Reka Industrial Oyj

Voimakkaasti kasvava sijoitusyhtiö palaa juurilleen – Neo Industrial vaihtaa nimensä Reka Industrialiksi

Jaa
Nimenvaihdos korostaa Reka-konsernin muutosta puhtaasta sijoitusyhtiöstä vahvemmin suomalaiseksi teolliseksi perheyhtiöksi. Reilun 120 vuoden aikana Reka on kasvanut askeleittain kenkätehtaasta kansainvälisesti tunnetuksi ja arvostetuksi teollisuusyritykseksi, jonka päätoimialueet ovat kaapeliteollisuus ja tekninen kumiteollisuus. Rentton perustajasuvun tarina on kasvanut uusiin mittoihin globaalien megatrendien kuten digitalisaation, energiatehokkuuden lisääntymisen ja uusiutuvan energian tarpeen aikakaudella.
Nasdaq noteeraa yhtiön nimenmuutoksen
Nasdaq noteeraa yhtiön nimenmuutoksen

Konsernin hallituksen puheenjohtajana toimiva Markku E. Rentto kertoo: ”Nimen muutos Reka Industrialiksi selkeyttää yrityksen brändiä ja nostaa esille luonnollisella tavalla Rekan jo nyt hyvän tunnettuuden arvostettuna kansainvälisesti toimivana teollisuusyrityksenä. Reka Industrial haluaa olla yhteiskunnan tukijalkana toimivan teollisuuden uudistaja. Investoimalla moderniin yhteiskuntaan luomme vastuullisesti uusia mahdollisuuksia älykkäälle ja energiatehokkaalle yhteiskunnalle”, painottaa Rentto.


Reka Industrial on suomalainen teollisuusyhtiö, joka omistaa kansainvälisiä kasvuvoimaisia kaapeli- ja kumiteollisuudessa toimivia yrityksiä. Konserni on vahvasti mukana energia- ja kulkuneuvoteollisuuden murroksessa. Yhtiöt työllistävät yhteensä 620 ammattilaista, joista suurin osa työskentelee kotimaassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli 97,5 Me.

Konserniyhtiöt

Reka Industrialin portfolioon kuuluu yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittinen kaapeliteollisuustoimiala. Reka Industrial omistaa kaapelituotteita ja -ratkaisuja suunnittelevan ja valmistavan Reka Kaapelin sekä vähemmistöosuuden Nestor Cablesista. Yhtiöt kehittävät pohjoisiin olosuhteisiin sopivia, laadukkaita ja pitkäikäisiä sähköistys- ja tiedonsiirtoratkaisuja.

Kaapelitoimiala kasvaa ja kehittyy, ja sen kasvua tukevat globaalit megatrendit kuten digitalisaatio, yhteiskunnan sähköistyminen sekä energiatehokkuuden lisääntyminen ja uusiutuvan energian tarpeen kasvu.Hajautettu energiantuotanto ja säänkestävä sähkönjakelu vaikuttavat ratkaisevasti yhteiskunnan kehittymiseen, infrastruktuurin rakentamiseen sekä ihmisten turvallisuuteen ja hyvinvointiin.

Reka Kumi valmistaa teollisia kumituotteita. Kumiteollisuus pitää koneet liikkeellä ja on tärkeä toimiala sekä kestävälle teollisuudelle että modernille yhteiskunnalle. Reka Kumin toiminta ja kasvu perustuvat korkeaan kumiosaamiseen sekä ketterään ja asiakaslähtöiseen tekemiseen räätälöimällä laadukkaita ratkaisuja kansainvälisten asiakkaiden omaan tuotantoon.

Vastuullisuus on keskeinen osa Rekan strategiaa

Vastuullisuus ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen ovat keskeinen osa Rekan strategiaa, liiketoimintaa ja jokapäiväistä työtä. Pyrimme jatkuvasti vähentämään tuotantoprosesseista syntyvää ympäristörasitusta sekä lisäämme energiatehokkuutta muun muassa tehtaiden led-valaistuksen avulla. Kaikki kotimaan tuotantolaitokset käyttävät vain CO2 vapaata sähköä tuotteiden valmistamiseen.Tämän lisäksi kaikki Reka Kaapelin tuotantolaitokset lämmitetään vihreällä energialla. Kahdella tehtaalla on myös oma aurinkovoimala. Hiilikädenjälkemme näkyy konkreettisesti.

Reka Industrial on sitoutunut YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin ja laskenut liikkeelle Vihreän joukkovelkakirjalainan (Green Bond) toiminnan kestävyyden parantamiseksi. Green Bond - joukkovelkakirjalaina tukee Reka Kaapelin investointeja tuotekehitykseen ja tuotantoon vastuullisella tavalla.

Rekan tarina: Hyvät kengät vievät pitkälle

Konsernin nimenmuutos nivoo konserniyhtiöt yhdeksi Reka-perheeksi. Uusi nimi on tavallaan paluu juurille. Reka -nimi on lyhennelmä Rentto Kaapelista.

Reka-konsernin juuret ulottuvat aina vuoteen 1898, jolloin Edvard Rentto aloitti uransa Korkeakosken kenkätehtaassa Juupajoella. Reka Kumi aloitti kumin valmistuksen 1955 Hyvinkäällä ja muutamia vuosia myöhemmin, vuonna 1961, Reka Kaapeli aloitti kaapeleiden valmistuksen.

Rentton suku jatkaa aktiivista rooliaan yhtiössä suurimpana osakkeenomistajana Reka Oy:n kautta, jonka omistaa Markku E. Rentto perheineen. Konsernin palveluksessa työskentelee Rentton suvusta jo viidettä sukupolvea.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Markku E. Rentto, hallituksen puheenjohtaja, puh. 040 500 1858
Jukka Poutanen, toimitusjohtaja puh. 040 833 9007

Kuvat

Nasdaq noteeraa yhtiön nimenmuutoksen
Nasdaq noteeraa yhtiön nimenmuutoksen
Lataa
Kaapelinvalmistusta Hyvinkäällä 60-luvulla
Kaapelinvalmistusta Hyvinkäällä 60-luvulla
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Reka Industrial Oyj
Reka Industrial Oyj
Kankurinkatu 4-6
05800 Hyvinkää

Reka Industrial investoi moderniin yhteiskuntaan ja uudistaa yhteiskunnan tukijalkana toimivaa teollisuutta. Teollisena perheyhtiönä Reka Industrial sitoutuu pitkäjänteisesti kehittämään omistamiensa yhtiöiden suorituskykyä ja kestävää kehitystä. Konserniyhtiöiden kautta Reka Industrial on mukana niin energia- kuin kulkuneuvoteollisuudenkin murroksessa. Reka Industrialin B-sarjan osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Reka Industrial Oyj

Reka Industrial Plc: The sale of Reka Cables Ltd completed26.4.2023 16:40:46 EEST | Press release

PRESS RELEASE 26.4.2023 16:00:00 EET Reka Industrial Plc (“Reka Industrial”) announced on 10 November 2022 that it has signed an agreement with Nexans Group (“Nexans”) regarding the sale of all outstanding shares in Reka Industrial´s wholly owned subsidiary Reka Cables Ltd (“Reka Cables”). All needed approvals were received by 20 April 2023 and today the sale of Reka Cables to Nexans has been completed. Markku E. Rentto, Chairman of the Board of Reka Industrial said: "The business transaction creates new opportunities for Reka Cables and will provide them with new opportunities to grow and develop in the future as part of Nexans". Christopher Guérin, Chief Executive Officer of Nexans said: “We look forward to welcoming the Reka Cables’ team within Nexans. They have a strong commitment to the energy transition and will contribute to our transformation of becoming a pure-player in electrification. Their expertise in premium and safe cables also lays the groundwork for further expansion i

Reka Industrial Oyj: Reka Kaapelin yrityskauppa toteutettu26.4.2023 16:40:00 EEST | Tiedote

LEHDISTÖTIEDOTE 26.4.2023 16:00:00 EET Reka Industrial Oyj (“Reka Industrial”) tiedotti 10. marraskuuta 2022 allekirjoittaneensa Nexans konsernin kanssa (“Nexans”) sopimuksen kokonaan omistamiensa Reka Kaapeli Oy:n (“Reka Kaapeli”) osakkeiden myynnistä. Kaikki tarvittavat hyväksynnät saatiin 20. huhtikuuta 2023 mennessä ja Reka Kaapelin myynti Nexansille on nyt toteutettu. Reka Industrialin hallituksen puheenjohtaja Markku E. Rentto: "Yrityskauppa luo uusia mahdollisuuksia Reka Kaapelille ja sen henkilöstölle kasvaa ja kehittyä osana Nexans konsernia". Nexansin toimitusjohtaja Christopher Guérin: “ Toivotamme Reka Kaapelin ja sen henkilöstön tervetulleeksi Nexans konserniin. Vahva sitoutuminen energiamurrokseen myötävaikuttaa konsernimme muuntautumista vihreäksi toimijaksi sähköistyksen alalla. Reka Kaapelin henkilöstön asiantuntemus ensiluokkaisista ja turvallisista kaapeleista luo myös pohjan markkinan laajentamiselle alueella.” Hyvinkäällä, 26. huhtikuuta 2023 Reka Industrial Oyj Ha

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye