön perustuvasta biotaloudesta ja antaa konkreettisia esimerkkejä puupohjaisista tuotteista ja niiden yhteiskunnallisesta merkityksestä.

www.uusipuu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Uusi puu

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye