VR:n palvelutaso turvattava myös Itä- ja Kaakkois-Suomessa
9.4.2021 10:38:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- VR käyttää koronakriisiä tekosyynä keskittäessään johdonmukaisesti palveluitaan pääkaupunkiseudulle. Heikennykset koskevat erityisesti junahenkilöstöä ja nyt YT-menettelyn kohteena ovat konduktöörit. Supistamistoimet kohdentuvat pääosin Itä- ja Kaakkois-Suomeen, sanovat liikenne- ja viestintävaliokunnan SDP:n kansanedustajat Paula Werning ja Seppo Eskelinen.
Jo aiemmin tehdyillä päätöksillä rautatieliikenteen ohjaus Joensuussa ja Vainikkalassa lopetettiin ja henkilöstölle annettiin mahdollisuus siirtyä Kouvolaan. Myös Kouvolan ohjauskeskuksen toimintaa suunniteltiin keskitettäväksi pääkaupunkiseudulle.
Uusimpana toimenpiteenä yhtiö ilmoitti käynnistävänsä YT-neuvottelut konduktöörien Kouvolan työpisteen lakkauttamisesta. Esitys koskettaa 27 työntekijää ja eipä yllättäisi sekään, jos seuraava siirto koskisi Joensuun 13 työntekijän työpistettä. Neuvottelujen tavoitteena on työntekijöiden siirto Etelä-Suomeen lähiliikenteen palveluihin.
- Näillä toimilla heikennetään huomattavasti junaliikenteen matkustajien turvallisuutta ja palveluita. Näiden toimien lisäksi VR:llä on jo talouden sopeuttamistoimet käynnissä, jotka kohdentuvat pääosin henkilöstön lomautuksiin. Näillä toimilla yhtiö on jo reagoinut koronan tuomiin taloudellisiin haasteisiin, Eskelinen ja Werning muistuttavat.
Marinin hallitus on merkittävästi edistänyt raideliikenteen investointeja ja kehittämistä. Raideliikenteen matkustaja määrien kasvu oli ennen koronaa hyvässä vauhdissa, ja kasvunäkymät ovat vahvat koronan jälkeenkin.
- Samaan aikaan VR ajaa raiteilla aivan eri suuntaan ja vasten hallitusohjelman kirjausta pitää koko Suomi elinvoimaisena. VR:n suunnitelmat Itä- ja Kaakkois-Suomen palveluiden heikentämisestä on lopetettava ja yhtiön kuunneltava myös henkilöstöä, Werning ja Eskelinen painottavat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula WerningKansanedustaja
Puh:050 514 4887Seppo EskelinenKansanedustaja
Puh:050 514 3350Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensariitely ei paljon maakunnissa lämmitä3.11.2026 16:31:13 EET | Tiedote
-Hallituksen julkinen riitely ei maakunnissa paljon ajavia lämmitä. Pitkän riitelyn tuloksena hallitus sai aikaan paketin, joka ei pumppuhinnoissa näy eikä vastaa ihmisten hätään. Kaiken kukkuraksi se rahoitetaan osin teiden kunnosta leikkaamalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus laskuttaa jo syntymättömistä lapsista – riskiraskauden seuranta voi maksaa satoja euroja3.11.2026 15:30:00 EET | Tiedote
Hallitus on korottanut terveydenhuollon maksuja niin, että riskiraskauden seurannasta voi kertyä perheelle satojen eurojen lasku ennen lapsen syntymää, totesi kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.) eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa tänään. Orpo-Purran hallituksen korottamat terveydenhuollon maksut käyvät kalliiksi tavalliselle suomalaiselle.
SDP:n Ryhmäpuhe välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:39:40 EET | Tiedote
SDP:n ryhmäpuhe 3.11.2026 välikysymyskeskustelussa tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Puhujana kansanedustaja Piritta Rantanen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n esittelypuheenvuoro välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:15:56 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoman esittelypuheenvuoro opposition yhteisestä välikysymyksestä tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Keskustelu välikysymyksestä käydään tiistaina 3.11.2026 klo 14 alkaen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n Räsänen: Ei kai hallitus pyri johtamaan komissiota harhaan?31.10.2026 13:38:06 EET | Tiedote
Euroopan komissio pyysi lokakuun lopussa Suomelta lisätietoja ensi vuoden budjetista ja siitä, miten budjetti noudattaa neuvoston tammikuussa 2026 hyväksymää suositusta liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suomi poikkeaa tulevanakin vuonna komission asettamasta nettomenopolusta. Suomi toimitti vastauksen komissiolle eilen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

