Suomen Kennelliitto ry

Voiko koira korvata robotin tai robotti koiran? kysytään SuomiAreenassa perjantaina

Jaa

Suomen Kennelliitto järjestää Porin SuomiAreenassa perjantaina 19.7. kello 13–14 paneelikeskustelun, jossa syvennytään siihen, miten teknologian kehitys ja muut megatrendit vaikuttavat koiran ja ihmisen kumppanuuteen tulevaisuudessa. Kennelliiton kansalaistoripaikalla 66 Etelärannassa voi rapsutella kaveri- ja lukukoiria sekä tutustua muiden muassa Tuleeko meille koira? -verkkokurssiin.

Kuva: Jukka Pätynen
Kuva: Jukka Pätynen

Voiko koira korvata robotin tai robotti koiran? -paneelissa ovat keskustelemassa futuristi ja tietokirjailija Elina Hiltunen, Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n tutkimusyhteistyövastaava Katriina Tiira, tekoälyn asiantuntija Jussi Mäenpää Telialta sekä Suomen Kennelliiton valtuuston ja hallituksen jäsenenä pitkään toiminut tulevaisuustoimikunnan entinen puheenjohtaja Risto Ojanperä. Tilaisuuden juontaa toimittaja ja viestintäyrittäjä Eeva Lehtimäki.

– Koira on ainakin 14 000 vuotta kulkenut ihmisen kumppanina. Suomalainen koirakanta on perinteisesti ollut hyvin metsästyskoiravoittoista. Kaupungistuminen, ikääntyminen ja monet muut megatrendit vaikuttavat kuitenkin myös siihen, millaisia koiria ihmiset toivovat ja millaisia taitoja sekä koiralta että omistajalta vaaditaan yhteiskunnassa, sanoo Risto Ojanperä.

Koiran positiivisista vaikutuksista ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille tiedetään jatkuvasti enemmän. Perheenjäsenen lisäksi koirat toimivat yhä monipuolisemmin erilaisissa yhteiskunnallisesti tärkeissä tehtävissä, kuten turvallisuusviranomaisten työparina ja erityistä tukea tarvitsevien henkilökohtaisena apuna.

– Digitalisaation ja tekoälyn kehittyessä onkin kiinnostavaa pohtia, missä määrin teknologialla voidaan korvata koiran ominaisuuksia ja missä asioissa koira taas on korvaamaton. Teknologia ja tekoäly mahdollistavat paljon, mutta koiran kohdalla on myös muistettava, että kyseessä on eläin, jonka lajityypillisiin tarpeisiin kuuluu suora vuorovaikutus ihmisen ja lajitovereidensa kanssa, Ojanperä huomauttaa.

Kennelliiton keskustelutilaisuus Voiko koira korvata robotin tai robotti koiran? järjestetään perjantaina 19.7. kello 13–14 Eetunaukion lavalla kävelykadun varrella (Itäpuisto 7, Pori).

Avainsanat

Kuvat

Kuva: Jukka Pätynen
Kuva: Jukka Pätynen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kennelliitto ry
Suomen Kennelliitto ry
Kamreerintie
02770 Espoo

09 887 300http://www.kennelliitto.fi

Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 146 000 henkilöjäsentä sekä noin 2000 jäsenyhdistystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry

Voiko koira korvata robotin tai robotti koiran? Suomen Kennelliitto SuomiAreenassa 18.–19.7.18.6.2019 15:02:02 EESTTiedote

Suomen Kennelliitto järjestää Porin SuomiAreenassa perjantaina 19.7. kello 13–14 paneelikeskustelun, jossa pureudutaan siihen, miten teknologian kehitys ja muut megatrendit vaikuttavat koiran ja ihmisen kumppanuuteen tulevaisuudessa. Viime kesän tavoin kennelliittolaisia ja Satakunnan kennelpiirin kaverikoiria ohjaajineen voi tavata kansalaistorilla torstaina ja perjantaina.

Hallitusohjelma antaa mahdollisuudet suitsia laitonta koirakauppaa – toteutus ja aikataulu ratkaisevat vaikutukset4.6.2019 06:50:00 EESTTiedote

Hallitusohjelman kirjaukset eläinten verkkokaupan sääntelyn kehittämisestä sekä koirien tunnistusmerkinnöistä ja rekisteröinneistä antavat hyvät lähtökohdat karsia vastuutonta koiranpitoa, näkee Suomen Kennelliitto. Kirjaukset jäävät kuitenkin hyvin yleiselle tasolle, joten käytännön toteutus ja aikataulu ratkaisevat todelliset vaikutukset.

Laitonta koirakauppaa ja sen riskejä on kitkettävä Euroopassa10.5.2019 06:50:00 EESTTiedote

Euroopan unionin on suitsittava uusilla keinoilla laitonta koirakauppaa ja sen riskejä myös ihmisten terveydelle ja turvallisuudelle, Suomen Kennelliitto korostaa eurovaalitavoitteissaan. Lisäksi Kennelliitto peräänkuuluttaa sääntelyä koirien myyntiin verkkokauppa-alustoilla, koirien hyvinvoinnin valvonnan edellytysten vahvistamista sekä antibioottiresistenssin ja tarttuvien tautien torjunnan tehostamista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme