Finnvera Oyj

Voimakkaasti kasvuhakuisten yritysten suhdanneodotukset laskeneet – ”Ilman riskinottoa kansantalous näivettyy”

23.9.2022 11:23:56 EEST | Finnvera Oyj | Tiedote

Jaa
Suhdannenäkymät ovat heikentyneet erityisen voimakkaasti kasvuhakuisten pk-yritysten ryhmässä. Näiden yritysten odotukset lähimmän vuoden talouskehityksestä ovat heikentyneet eniten, jopa alle koronakriisin tason.
Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki
Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki

Suomessa kasvuhakuisten pk-yritysten määrä on ollut laskussa jo jonkin aikaa. Pk-yritysbarometrin mukaan vuonna 2016 syksyllä kasvuhakuisten pk-yritysten osuus kaikista pk-yrityksistä oli 11 prosenttia, kun viimeisimmässä barometrissä vastaava luku oli vain 7 prosenttia.

- Kasvuhakuiset yritykset näyttelevät tärkeää roolia kansantaloudessa. Trendi on huolestuttava ja se olisi syytä kääntää taas nousuun. Kasvuhakuiset yritykset ovat kuin kansantalouden lihakset, jotka voimistavat taloutta investoimalla ja palkkaamalla henkilöstöä. Ilman riskinottoa kansantalous näivettyy, sanoo Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki.

Voimakkaasti kasvuhakuiset yritykset suhtautuvat yleensä optimistisimmin suhdannekehitykseen, kun taas asemansa säilyttävien odotuksia leimaa muuttumattomuus ja vakaus. Toisin sanoin kasvuhakuiset näkevät suhdannetilanteen useammin paranevan, kun taas ne, jotka tavoittelevat “vain” asemansa säilytystä, ennakoivat yleensä suhdanteen pysyvän ennallaan.

Voimakkaasti kasvuhakuisten yritysten ryhmässä odotukset lähimmän vuoden talouskehityksestä ovat heikentyneet eniten, jopa alle koronakriisin tason. Myös mahdollisuuksien mukaan kasvavat yritykset näkevät suhdannekehityksen pessimistisesti.

- Tämä on huolestuttava merkki, sillä nämä kaksi yritysryhmää ovat niitä, jotka investoivat ja palkkaavat uutta henkilöstöä. Pieni osa näistä yrityksistä kasvaa ennen pitkää suuriksi yrityksiksi. Mielenkiintoista kyllä, suhdannenäkymän synkkeneminen ei näy investointihalukkuudessa, vaan se on pysynyt suurin piirtein ennallaan. Tämä saattaa viitata siihen, että pk-yritykset näkevät vallitsevan talouskriisin olevan suhteellisen nopeasti ohimenevä ilmiö, jolloin nyt voisikin vielä olla hyvä aika investoida, Kotamäki jatkaa.

Vaarana yritysten maksuvaikeuksien lisääntyminen – taustalla epävarmuus
Usein myös yritysten rahoitusympäristö heikkenee maailman muuttuessa epävarmemmaksi. Niin näyttää käyneen myös nyt, nimittäin jopa 7 prosenttiyksikköä useampi voimakkaasti kasvuhakuinen yritys ilmoittaa maksuvaikeuksista. Vastaavasti mahdollisuuksien mukaan kasvavilla kasvu on 5 prosenttiyksikköä. Muiden yritysten kohdalla muutos on pienempi, mikä onkin vain loogista, sillä ilman kasvutavoitetta rahoituksen kysyntä on pienempää ja velkatasot pienempiä, jolloin maksuvaikeudet ovat vähäisempiä.

Maksuvaikeuksien lisääntyminen kertoo jo olemassa olevien lainojen takaisinmaksukyvystä. Pk-yritysbarometrissä on myös tietoa luottorajoitteista. Luottorajoitteiseksi määritellään yleensä yritys, joka ei joko ole saanut rahoitusta tai joka ei ole hakenut rahoitusta tarpeesta huolimatta. Tilanne yritysten luottorajoitteiden osalta on jo vuosia Suomessa ollut melko hyvä. Tätä yritysrahoituksen indikaattoria on syytä seurata tarkalla silmällä, jotta rahoituksen mahdolliset pullonkaulat pystytään havaitsemaan ajoissa. Finnveralla on myös oma tärkeä roolinsa suomalaisilla rahoitusmarkkinoilla ja siksi erityisesti tämän indikaattorin seuranta on tärkeää.

Viimeisimmän pk-barometrin mukaan luottorajoitteiden määrä on valitettavasti kasvanut. Erityisesti voimakkaasti kasvuhakuisilla lukema on noussut kevään 12 prosentista 20 prosenttiin. Myös muissa ryhmissä on havaittavissa kasvua, joskaan ei yhtä voimakkaasti. Mittarissa on tosin tutkimuskertojen välistä vaihtelua, eikä luottorajoitteiden nousu ei vielä ole kriittisellä tasolla.

- Tämä ei heijasta niinkään muutoksia rahoitussektorilla, vaan pikemminkin valtavaa epävarmuuden kasvua johtuen mm. energiakriisistä, Ukrainan sodasta, kohonneesta korkotasosta ja inflaatiosta, arvioi Kotamäki.

Elinkelpoisten yritysten rahoitus turvattava

Myös globaali hyödykkeiden kysyntä on laskenut ja sen odotetaan laskevan edelleen. Myös tämä aspekti heikentää yritysten näkymiä. Nämä tekijät huomioiden ei ole yllätys, että luotonsaanti hieman tiukkenee lyhyellä aikavälillä.

- Samalla on kuitenkin pidettävä huolta, että elinkelpoiset yritykset saavat kaipaamaansa rahoitusta - varsinkin investointeihin - koska jokaista taantumaa seuraa aina nousukausi, sanoo Mauri Kotamäki.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:


Mauri Kotamäki, pääekonomisti, Finnvera, puh. 029 460 2878

Kuvat

Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki
Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki
Lataa
Millaisena koette suhdannenäkymät oman yrityksenne kannalta lähimmän vuoden aikana
Millaisena koette suhdannenäkymät oman yrityksenne kannalta lähimmän vuoden aikana
Lataa
Voimakkaasti kasvuhakuisten pk-yritysten osuus, %
Voimakkaasti kasvuhakuisten pk-yritysten osuus, %
Lataa
Onko yrityksellänne ollut maksuvaikeuksia viimeisen 3 kuukauden aikana
Onko yrityksellänne ollut maksuvaikeuksia viimeisen 3 kuukauden aikana
Lataa
Luottorajoitteisten osuus
Luottorajoitteisten osuus
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finnvera Oyj
Finnvera Oyj
Porkkalankatu 1
00180 HELSINKI

029 460 11http://www.finnvera.fi

Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj

Finnveran aluekatsaus 1−6/2026: Rahoitetut investoinnit kasvussa Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeen investoinneissa hiljaista – Kuluttaja-alat matkailu ja kauppa piristymässä2.9.2026 10:15:00 EEST | Tiedote

Finnveran tammi−kesäkuussa 2026 myöntämä pk- ja midcap-yritysten rahoitus laski Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä ja Kanta-Hämeessä viime vuoden vastaavasta ajasta. Finnveran ja muiden rahoittajien kanssa yhdessä mahdollistamien investointien kokonaisarvo kuitenkin nousi reippaasti Pirkanmaalla ja hienoisesti Kanta-Hämeessä, mikä kertoo yritysten positiivisista näkymistä. Päijät-Hämeessä myös investointien rahoitus laski tuntuvasti, mutta teollisuusmaakunnan valopilkkuna olivat kuluttajavetoiset toimialat matkailu ja kauppa. Mikroyritysten ja aloittavien yritysten kasvuun tarkoitetulla lainalla oli kysyntää maakunnissa, ja myös maatalousyritysten suurinvestointien rahoitus on herättänyt kiinnostusta.

Aluekatsaus 1-6/2026: Investoinnit kasvoivat Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa – matkailu ja teollisuus vauhdittivat kehitystä2.9.2026 09:17:02 EEST | Uutinen

Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamien investointien arvo kasvoi Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa tammi–kesäkuussa yhteensä 55 miljoonaan euroon. Kasvua vauhdittivat erityisesti matkailuhankkeet Pohjois-Savossa ja teollisuus Pohjois-Karjalassa. Samaan aikaan Finnveran myöntämä kokonaisrahoitus väheni 34 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin alueiden yrityksille myönnettiin rahoitusta 44 miljoonaa euroa.

Finnveran aluekatsaus 1–6/2026: Investointien rahoitus kovassa kasvussa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa – Taustalla meriteollisuuden imu ja yrityskaupat, myös maatalouden investoinnit herättävät kiinnostusta1.9.2026 09:40:07 EEST | Tiedote

Finnveran rahoitus investointeihin otti tammi–kesäkuussa 2026 kasvuloikan vuodentakaisesta Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Varsinais-Suomessa rahoitetut investoinnit kasvoivat noin kolmanneksella, ja Satakunnassa investointien rahoitus lähes kolminkertaistui vuodentakaisesta. Varsinais-Suomessa kasvua selittää meriteollisuuden vetovoima ja Satakunnassa erityisesti yrityskaupat. Kehitys on positiivista, kun valtakunnallisesti Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa mahdollistamien investointien rahoitus laski vuodentakaisesta. Myös maatalouden suurten investointien rahoitus on herättänyt kiinnostusta etenkin Varsinais-Suomessa.

Kutsu: Finnveran aluekatsaus Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan talouteen ja rahoitukseen tiistaina 8.9.2026 klo 9.30 (Teamsilla)25.8.2026 15:52:37 EEST | Kutsu

Hyvä median edustaja, tervetuloa seuraamaan Finnveran Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan aluekatsauksen julkistusta tiistaina 8.9.2026 kello 9.00 Teamsin välityksellä. Tilaisuudessa aluepäällikkö Päivi Kinnunen kertoa Finnveran alkuvuoden 2026 kotimaan rahoituksen jakautumisesta, investointien ja yrityskauppojen määrästä sekä yritysten näkymistä kolmessa maakunnassa. Tilaisuus kestää noin 30 minuuttia. Ilmoitathan osallistumisestasi Finnveran viestintään Johanna Norrenalle, johanna.norrena@finnvera.fi tai 040 837 2511 ennen tilaisuuden alkua. Lähetämme osallistujille Teams-linkin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye