Loihde Oyj

Voiko tekoäly tunnistaa aggression puheesta ja hälyttää apua?

Jaa
Turvallisuuden ja digitalisaation asiantuntijayritys Loihde tutkii tekoälyn hyödyntämistä hoitohenkilökunnan turvallisuuden parantamisessa. Yhtiö selvittää, voidaanko tekoälyn avulla tunnistaa puhujan tunnetiloja, esimerkiksi nousevaa aggressiivisuutta, ja ryhtyy kehittämään tähän perustuvaa, turvallisuutta lisäävää tekoälysovellusta.

Loihteen tutkimus kohdistuu sotealaan, jossa Loihde on jo merkittävä turvallisuuden ja datapalveluiden tuottaja. Loihde toimittaa useisiin sairaaloihin ja palvelutaloihin laajan kirjon erilaisia turvaratkaisuja sekä konsultoi hyvinvointialueita datan hallinnassa ja tiedolla johtamisessa.

”Keskitymme hankkeen ensi vaiheessa erityisesti kotihoidon henkilöstön turvallisuuteen, koska kotihoidossa työntekijät työskentelevät yleensä yksin. Tavoitteenamme on selvittää, pystytäänkö puhe-emootioiden tunnistukseen perustuvilla ratkaisuilla lisäämään kotihoidon henkilökunnan turvallisuutta ja turvallisuudentunnetta. Useissa eri maissa tehtyjen tutkimusten mukaan merkittävä osa kotihoidossa työskentelevistä on kokenut työssään fyysistä väkivaltaa ja on huolissaan omasta turvallisuudestaan. Mikäli tekoälyn avulla voidaan parantaa hoitajien kokemaa turvallisuutta, on sillä myönteinen vaikutus työssäjaksamiseen ja siten myös hoitajien riittävyyteen”, sanoo Loihteella analytiikka- ja tekoälypalveluista vastaava Tuomas Lahtinen.

Puheentunnistus on tekoälyn soveltamisalueena jo pitkällä, mutta tunnetilojen tunnistaminen puheesta on vielä melko vähän hyödynnetty sovellusalue. Puhe-emootioiden tunnistamista voi hyödyntää hoitotyön lisäksi myös esimerkiksi asiakaspalvelussa, hälytyskeskuksissa, virtuaaliassistenteissa sekä puheeseen perustuvissa käyttöliittymissä.

”Haluamme kohdistaa tutkimuksemme nimenomaan hoitoalaan, koska siinä yhdistyy kaksi meille tärkeätä vastuullisuusteemaa, turvallisuus ja huolenpito. Näin se kytkeytyy myös muihin vastuullisen tekoälyn rakentamishankkeisiimme,” kertoo johtava konsultti Sami Masala.

Loihde näkee palvelulle mahdollisuuksia myös kansainvälisesti, etenkin jos puhe-emootioiden tunnistus on mahdollista toteuttaa kieliriippumattomasti. Tutkimushankkeen toteuttamiseen yhtiö saa tukea Business Finlandilta.

Tutkimushanke on tärkeä osa Loihteen vahvaa panostamista tekoälyyn. Yhtiön tarkoituksena on seuraavien vuosien aikana kehittää ja kaupallistaa tekoälyyn perustuvia palveluita hyödyntäen monipuolista osaamistaan dataratkaisuista, ohjelmistokehityksestä, pilviteknologioista ja turvatekniikasta. Lähtökohtana Loihteelle on rakentaa vastuullista ja turvallista tekoälyä, ja AI Governance and Auditing -yhteishankkeessa se on mukana tuottamassa uraauurtavia malleja ja käytäntöjä tekoälyn vastuulliseen käyttöön, hallintaan ja auditointiin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tuomas Lahtinen, Chief Analytics & AI Officer, puh. 041 731 8200, tuomas.lahtinen@loihde.com


Sami Masala, Executive Advisor, puh. 050 337 5776, sami.masala@loihde.com

Tietoja julkaisijasta

Loihde on digitaalisen kehittämisen ja turvaratkaisujen asiantuntijayritys. Autamme asiakkaitamme luomaan kasvua ja kilpailukykyä digitalisaation avulla sekä turvaamaan ihmiset, tiedon ja liiketoiminnan jatkuvuuden. Loihde koostuu kahdesta liiketoiminta-alueesta: turvaratkaisuista, jossa toimimme Loihde Trust -brändillä, ja digitaalisen kehittämisen liiketoiminnasta, jossa brändejämme ovat Loihde Advisory, Loihde Analytics ja Loihde Factor. Henkilöstöä konsernissa on noin 850 ja sen liikevaihto vuonna 2021 oli 108,1 miljoonaa euroa. www.loihde.com 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Loihde Oyj

Loihde julkistaa vuoden 2023 tilinpäätöstiedotteen 1.3.202419.2.2024 14:59:26 EET | Tiedote

Loihde Oyj julkistaa vuoden 2023 tilinpäätöstiedotteen perjantaina 1.3.2024 noin klo 8.00. Loihteen toimitusjohtaja Samu Konttinen esittelee tuloksen webcast-tiedotustilaisuudessa samana päivänä klo 11.00. Lähetystä voi seurata osoitteessa https://loihde.videosync.fi/q4-2023. Esitysmateriaali ja tallenne webcastista tulevat myöhemmin saataville yhtiön verkkosivuille osoitteeseen https://www.loihde.com/omistajille/raportit-ja-esitykset/.

Tekoälyn avulla lähisuhdeväkivaltaa vastaan30.11.2023 12:01:20 EET | Tiedote

Arviolta joka kolmas nainen maailmassa kokee lähisuhdeväkivaltaa. Määrä kuulostaa todella korkealta, mutta juuri se onkin osa ongelmaa: Lähisuhdeväkivalta tapahtuu piilossa, ja uhreilla on korkea kynnys kertoa siitä, saati hakea apua. Suomalainen vaikuttavuusyritys We Encourage sekä digitaalisen kehittämisen ja turvallisuusratkaisuiden asiantuntija Loihde rakentavat tekoälypohjaista työkalua lähisuhdeväkivallan kokijoiden ja tekijöiden auttamiseen.

Loihde julkistaa tammi-syyskuun 2023 liiketoimintakatsauksen 1.11.202317.10.2023 09:41:06 EEST | Tiedote

Loihde Oyj julkistaa tammi-syyskuun liiketoimintakatsauksen keskiviikkona 1.11.2023 noin klo 8.00. Loihteen toimitusjohtaja Samu Konttinen esittelee tuloksen webcast-tiedotustilaisuudessa samana päivänä klo 11.00. Lähetystä voi seurata osoitteessa https://loihde.videosync.fi/q3-2023-liiketoimintakatsaus Esitysmateriaali ja tallenne webcastista tulevat myöhemmin saataville yhtiön verkkosivuille osoitteeseen https://www.loihde.com/omistajille/raportit-ja-esitykset/.

Kutsu Loihde Oyj:n pääomamarkkinapäivään 16.11.202311.10.2023 16:02:50 EEST | Tiedote

Loihde Oyj kutsuu sijoittajat, analyytikot ja median edustajat torstaina 16.11.2023 pidettävään pääomamarkkinapäivään. Tilaisuus järjestetään hybriditapahtumana, jota voi seurata joko paikan päällä tai suorana verkkolähetyksenä. Pääomamarkkinapäivässä Loihteen toimitusjohtaja Samu Konttinen ja muu johto esittelee yhtiön strategiaa ja tavoitteita kaudelle 2024–2027 sekä antaa syventävän katsauksen yhtiön liiketoiminta-alueisiin. Päivä: torstai 16.11.2023 Kellonaika: 9.00–11.30 Sijainti: Studio Eliel, Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, Helsinki Ilmoittautuminen ja lisätietoja Paikan päällä osallistuvia pyydetään ilmoittautumaan sähköpostitse osoitteeseen viestinta@loihde.com 10.11.2023 mennessä. Verkkolähetystä voi seurata osoitteessa https://loihde.videosync.fi/cmd-2023, jossa myös ilmoittaudutaan verkkolähetykseen. Tilaisuuden esitykset pidetään suomeksi. Tallenne tilaisuudesta ja siellä pidettyjen esitysten materiaalit ovat saatavilla tilaisuuden jälkeen Loihteen verkkosivuilla osoittees

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye