Von Hertzen Brothersin ja Luonnonperintösäätiön Blue Forest -taidehuutokauppa tuotti liki 30 000 euroa metsiensuojeluun
8.4.2022 10:00:00 EEST | Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy | Tiedote

”Tempaus onnistui yli odotustemme ja kaikki uniikit teokset löysivät hyvän ja arvostavan kodin. Kun kaikki kampanjan pienet purot, lahjoitukset, myyntituotot ja tämän huutokaupan tuotot saadaan suunnattua samaan ”lampeen”, saamme yhdessä suojeltua alueen, josta löytävät kodin mahdollisimman laaja kirjo eläimistöä ja kasvistoa”, Von Hertzen Brothersin laulaja-kitaristi Mikko von Hertzen iloitsee.
”Olemme todella kiitollisia Von Hertzen Brothersille, huutokauppaan mukaan lähteneille taiteilijoille sekä kaikille huutokauppaan osallistuneille. Saimme tällä ainutlaatuisella tempauksella yhdessä kerättyä upean potin Blue Forest -metsän suojelemiseksi!”, hehkuttaa Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja Pepe Forsberg.
Huutokauppa herätti laajaa valtakunnallista huomiota ja siihen osallistui noin 90 huutajaa, jotka jättivät reilun kahden viikon aikana yhteensä 264 huutoa. Huutokaupan loppumetreillä liikenne kasvoi Ikimetsäpuodin sivustolla jopa niin suureksi, että ennakkovarautumisesta huolimatta sivut kaatuivat hetkellisesti. Huutokauppa saatiin kuitenkin vietyä loppuun ja joidenkin teosten korkeimmista huudoista käytiin kovaa kisaa viimeiseen asti.
Myydyt teokset saivat innoituksensa Von Hertzen Brothersin juuri ilmestyneen albumin Red Alert in the Blue Forest -kappaleista. Huutokauppaa varten teokset tekivät ja lahjoittivat taiteilijat Ville Tietäväinen, Samuli Heimonen, Heikki Willamo, Manuela Bosco, Jarmo Kukkonen, Milla Paloniemi, Sampsa Sarparanta, Rosa Liksom, Katariina Souri, Minna Pyykkö, Jaakko Mattila ja Markku Hakuri.
Blue Forest -taideteokset ovat edelleen nähtävillä virtuaalisessa galleriassa, jonka on toteuttanut helsinkiläinen Arilyn Oy.
Blue Forest -kampanja varojen keräämiseksi suojelualueen hankintaan jatkuu edelleen ja siihen on mahdollista lahjoittaa täällä. Huutokaupan ja lahjoitusten yhteissumma on tällä hetkellä 41 567,03 euroa (päivitetty 6.4.2022).
Von Hertzen Brothersin uudesta Red Alert in the Blue Forest -albumista sanottua:
"Jättimäisiä, kaikkeuksia sisältäviä kappaleita."
– 10/10, PowerPlay Rock & Metal Magazine -lehti 3/22
"Ehdokas vuoden parhaaksi albumiksi." – 9/10 Sweden Rock -lehti, 3/2022
"Tyrmäävän laaja-alainen albumi." – 9/10 Stone Prog -lehti 3/2022
"Tähän mennessä vuoden paras albumi." – Powermetal.de, 3/2022
“Aikainen ehdokas vuoden parhaaksi albumiksi.” – Prog-lehti, 3/2022
"Loistava." – Louder-lehti, 3/2022
Red Alert Tour -levynjulkaisukiertue:
08.04.22 TAMPERE Olympia
09.04.22 VAASA WsArena
14.04.22 JYVÄSKYLÄ Lutakko
15.04.22 JOENSUU Kerubi
16.04.22 KUOPIO Sawohouse Underground
22.04.22 HELSINKI Tavastia
29.04.22 TURKU Teatro
11.05.22 BRISTOL Thekla
12.05.22 NOTTINGHAM Rescue Rooms
13.05.22 LONDON The Underworld
15.05.22 BUCKLEY Tivoli
16.05.22 NEWCASTLE Trillians Rock Bar
17.05.22 GLASGOW Slay
18.05.22 HUDDERSFIELD The Parish
19.05.22 WOLVERHAMPTON KK’s Steel Mill
29.09.22 ZOETERMEER De Boerderij
30.09.22 BAARLO Prog Power Europe
Lippulinkit ja lisätiedot keikoista:
https://vonhertzenbrothers.com/
Von Hertzen Brothersin keikat:
Ari Koskinen ari@fullsteam.fi ja Toni Ritonen toni@fullsteam.fi
Lisätiedot Blue Forest -kampanjasta:
https://luonnonperintosaatio.fi/kampanjat/blue-forest/
Lisätiedot virtuaaligalleriasta:
Otso Kähönen +358 50 5384178 otso@arilyn.fi
Lisätietoa Luonnonperintösäätiöstä:
Pepe Forsberg, Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja,
puh. 050-5522588, pepe.forsberg@luonnonperintosaatio.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Puh:+358 40 596 7973milla@kulttuuritoimisto.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Konneveden Naisten viikko 2026 onnistui kaikissa tavoitteissaan keräten tapahtumiinsa ennätysyleisön – festivaali synnytti myös pysyvän K-runokaupan Konneveden K-Marketiin22.7.2026 14:22:35 EEST | Tiedote
Maanantaina 20.7. päättynyt Konneveden Naisten viikko 2026 oli taiteellinen ja myös taloudellinen menestys. Festivaalin tapahtumia, esityksiä ja taidenäyttelyitä saapui katsomaan ennätysyleisö ja lippuja myytiin ennakosta ja ovilta yli odotusten, esimerkiksi avajaispäivän lauantain kaikki maksulliset tapahtumat myivät loppuun.
Konneveden Naisten viikko -festivaalin ensimmäisen päivän maksulliset tapahtumat myivät loppuun20.7.2026 10:58:23 EEST | Tiedote
Konneveden Naisten viikko starttasi lauantaina 18. heinäkuuta ja tapahtuman maksulliset ohjelmat, näyttelijä Eija Ahvon ja pianisti Maija Ruuskasen Rakas Eeva Kilpi -esitys Konneveden kirkossa ja Michelin-kokki Kim Mikkolan loihtimat Myrsky lautasella Shakespearen tapaan -kattaukset Väentalolla myivät ääriään myöten täyteen. Festivaali jatkuu tänään maanantaina päättyen trumpetisti Verneri Pohjolan ja lyömäsoitintaiteilija Mika Kallion klo 18.00 alkavaan Fallen Trees -konserttiin Konnevesisalissa.
Uusi kirjallisuustapahtuma Vihdin Kirjaraitti avaa kirjasyksyn 2026 – tähtivieraina Monika Fagerholm, Rosa Liksom ja Maija Vilkkumaa14.7.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Vihdin Kirjaraitti on lauantaina 5. syyskuuta 2026 ensimmäistä kertaa järjestettävä kirjallisuustapahtuma Vihdin kirkonkylän keskustan historiallisella raitilla. Ensimmäisen Vihdin Kirjaraitin vieraina ovat kirjailijat Monika Fagerholm, Rosa Liksom ja Matti Rautaniemi, sukututkija Torsti Salonen ja tietokirjailija Anna Perälä. Kirjaraitin iltaklubilla Vihdin Kinon salissa esiintyy Maija Vilkkumaa – yksi maamme suosituimmista poptähdistä – harvinaisella soolokeikalla. Vilkkumaa kertoo myös vuonna 2013 julkaistusta romaanistaan Nainen katolla, joka on saanut uuden elämän kesäkuussa 2026 julkaistuna äänikirjana.
Konneveden Naisten viikko ja Jyväskylän taidemuseo pilottiyhteistyöhön – Galleria Kauppatie esittelee nykytaidetta konnevetisten yritysten tilossa8.7.2026 12:00:10 EEST | Tiedote
Jyväskylän taidemuseon tuottama, 1. heinäkuuta Konnevedelle avattu Galleria Kauppatie -taidenäyttely esittelee teoksia Jyväskylän kaupungin taidekokoelmista ja kutsuu kävijät tutustumaan samanaikaisest nykytaiteeseen, Konneveden Naisten viikkoon ja konnevetiseen kyläelämään. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Naisten viikon kanssa, jota vietetään 18.–20.7.2026.
Kuukausi Konneveden Naisten viikko -festivaaliin – mukana ohjelmassa muun muassa Verneri Pohjola, Tommi Korpela, Eija Ahvo ja Suomen ensimmäinen K-Market Galleria18.6.2026 12:17:00 EEST | Tiedote
Konneveden Naisten viikko lähestyy! Heinäkuun puolivälissä järjestettävä poikkitaiteellinen festivaali tuo yhteen tulkitsijoita, esiintyjiä ja ajattelijoita arkkitehtuurista filosofiaan ja runoudesta kulinariaan. Henkeä, taidetta ja tulevaisuutta -pääteema lävistää koko festivaalin ja tapahtumat nivoutuvat yhteen lyriikan punaisella langalla. Maksullisten tapahtumien, kuten Verneri Pohjolan ja Mika Kallion Fallen Trees -konsertin, näyttelijä Tommi Korpelan ja Pami Karvosen tähdittämän Johanneksen matkassa -konsertin ja näyttelijä Eija Ahvon tulkitseman Rakas Eeva Kilpi! -esityksen lisäksi luvassa on runsaasti maksutonta pop-up-ohjelmaa. Naisten viikko on tunnettu myös yllätyksistään: Missä muualla kuin Naisten viikolla vaikkapa harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen voi putkahtaa haitareineen pakastimesta? Liput maksullisiin tapahtumiin ovat myynnissä Tiketissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



