VR-Yhtymä Oyj

VR:n lausunto: Olemme sitoutuneet edistämään kilpailua raideliikenteessä

Jaa
VR:n mukaan kilpailu lisääntyy nopeimmin alueellista ostoliikennettä lisäämällä. VR kannattaa myös kalustoyhtiön perustamista julkiseen ostoliikenteeseen.

VR ottaa tuoreessa lausunnossaan kantaa liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) arviomuistioon henkilöjunaliikenteen palveluista 2030-luvulla. LVM:n ja VR:n näkemykset eroavat merkittävästi kahdessa tärkeässä kysymyksessä – kilpailun edistämisen keinoissa ja julkisomisteisen kalustoyhtiön laajuudessa.

”VR kannattaa kilpailun edistämistä raideliikenteessä alueellista ostoliikennettä lisäämällä. Kunnille ja kuntayhtymille pitäisi mahdollistaa alueellisen ostoliikenteen järjestäminen. Sen sijaan LVM:n esittämä Norjan ns. korimalli tekisi mahdottomaksi kilpailun markkinaehtoisessa liikenteessä ja johtaisi alueellisiin monopoleihin”, kertoo VR:n toimitusjohtaja Elisa Markula.

VR kannattaa kalustoyhtiön perustamista julkiseen ostoliikenteeseen. VR:llä on valmius myydä kalustoyhtiölle alueelliseen ostoliikenteeseen soveltuvaa kalustoa. VR ei ulottaisi kalustoyhtiötä markkinaehtoiseen kauko- tai tavaraliikenteen kalustoon.

VR:n ehdotusta laajempi kalustoyhtiömalli vaatisi kalustoyhtiöltä vuosittain noin 150 miljoonan euron kalustoinvestoinnit ja satojen miljoonien lisäinvestointitarpeen nykyiseen markkinaehtoiseen kauko- ja tavaraliikenteen kalustoon, kun kalustoa ei voisi enää hyödyntää tehokkaasti valtakunnallisesti eri alueiden välillä. Investointien lisäksi kalustoyhtiön tulisi varautua yli 100 miljoonan euron vuotuisiin kaluston kunnossapitokustannuksiin.

”Yhteiskunnan ja asiakkaiden etu on että kauko- ja tavaraliikenteen kilpailu kehittyy markkinaehtoisesti ilman julkista tukea”, sanoo Markula.

Ratainfran investoinnit ovat raideliikenteen kasvun edellytys

Riittävät ja oikein kohdennetut infrainvestoinnit ovat edellytys arviomuistion tavoitteille kasvattaa raideliikennemarkkinaa ja sen houkuttelevuutta sekä lisätä kilpailua Suomessa. Mikään kilpailumalli ei toimi, jos raideinfra ei ole kunnossa ja ratakapasiteetista on pulaa.

”VR haluaa olla mukana rakentamassa Suomeen 2030-luvulle asiakaslähtöistä ja kestävää raideliikennemarkkinaa, johon on syntynyt lisää kilpailua ja uusia palveluja niin markkinaehtoiseen liikenteeseen kuin ostoliikenteeseen. Tavoitteenamme on, että matkustaja- ja tavaramäärät raiteilla ovat lisääntyneet ja uusia yhteyksiä on syntynyt ratakapasiteetin parantamisen sekä uusien investointien myötä”, Markula kertoo.

Lue täältä VR:n lausunto kokonaisuudessaan sekä Spring Advisorin julkaisema selvitys aiheesta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

VR:n media desk

Viestintäyksikkömme palvelee mediaa puhelinnumerossa 029 434 7123 ja sähköpostiosoitteessa viestinta@vr.fi. Olemme tavoitettavissa toimistoaikana. Arki-iltaisin klo 16 jälkeen, arkipyhinä ja viikonloppuisin palvelemme mediaa akuuteissa häiriötilanteissa.

Puh:029 434 7123viestinta@vr.fi

Tietoja julkaisijasta

VR-Yhtymä Oyj
VR-Yhtymä Oyj
Radiokatu 3
00240 Helsinki

029 4343https://www.vrgroup.fi

Me VR:llä vauhditamme tulevaisuuden vastuullista liikkumista. Olemme Suomen valtion omistama matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys, joka kasvattaa hiilineutraalin raide- ja kaupunkiliikenteen suosiota. Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa sekä toimimme teollisuuden tukijalkana kotimaan logistiikassa. Vuonna 2022 kyydissämme tehtiin 194,2 miljoonaa matkaa ja kuljetimme 34,4 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikevaihtomme oli 1 107,0 miljoonaa euroa ja työllistimme noin 9 000 rautaista ammattilaista. Lisätietoja: https://www.vrgroup.fi/  

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj

VR sitoutuu tieteeseen perustuviin päästövähennystavoitteisiin – sähköjunaliikenteen energiankäyttö pieneni noin kahdeksan prosenttia vuonna 202320.3.2024 08:30:00 EET | Tiedote

VR:n vastuullisuusraportti 2023 julkaistiin eilen 19.3. osana yhtiön vuosiraporttia. Yhtiön keskeiset vastuullisuustavoitteet ovat ympäristövaikutusten pienentäminen päästö-, energia- ja materiaalitehokkuuden osalta sekä kemikaaliturvallisuuden ja työ- ja rautatieturvallisuuden parantaminen. Yhtiön kokonaispäästöt pienenivät 11 % vuonna 2023 vaikka liiketoiminta kasvoi. Myös energiatehokkuusohjelmassa ylitettiin asetetut tavoitteet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye